II kaiken alku

On siis kesäkuun alku ja minut on kutsuttu työkkäriin, jossa minun pitäisi kuulla uusista lakipykälistä jotka koskee työttömyysturvan saajaa. Työkkäri on siis paikka jossa aika kulkee eri nopeudella kuin muualla maailmassa. Kellon sekuntiviisari liikkuu siellä virallisesti, mutta henkisesti se täyttää lomaketta 14B. Saavuin paikalle viisi minuuttia etuajassa. Se on virhe. Kaikki tietävät, että työkkärissä viisi minuuttia venyy helposti puoleksi eliniäksi. Minä tiedän tämän, koska olen juuri nyt satunnaisesti kaikkitietävä kertoja. Vastapäätäni istuu virkailija, jonka pöydällä on kahvikuppi, näyttöpäätteellä kaksikymmentäseitsemän avointa välilehteä ja ilme, joka kertoo, että hän on nähnyt enemmän ansioluetteloita kuin kukaan ihminen ansaitsisi.

– Sinulla on ollut aika paljon pätkätöitä, virkailija toteaa. Nyökkäsin vahingossa.

– On ollut. Jos työsopimuksia voisi kerätä jääkaapin oveen magneeteilla, joutuisin ostamaan isomman jääkaapin. Virkailija hymähtää. Se on pieni voitto. Työvoimahallinnon hymähdys on harvinainen luonnonilmiö, vähän kuin täydellinen auringonpimennys tai bussin saapuminen täsmälleen aikataulussa. Ruudulla vilisee vuosia: kaksi viikkoa siellä, kolme kuukautta täällä, viikonloppuja ravintolassa, sijaisuuksia koulukeittiössä, kassavuoroja, varastoa, keikkoja. Työtä on ollut juuri sen verran, ettei sitä voi kutsua vakaaksi, mutta juuri niin paljon, ettei kukaan usko sinun olleen tekemättä mitään.

– Sinähän olet ollut melkein koko ajan joko töissä tai menossa töihin, virkailija sanoo.

– Niin minäkin luulin. Katsoimme hetken samaa näyttöä, näytti siltä että yritemme löytää siitä piilotetun merkityksen. Sellaista ei löydy. Näyttö osaa laskea päiviä, mutta ei epävarmuutta.

– Ajattelimme ohjata sinut aktiivimallin asiakkaaksi. Sanassa "ohjata" on jotain lohdullista. Kukaan ei työnnä, vedä tai vieritä. Ihminen vain ohjataan, kuin ostoskärry, jonka yksi pyörä vetää hieman vasemmalle.

– Mitä se käytännössä tarkoittaa?

– Että mietimme yhdessä seuraavia askelia. Tämä on kaunis lause. Se sisältää tulevaisuutta, yhteistyötä ja askelia. Kukaan ei kuitenkaan vielä tiedä, mihin suuntaan ne askeleet johtavat. Eikä minunkaan kaikkitietävyyteni yllä aivan sinne asti. Se on tällä viikolla määräaikainen. Virkailija tulostaa paperin. Paperi synnyttää toisen paperin. Toinen paperi viittaa ensimmäiseen paperiin.

Kolmas paperi kertoo, mistä kahdesta ensimmäisestä paperista voi kysyä lisätietoja. Hallinto rakastaa papereita samalla tavalla kuin runoilija rakastaa metaforia. Erona on se, että metafora mahtuu yleensä yhdelle riville. Allekirjotin, kiitin ja poistuin kaljalle. Ulkona tuulee. Se ei kuulu suunnitelmaan, mutta ei kysy lupaa. Maanantaina piti olla kunnan omistamassa vanhan ajan puutalossa, kerran viikossa, kolme kuukautta miettinässä seuraavia askelia. Siellä olisi joku konsultti päivä hoitamassa meitä.

III

Maanantai tuli paikalle täsmällisemmin kuin minä. Minun piti olla kunnan omistamassa vanhassa puutalossa kerran viikossa seuraavat kolme kuukautta miettimässä seuraavia askelia. Kuulostaa siltä, että askelia olisi ollut paljonkin. Todellisuudessa niitä oli lähinnä kaksi: sisään ja ulos. Rakennus oli niitä, joiden jokainen lattialankku narisee eri murteella. Jos talolla olisi ollut ansioluettelo, siinä olisi lukenut: "Palvellut useita sukupolvia. Kokenut monenlaisia uudistuksia. Ei edelleenkään esteetön." Olin hyvissä ajoin paikalla. En ollut oppinut työkkäristä mitään. Aulassa istui muutama muukin. Heillä kaikilla oli samanlainen ilme kuin ihmisillä, jotka ovat kutsuttuina juhliin, mutta epäilevät koko ajan tulleensa väärään osoitteeseen. Kukaan ei näyttänyt varsinaisesti työttömältä. Tosin en vieläkään tiedä, miltä työttömän pitäisi näyttää. Ehkä juuri siltä, että näyttää aivan tavalliselta ihmiseltä. Konsultti saapui iloisena. Se oli hänen ammattitaitonsa näkyvin osa. Hän tervehti meitä niin lämpimästi, että hetken epäilin voittaneeni jotakin. Arvonnan tai elämän.

– Tervetuloa! Täällä lähdetään rakentamaan tulevaisuutta yhdessä. Kaunis lause. Tulevaisuus kuulostaa aina valmiilta rakennukselta, vaikka useimmiten se muistuttaa enemmän Ikean kirjahyllyä ilman kokoamisohjeita.Esittelimme itsemme. Kun minun vuoroni tuli, sanoin nimeni ja kerroin tehneeni pätkätöitä niin kauan, että vakituinen työ alkoi kuulostaa kansantarulta. Sellaiselta, josta kaikki ovat kuulleet, mutta jota kukaan ei omassa kylässä ole nähnyt. Konsultti nyökkäsi innokkaasti.

– Hienoa, sinulla on monipuolista kokemusta. Pidin sanasta "monipuolinen". Se kuulosti paljon paremmalta kuin "sirpaleinen". Sama elämä, eri markkinointiosasto. Sitten aloimme kirjoittaa vahvuuksia. Inhoan vahvuuksien kirjoittamista. Se on vähän kuin yrittäisi kirjoittaa omaa muistopuhettaan ennen lounasta.

"Olen joustava." Se tarkoittaa, että olen vaihtanut työpaikkaa useammin kuin talvirenkaita.

"Olen sopeutumiskykyinen." Se tarkoittaa, että olen ehtinyt opetella kahdeksantoista erilaista kahvinkeittimen käyttöohjetta.

"Olen motivoitunut." Se tarkoittaa, että vuokra erääntyy joka kuukausi täsmällisemmin kuin inspiraatio. Kirjoitin silti. Joskus ihminen kirjoittaa asioita paperille vain siksi, että joku toinen voi myöhemmin nyökätä niille. Ja juuri silloin satunnaisesti kaikkitietävä kertojani kuiskasi korvaani, ettei kukaan tässä huoneessa ollut oikeastaan väärässä paikassa. Me kaikki vain odotimme, että joku osaisi piirtää kartan sellaiseen tulevaisuuteen, jota ei ollut vielä olemassa. Se oli kaunis ajatus. En tiedä, oliko se totta. Mutta muistutan vielä kerran, ettei tämä ole autofiktiota. Se on vain epäilyttävän lähellä sitä.