Häät

 

Iso mies, hartiat kyyryssä juoksuaskelin kulkee kohti kirkkoa. Mustaakin mustempi marraskuu ja aamun sade kostuttaa miehen kalpeita kasvoja. Hän ei välitä sateesta, on muitakin murheita kuin marraskuinen vesisade. Hartiat kyyryssä kulkeva mies on rovasti Hallasuo. On perin sopimatonta jos rovasti myöhästyy häistä. Vaikka häät ei ole omat, silti papin pitää olla läsnä, täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Kirkon ovella Hallasuo seisahtuu, tarttuu kahvaan, ja huokaisee. Hän uskoo rukouksen voimaan, ja huokaus on hänen mielestään maailman tehokkain rukous. Siinä on lempeää alkuvoimaa. Kunnon syvä huokaus ja rukous on valmis.

Raskas ovi narahtaa, ja Hallasuo kävelee pitkin kirkon keskikäytävää. Ovi pitää ison jymähdyksen hänen takana. Oven kolahdus ja miehen pää ilmestyy ensimmäiseltä penkkiriviltä. Hän on sulhanen, Heikki Jotakin. Hallasuo on unohtanut sulhasen sukunimen. Sulhanen ponnahta ylös, ja huudahtaa pelästyneellä äänellä

-Rovasti mitä te nyt jo olette täällä!!

-Heikki hyvä sinun ja Minnan häät ovat alkamassa. Missäs Minna ja todistajat ovat?

-Ettekö saanut tekstiviestiä?. Todistajat tulee vasta kello kuusitoista. Tilaisuutta on pikkuisen siiretty!

Hallasuo pääsee Heikin luo, morsian Minna makaa häämekko korvissa, kädet kasvoilla. Käsien alta kuuluu itkua ja morsiammen suusta kuuluu valitus

-Jumala rankaisee meitä kun me täällä peuhtaan syntiä.

-Äläs nyt Minna, tälläisiä pikku syntejä Jumala katsoo sormien läpi. Hallasuo rauhoittelee naista