Meidän rakkaus kuihtui aamukasteen myötä.

Elilen elomme tie kulki aurinkoisessa etelärinteessä, siellä koivut huojuivat, humisten rakkautaan.

Kerran, vain kerran, avasin sanaisen arkkuni. Hurme kuohui kosken tavoin.
Aamukaste muuttui Hurmevaahteran punaiseksi.

Lähdit, jäin hiljaiselle koivukujalle.

Koivuista piti veistää kehtoa, itselleni arkkua jäin veistämään