Kadotus

Lapsuuden aikainen Jumala on kadonnut. Jatkuva huoltoyhteys on katkennut. Koko lapsuuden Mirja nukkui kaikkivaltiaan sylissä ja hänen hellässä varjossa. Nyt varjon loi masennus, ja sen keinovalikoimiin ei kuulunut masennus. Se pimeä ja musta masennus on asettanut kiven Mirjan sydämeen, eikä se ole mitään Pispalan moreenia.

Lapsena Mirja jätti kaikki murheensa Jumalan luo. Silloin kaikkialla oli iloa ja vapautta, nyt on alusta loppuun pimeyttä. Ja kun pimeys on tehnyt kierroksensa, se aloittaa uudestaan. Mirja on keksinyt ikiliikkujan. Se ikuisuus pilkkaa, loukkaa ja häpäisee Mirjaa kaikin tavoin, masennus ei tunne kainoutta lainkaan. Masennus ei hyväksy erilaisuutta, se tekee jokaisesta samankaltaisen. Masentuneelle kuolema on olemassa, mutta se olisi pelastus. Kuolema kestää vain hetkisen, elämä on ikuista, valitettavan pitkää ja pimeää käytävää. Kolkkoja betoniseiniä. Masennus vie ihmiseltä ilon, ja tuo tilalle ikuisen itkun. Masennus pitää ihmistä pelon vallassa. Se on kuin pitkä ja hidas kypsymisaika. Masennus hauduttaa ihmismieltä. Aviomiehen lähdettyä vosunsa luokse, Mirjalle jäi murheet ja tyhjä asunto