Hallasuo

Rovasti Hallasuo yrittää nousta. Hän saa liikuteltua käsiään vaivoin. Häntä puristaa rinnasta. Lapiomaisella kädellä hän tarraa kiinni puristuskohdasta. Hänet on sidottu kiinni. Hallasuo nostaa päätään, hän on varma ettei hänen paikka ole täällä, mikä tämä nyt onkaan. Hätäillen rovasti katselee ympärilleen. Huoneessa viileää ja liian kirkasta, näkymä on muistuttaa laitosta, epäilyttävää sellaista. Jokin hahmo seisoo selin häneen. Hahmo katselee ulos ikkunasta. Äkisti se huudataa pelokkaalla äänellä.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat! Huuto saa Hallasuon pelkäämään. Ne, jotka juoksevat ulkona varmasti on myös hänen vaatteet ja kengät. Sairaanhoitajan näköinen mies kolauttaa oven auki, nopein askelin rauhallinen tyyppi kulkee huoneen poikki. Askeleista kuuluu omalaatuisia läsähdyksiä. Mies on varmasti lättäjalka. Nopeasti hoitaja on huutavan hahmon luona. Ennen kosketusta hoitaja sanoo huutajalle.

-Tuomas, tule istumaan. Sinä et juo etkä polta enää. Käsivarressasi on nikotiinilaastari. Se rauhoittaa sinua. Hoitajan sanat rauhoittaa molemmat miehet. Hallasuo katselee suorassa istuvaa Tuomasta. Hän näkee Tuomaassa raamatullisen miehen. Se näky on rivo ja härski. Hiljaisuuden palattua huoneeseen, pelko ja ahdistus ei ole kadonnut Hallasuon silmistä. Hänen päässä kulkee ajatuksia omalaatuisissa sykleissä. Hallasuo tietää, että ulkona juosseet ovat myös sitoneet hänet tähän sänkyyn. Hallasuo heilutteelee kaikkia raajoja. Kookas hoitaja kävelee Hallasuon luo, ottaen tätä kädestä. Tuomas kulkee hoitajan vanavedessä. Se saa Hallasuon pelon uudelleen lentämään nopeammin ja raivokkaammin

-Hallasuo rauhoitukaa. Nyt on ilta, voitte nukkua rauhassa. Jospa minä istun teidän kanssa tässä näin. Saatte unen päästä kiinni.

-Istu vaan. Mutta seksiä et saa! Hallasuo kavahtaa omaa sanallista kiivauttaan. Tuomas ottaa tuolin ja tulee kolmanneksi istumaan Hallasuon sängyn vierelle. Hallasuo rahoittuu ja on taas turvallista maata. Rauhaisa tila päättyy kun Tuomas kuiskaa.

-Niin! Ja hae meidän tavarat varkailta! Hallasuosta tämä kaikki tuntuu unelta tai hänellä on vaikeuksia ymmrätää miksi kaikki menee näin. Kirkkaat valot ja omalaatuiset unikuvat ovat liian todellista. Hallasuon ajatukset taas laukkasivat muualla. Ajatukset nikotiinista sai hänet pohtimaan tupakan polttoa ja viinan juontia. Ehtoollisviinin juontia sunnuntaisin hän ei laskenut juopotteluksi. Kohtuus kaikessa. Nopeasti Hallasuo on unessa.

Hallasuo hätkähtää hereille. Hän tunsi nähneesä pelottovaa unta. Hän oli varmasti ratsastamassa Mannerheimin kivihevosella. Hevosen nimi katosi heräämisen myötä. Ikkunan edessä taas seisoo ihminen.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat. Huuto ei ollut enää niin pelottava kuin edellisellä kerralla. Hallasuo pelkäsi, että hänenkin tupakit ja viinat on viety. Tuttu hoitaja astui huoneeseen. Hallasuon vainoharha juoksioita kohtaan vähenee. Hän tiesi olevansa turvasssa. Nukahtaminen suojaa häntä pelolta.

Kolmannen kerran Hallasuo hätkähtää hereille. Hän ei enää makaa. Hallasuo ei käsitä miten on joutunut rullatuoliin istumaan ison salin seinustalle. Hänet on vyötetty jonkinlaisella turvavyöllä kiinni. Nuorena hän vyötti itse itsensä ja meni minne tahtoi. Tuolissa on rauhalista ja hyvä istua. Salissa valaistus on laitosmainen. Ihmiset aukovat suutaan epätahdissa, heidän kasvot ja liikkeet muistuttavat tivolin työntekijöitä. Hallasuon katse tarkentuu salissa seisovaan pappiin, joka veisaa tuttua virttä. Toisekseen hän nainen. Hartaustilaisuus tämä on. Hallasuon mielestä hänen, pitäisi olla tuon papin paikalla. Hallasuon suusta pääse hätäilevä mutina.

-Tuo on vienyt minun työni ja vaatteeni. Hallasuon vieressä istuu Tuomas, joka kuiskaa matalalla.

-Niin, se on vienyt myös meidän tupakit ja viinat! Yllätävää kyllä, lause rauhoittaa Hallasuota. Kaksikko lopettaa rupattelun. Hallasuo löytää muutakin virheitä tuon valerovastin toimissa. Korvakorut ja räikeä huulipuna. Valerovasti veisaa virrestä viisi. Eikä nyt ole edes adventti, ei nyt voi veista virrestä viis. Hallasuo katselee onko muut asiat kohdallaan. Joulukuusi on paikallaan nurkassa, se näyttää ihan Jukkapalmulta. Sähkökynttilöitä pöydillä, pari tontttua sekä joulupukki. Joulupukki on aliravittu ja tontut yliravittuja. Kuitenkin Hallasuo viihtyy näissä adeventtijuhlissa, vaikka liian moni asia on pielessä.

 

II

Hallasuo herää. Hän seonnnut laskuissa ja häntä risoo tämä jatkuva heräily. Voispa vain nukkua ja nähdä unta Marskista. On pimeä, se mielyttää Hallasuota. Nopeasti silmät tottuvat pimeään. Viereisessä sängyssä makaa Tuomas. Noin pieni mies kuorsaa ison ihmisen tavoin. Hallasuota ei ole sidottu, se nostaa miehen onnellisuutta. Nopesti mies istuu sängynlaidalla. Hän heiluttelee paljaita jalkojaan. Ne jotka ovat vieneet tupakit ja viinat, ovat myös vieneet sukat jalasta. Tämä pimeä huone ei tunnu kodilta, täältä täytyy paeta. Hallasuon varmoin askelin mies kävelee ikkunaan. Hän on korkealla, liian korkealla hypätäkseen ikkunasta. Horjuvin askelin, mutta voimakkaassa tahtotilassa oleva mies pääsee huoneen ovelle. Tahdon voimalla hän aukaisee oven. Hallasuo kuikuilee käytävälle. Yksi askel ja hän seisoo keskellä käytävää. Hän liikkkuu kuin utelias kettu. Askeleet pitenevät ja nopeutuvat, Hallasuo tuntee juoksevansa. Käytällä ei ole ketään, sen päässä on hissi. Hissiin päästyään Hallasuo katselee näippäimiä. Ihan omalaatuisia merkkejä. Hän kokeilee U-nappia. Hissi kulkee alaspäin. Hissin ovi aukeaa ja suuressa aulassa ei ole ketään. Ulko-ovelle on kuusi askelta. Ulko-ovikin aukeaa itsestään. Ulkona Hallasuo tuntee taas juoksevansa. Nopeasti hänet tavoittaa kaksi ihmistä. Mies on tutun oloinen, kiltin oloinen.

-Hallasuo! Mennään takaisin! Hallasuo haluasi itkeä, mutta kyyneleet ei valu. Hän on takaisin hississä ja yhtä nopeasti huoneessa. Hallasuo on taas sidottuna sängyssään. Kun kiinioton suorittaneet ihmiset kääntävät selän Hallasuolle, mies sanoo toiselle hoitajalle.

-Onneksi vaatteisa on liiketunnistemet! Hoitajapari poistuu käytävälle. Hallasuo on väsynyt. Hän hätkähtää, sillä Tuomas istuu hymyillen sängyn vieressä. Hallasuo terästätyy, hän ei pääse pakoon. Eikä hän uskalla huutaa apua. Juuri kun juossut hoitajia pakoon, he eivät varmasti auttaisi nyt Hallasuota.

-Tuolla ulkona hoitajat saivat kiinni ne varkaat! Kohta hoitajat tuo meidän viinat ja tupakit takaisin! Vaikka Tuomaan puhe on synkkää. Lause naurattaa Hallasuota. Hänet täyttää suunnaton ilo. Kohta hänellä ja Tuomaalla on vinaa ja tupakkaa. Tuomas on jo siirtynyt ikkunaan, häntä ei näytä kiinnostavan lainkaan Hallasuon räikeän kova hekotus.

 

III

Hallasuon makaa pimeässä. Hän muistaa juoseensa ulkona hoitajia pakoon. Hetken aikaa hän koki olleensa vapaa. Nyt nenästä valuu verta. Hoitajat ovat varmasti lyöneet häntä, olisivatko lyöneet muuallekkin kuin nenään. Pimeässä ei näy mustelmat. Äkisti äänet täyttävän pään. Ne ovat tyksitötulta. Räikeä valokiila osuu Hallasuota silmiin. Hän lyö valokiilaa ja taskulamppu lennähtää Tuomaan kädestä. Taskulamppu pomppii ympäriinsä. Valokiila heittelehtii ympäriinsä. Hallasuo tajuaa makaavansa panssarivaunussa. Tuomas molottaa jotakin. Molotus kuulostaa ranskalta.

-Puhu suomea sitä me molemmat osataan! Hallasuo ärähtää ja nousee istumaan. Makuulla hän ei huomannut panssarivaunun liikkumista. Jylinä ja pauke vain kovenee. Tuomas konttaa ja saa taskulampun käsiinsä. Taas hän sohottaa Hallasuota silmiin valokiilalla.

-Meidän tupakit ja viinat ovat kadoksissa! Tuomas rahisee kuin 20-luvun sellofaanilevy. Hallasuo nousee ylös, kuitenkin lyöden päänsä. Taas hän on selällään. Nyt verta vuotaa otsastakin. Panssarivaunu pysähtyy ja Hallasuon on helppo nousta ylös. Äänet vaimenvat hetkeksi. Tuomaalla näyttää olevan kiire. Ennen kuin Hallasuo ehtii kissaa sanoa on Tuomas jo ulosmeno luukulla. Luukku pitää kimeää kirskuna kun Tuomas aukaisee sen. Ulkoa solahtaa auringon valoa ja kuumuutta. Hallasuo räpyttelee silmiään ja nostaa käden silmien eteen. Tuomas katoaa varjon tavoin luukusta ulos. Ulkoa kuuluu huutoa ja ammuntaa. Hallasuo pelkää. Hän haluaaa mennä ulos auttamaan Tuomasta, mutta makuulla tuntuu olevan turvallisinta. Olisipa jokin kytkin josta voisi painaa pelon pois. Nyt pelko on kuitenkin voimakasta, hän haluaisi olla mummon luona maakellarissa. Sielä olisi laatikottain juureksia ja hilloa. Hallasuo istahtaa panssarivaunun lattialle, hänen suussa maistuu jo porrkkanamuhennos. Sellaisessa olisi oikeaa voita. Hallasuo ei varma kauvanko hän istui miettiessään kun kuuluu Tuomaan ilonen huuto.

-Me ollaan perillä, tule ulos! Tuomaan ilo valaa Hallasuohon varmuutta. Tuomas ei varmasti valehtele. Hallasuo kipuaa ulos panssarivaunusta. Hän istuu luukun reunalla. Kirkkaan kelmessä auringonpaisteessa Hallasuo huomaa vaatteensa, hänellä on ranskalaisen sotamiehen asepuku. Sitten hän tarkastelee Tuomaan vaatetusta. Tuomaalla on sotamarsalkan asepuku. Tuomas on kyllä esimerkillinen mies, mutta marsalkan puku on liioittelua Hallasuon mielestä. Hallasuo hypähtää vaunun päältä. Hallasuo pälyilee ympärilleen, vaunussa ollessaan kuului huutoja ja laukausten ääniä. Ketään kuitenkaan ei näy. Hallasuo ei tiedä missä huutajat ovat. Maisema näyttää tavalliselta sekametseltä. Hallasuo ei ymmärä miten he ovat tulleet tänne. Ainuttakaam puuta ei kaatunut, eikä räjähdyksen jälkiä. Panssarivaunun jättämiä jälkiä ei näy lainkaan. Panssarivaunun hän tunnistaa. Se on ranskalainen Hotckiss H-39. Ristiriita on liian raju Hallasuon päähän mahtuvaksi. Hän käy makuulle, jospa se helpottaisi verenvuotoa.

Hallasuo hätkähtää hereille. Hän ei ole enää metsässä, eikä panssarivaunua näy. Hallasuo ei ole enää jalkaväen sankarillinen sotilas, vaan hätääntynyt mies. Hallasuota surettaa koska hän ei ole enää sankari, sodassa jokaisesta tohelosta tehdään sankari, paitsi naisista ja lapsista.

Hallasuolla on tutun oloiset sairaalavaatteet yllä. Hän nousee istumaan. Tyyny ja peitto ovat lattialla. Tuomas kuorsaa viereisessä petissä. Hallasuo tietää ettei tämä ole koti. Hänen täytyy paeta. Nopein askelin hän on ovella. Hän aukaisee oven, se kitisee, joka panssarivaunun luukku. Hallasuo katsoo käytävälle. Kauvempana potilaan näköinen mies köpötelee käytävän puolivälissä. Hallasuo lähtee miehen perään, sillä tuo mies varmasti tietää miten täältä pois. Hallasuon seuraana mies katoaa kulman taakse. Hallasuo kokee juoksevansa, ja hetkessä hän tavoittaa miehen. Mies on pienessä syvennyksessä ja housut nilkkoissa. Hallasuo on varma ressukan eksyneen, eikä mies löydä vessaa. Hallasuo tarraa miestä olkapäästä, sanoen.

-Älä tähän virtsaa. Anna kun autan sinut vessaan.Puolialaston mies käännähtää kohti Hallasuota. Miehen ilme on omalaatuisen onnellinen. Miehen toinen käsi on lanteilla ja toinen käsi vemputtaa kurttuista sukupuolienlintä. Hallasuo perääntyy. Hän on kaatua, eikä saa katsettaan irti miehen elimestä. Hallasuo haluaa autaa, sillä täällä ei varmasti hyväksytä moisia temppuja. Nopeasti hän palaa miehen luo ja yrittää nostaa miehen housut. Mies alkaa rimpuilla vastaan. Hallasuo horjahtaa, hän saa kuitenkin miehen kädestä kiinni. Ja sitten he makaavatkin lattialla. Hallasuo alla. Hoitajakaksikko on taas paikalla.

-Pojat, pojat! Sanoo lempeäsilmäinen mieshoitaja. Kaksikko on taas pystyssä. Hallasuo ei sanaa suusta. Hän vain osoittelee, toista miestä. Hallasuo on unohtanut miten puhutaan. Hän ei muista yhtäkään sanaa. Lempeäsilmäinen mieshoitaja taluttaa Hallasuon takaisin huoneeseen, siellä Tuomas on taas ikkunassa. Tuomaskaan ei puhu mitään. Osoittelee vain ja viheltelee jotakin kummallista. Ulkona näyttää satavan räntää. Hallasuo on iloinen ettei hän päässyt ulos asti

IV

Hallasuo on taas vyötetetty rullatuoliin. Räikeät koristeet reunustavat kahvihuonetta. Kuusi ihimistä istuu pöydän äärellä. Jokaisella samanlaiset vaatteet yllä, edessään kupillinen kahvia ja samalainen keksi. Hallasuo yrittää laittaa sormeaan kahvikupin korvan läpi, ei se mahdu. Hän tuijottelee sormiaan ja kahvikuppia. Hänelle on annettu lasten kahvikuppi. Hallasuo ponnistelee itsensä kumaraan, yrittäen hörpätä kahvia. Sekääm ei onnistu. Hän oikaisee selkänsä katsellen muita vapisevia. Kahvi on varmasti jäähtynyt ja keksi on taatusi jotain tarjouskeksiä. Kuivunut jo Kekkossen ollessa pääministeri. Kaksin käsin Hallasuo tarraa kahvikupista. Osa kahvista valuu pitkin suupieltä. Hänelle ei ole annettu servettiä lainkaan. Hoitaja näyttää olevan toisella puoleela salia. Hallasuo ajattelee keksiä syöntiö kahvin tippuessa pitkin paitaa ja osa on jo housuilla. Kesksi saattaa olla syömiseen liian kuiva, mutta heittämiseen se saattaisi kelvata. Vasemalla kädellä hän tarraa keksistä asetellen sen tarkasti peukalon ja etusormen väliin. Hallasuon jättiläismäinen keksikäsi kohoaa. Heittoliike ja keski lennehtää pitkin ruokasalia kohti hoitajaa. Keksi ohittaa vain millien päästä hoitajan korvan. Keksi mätkähtää seinään. Hoitaja kääntyy katsomaan pöytäseuruetta. Hallasuo vilkuttaa ja hymyilee. Hän tahtoisia puhua, muttei muista miten huulia liikutellaan. Hampaatikin tuntuvat ihan oudoilta, ne hölsyskyvät suussa. Hampaat tuntuvat huonolta nahkasaappaalta.

 

V

Hallasuo katselee yön pimeyteen. Sairaalan pihassa on muutama lyhtypylväs. Yksi niistä vilkkuu muutaman sekunnin välein. Hallasuo harmittelee kun ei ole kelloa. Hän haluaa kellotaa välähdyksen välit. Pihalla ei liike yhtäkää ihmistä, saati eläintä. Huonosti aurattu pihtie, vielä huonommin asfaltoitu. Lipputanko on enemmän vinossa kuin pihamaan koikukuja. Ainossa kuusessa on jonkilaiset jouluvalot. Keltaisia, sinisiä ja punaisia. Keskieurooppalaisia hömpötyksiä. Keskieuroopassa on kaksi hyvin kasvattua asiaa, ihmiset ja perunat. Suomessa perunat ennen korvasi lanttu ja väkijuomiin vihkityneet ihmiset. Heitä ei kiinnostanut perunuan syönti, vaan siitä tehty vodka.