Ystäviä ja ystävyyttä.

 

                      Tänä aamuna, juuri ennen aamunkoittoa, olen pohtinut ystävyyttä ja ystäviä. Toiset kutsuvat itseään ystäviksi. Tälläiset ystävät lähettävät sinulle rakkaita terveisiä. He laulavat sinulle mustarastaan tavoin, kulkevat kanssasi hetkisen, mutta silloin kun vähiten odotan he pakenevat ja välttelevät ystävyyttäsi.

                      Toisia ystäviä itse haluat vältellä ja paeta. Juuri ne ihmiset, joita yrität paeta löytyvät sunnuntaiaamuna makaamassa kylpyhuoneesi lattialta, meikit poskilla, housut nilkoissa. Muistat yön pimeät hänen kanssaan, kynttilät ja runolliset sanat. Silloin et olisi halunnut paeta, mutta taas se kalvava tunne on täyttänyt mielesi. Juuri tämä kuorsaava ystäväsi käyttää eri mielialalääkettä kuin sinä. Heillä on kotona miellyttävä arkipuoliso, mutta satunnaisesti väkivaltainen puoliso. Hänellä eteisen nurkassa seisoo kirves tai ainakin pesäpallomaila.

                      Kun eiliseltä tuoksuva ystävä poistuu luotasi, kampaamatta hiuksiaan, meikkejään korjaamatta. Et halua tavata häntä enää, mutta pelkäät omasta ja ystäväsi puolesta. Ehkä tämä arki lyö rakastaan jommalla kummalla esineellä, ja toisella minua.

                      Johtuuko tämä kaikki siitä että pelkkää ystävyyttä ei arvosteta, vai onko pelkkää ystävyyttä edes olemassa. Onko pyyteettömiä ihmisiä milloinkaan ollut olemassa. Vai onko kumppani saavutettu etu, josta kukaan ei halua luopua.  Vai siitä että alkoholi on arkipäiväistynyt. Ja sen käyttöä ei mitata lasilla tai pullolla, vaan alkoholia otetaan vähintään ”ämpärillinen”, tai jopa ammeellinen, itse tehtyä.

                      Onneksi on maanantai ja perjantaihin on aikaa, kauan. Liian kauan.

 

Ystävyys.

                      Ystävyys on muuttunut. Ystävyys enää halpa peli,  jota pelataan parhaaseen katseluaikaan. Pelissä pudotetaan ystäviä yksi kerrallaan. Ei sen mukaan mitä he osaavat, vaan mitä he ovat peukuttaneet ja kenen kanssa.  Ystäviä karsitaan myös sen mukaan mihin he uskovat ja mihin