Hän seisoo puiden varjossa, unieni nainen.
Hän katsoo ohitseni, puhuu ohitseni
Unet eivät käy toteen, kaikkalla tyhjä taivaanranta.
Siellä valoa, täällä hämärä, kuiva, aavikko.
Kevyt tomu, kuolema, leijuu ynpärilläni.
Vehreän metsän valtakunta sulkeutuu, jään onnen ulkopuolelle.
Varjot pitenevät, päiväni kuihtuvat olemattomiin.
Olen haavoitettu eläin, viimeisen kerran lähteen luo pääsen.
Ei kimaltele lähde enää, hurme värjää aavikon soraa.
Viimeinen henkäys.