Hallasuo ja Lintuhärvi

 

Tälläisenä aamuna Hallasuo ei voinut olla sisällä. Hänen sisällä palaa. Eikä se oluut mikään pikkuinen palo, vain hallitsematon kaskipalo. Sisukset korventuu jota ei rauhoita enää edes alkoholi tai vaimon rauhallisuus.

Hallasuo heäsi auringon noustessa. Hän on toista tuntia tehnyt matkaa lintujärveä kohti. Hallasuo on toiveikas näkevänsä järvellä joutsen pariskunnan, joka on viihtynyt järvellä kohta parikymmentä vuotta. Kotoa oli pakkoa päästä pois, siihen on tällä kertaa hyvä syy. Huonollakin syyllä Hallasuo on kadonnut kotoa. Koskaan hän ei ole juopunut matkalla, ellei syntymähumalaa lasketa oikeaksi juopumuseksi.

Reippaan kävelyn aikan palo seilussa on rauhoittunut, muttei loppunut. Pappilan jälkeen on heti pikkuinen suo, Koukkurahka. Suon jälkeen tulee erinomainen sekametsä, joka miltei koskematon.

Päästyään lintujäeven rantaan, paikalla ei ole linnun lintua. Hallasuo istahtaa pienen kiven päälle. Hänen palonsa sammui. Loevästi ilmastuna häntä harmittaa. Hän oli ollut toiveikas, nythän on jo epätoivoinen. Koko aamu on mennyt hukkaan. Maltillisena ihmisenä hän pohtii oman elämänsä tatkoitusta. Olettaa sen olevan enmmän kuin yksi lintu.

Taivaalta kuuluu kurkien äänet. Hallasuo korottaa katseensa. Siellä lentää kohti pohjoista kurkiaura, ainakin 47 lintua. Hallasuo on onnelnnen.