Hallasuo

Rovasti Hallasuo yrittää nousta. Hän saa liikuteltua käsiään vaivoin. Häntä puristaa rinnasta. Lapiomaisella kädellä hän tarraa kiinni puristuskohdasta. Hänet on sidottu kiinni. Hallasuo nostaa päätään, hän on varma ettei hänen paikka ole täällä, mikä tämä nyt onkaan. Hätäillen rovasti katselee ympärilleen. Huoneessa viileää ja liian kirkasta, näkymä on muistuttaa laitosta, epäilyttävää sellaista. Jokin hahmo seisoo selin häneen. Hahmo katselee ulos ikkunasta. Äkisti se huudataa pelokkaalla äänellä.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat! Huuto saa Hallasuon pelkäämään. Ne, jotka juoksevat ulkona varmasti on myös hänen vaatteet ja kengät. Sairaanhoitajan näköinen mies kolauttaa oven auki, nopein askelin rauhallinen tyyppi kulkee huoneen poikki. Askeleista kuuluu omalaatuisia läsähdyksiä. Mies on varmasti lättäjalka. Nopeasti hoitaja on huutavan hahmon luona. Ennen kosketusta hoitaja sanoo huutajalle.

-Tuomas, tule istumaan. Sinä et juo etkä polta enää. Käsivarressasi on nikotiinilaastari. Se rauhoittaa sinua. Hoitajan sanat rauhoittaa molemmat miehet. Hallasuo katselee suorassa istuvaa Tuomasta. Hän näkee Tuomaassa raamatullisen miehen. Se näky on rivo ja härski. Hiljaisuuden palattua huoneeseen, pelko ja ahdistus ei ole kadonnut Hallasuon silmistä. Hänen päässä kulkee ajatuksia omalaatuisissa sykleissä. Hallasuo tietää, että ulkona juosseet ovat myös sitoneet hänet tähän sänkyyn. Hallasuo heilutteelee kaikkia raajoja. Kookas hoitaja kävelee Hallasuon luo, ottaen tätä kädestä. Tuomas kulkee hoitajan vanavedessä. Se saa Hallasuon pelon uudelleen lentämään nopeammin ja raivokkaammin

-Hallasuo rauhoitukaa. Nyt on ilta, voitte nukkua rauhassa. Jospa minä istun teidän kanssa tässä näin. Saatte unen päästä kiinni.

-Istu vaan. Mutta seksiä et saa! Hallasuo kavahtaa omaa sanallista kiivauttaan. Tuomas ottaa tuolin ja tulee kolmanneksi istumaan Hallasuon sängyn vierelle. Hallasuo rahoittuu ja on taas turvallista maata. Rauhaisa tila päättyy kun Tuomas kuiskaa.

-Niin! Ja hae meidän tavarat varkailta! Hallasuosta tämä kaikki tuntuu unelta tai hänellä on vaikeuksia ymmrätää miksi kaikki menee näin. Kirkkaat valot ja omalaatuiset unikuvat ovat liian todellista. Hallasuon ajatukset taas laukkasivat muualla. Ajatukset nikotiinista sai hänet pohtimaan tupakan polttoa ja viinan juontia. Ehtoollisviinin juontia sunnuntaisin hän ei laskenut juopotteluksi. Kohtuus kaikessa. Nopeasti Hallasuo on unessa.

Hallasuo hätkähtää hereille. Hän tunsi nähneesä pelottovaa unta. Hän oli varmasti ratsastamassa Mannerheimin kivihevosella. Hevosen nimi katosi heräämisen myötä. Ikkunan edessä taas seisoo ihminen.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat. Huuto ei ollut enää niin pelottava kuin edellisellä kerralla. Hallasuo pelkäsi, että hänenkin tupakit ja viinat on viety. Tuttu hoitaja astui huoneeseen. Hallasuon vainoharha juoksioita kohtaan vähenee. Hän tiesi olevansa turvasssa. Nukahtaminen suojaa häntä pelolta.

Kolmannen kerran Hallasuo hätkähtää hereille. Hän ei enää makaa. Hallasuo ei käsitä miten on joutunut rullatuoliin istumaan ison salin seinustalle. Hänet on vyötetty jonkinlaisella turvavyöllä kiinni. Nuorena hän vyötti itse itsensä ja meni minne tahtoi. Tuolissa on rauhalista ja hyvä istua. Ei tälläisinä hetkinä kukaan aloittaisi kapinaa. Salissa valaistus on laitosmainen. Ihmiset aukovat suutaan epätahdissa, heidän kasvot ja liikkeet muistuttavat tivolin työntekijöitä. Hallasuon katse tarkentuu salissa seisovaan pappiin, joka veisaa tuttua virttä. Toisekseen hän nainen. Hartaustilaisuus tämä on. Hallasuon mielestä hänen, pitäisi olla tuon papin paikalla. Hallasuon suusta pääse hätäilevä mutina.

-Tuo on vienyt minun työni ja vaatteeni. Hallasuon vieressä istuu Tuomas, joka ottaa kumaran asennon ja kuiskaa.

-Niin, se on vienyt myös meidän tupakit ja viinat! Yllätävää kyllä, lause rauhoittaa Hallasuota. Kaksikko lopettaa rupattelun. Hallasuo löytää muutakin virheitä tuon valerovastin toimissa. Korvakorut ja räikeä huulipuna. Valerovasti veisaa virrestä viisi. Eikä nyt ole edes adventti, ei nyt voi veista virrestä viis. Hallasuo katselee onko muut asiat kohdallaan. Joulukuusi on paikallaan nurkassa, se näyttää ihan Jukkapalmulta. Sähkökynttilöitä pöydillä, pari tontttua sekä joulupukki. Joulupukki on aliravittu ja tontut yliravittuja. Kuitenkin Hallasuo viihtyy näissä adeventtijuhlissa, vaikka liian moni asia on pielessä.

 

II

Hallasuo herää. Hän seonnnut laskuissa ja häntä risoo tämä jatkuva heräily. Voispa vain nukkua ja nähdä unta Marskista. On pimeä, se mielyttää Hallasuota. Nopeasti silmät tottuvat pimeään. Viereisessä sängyssä makaa Tuomas. Noin pieni mies kuorsaa ison ihmisen tavoin. Hallasuota ei ole sidottu, se nostaa miehen onnellisuutta. Nopesti mies istuu sängynlaidalla. Hän heiluttelee paljaita jalkojaan. Ne, jotka ovat vieneet tupakit ja viinat, ovat myös vieneet sukat jalasta. Tämä pimeä huone ei tunnu kodilta, täältä täytyy paeta. Hallasuo varmoin askelin kävelee ikkunaan. Hän on korkealla, liian korkealla hypätäkseen ikkunasta. Askellus tihenee ja voimakkaassa tahtotilassa oleva mies pääsee huoneen ovelle. Tahdon voimalla hän aukaisee oven. Hallasuo kuikuilee käytävälle. Yksi askel ja hän seisoo keskellä käytävää. Hän liikkuu kuin utelias kettu. Askeleet pitenevät ja nopeutuvat, Hallasuo tuntee juoksevansa. Käytällä ei ole ketään, sen päässä on hissi. Hissiin päästyään Hallasuo katselee näippäimiä. Ihan omalaatuisia merkkejä. Hän kokeilee U-nappia. Hissi kulkee alaspäin. Kolahdus ja pysädys. Hissin ovi aukeaa ja suuressa aulassa ei ole ketään. Ulko-ovelle on kuusi askelta. Ulko-ovikin aukeaa itsestään. Ulkona Hallasuo tuntee taas juoksevansa. Nopeasti hänet tavoittaa kaksi ihmistä. Mies on tutun oloinen, kiltin oloinen.

-Hallasuo! Mennään takaisin! Hallasuo haluasi itkeä, mutta kyyneleet ei valu. Hän on takaisin hississä ja nopeasti huoneessa. Hallasuo on taas sidottuna sängyssään. Kun kiinni oton suorittaneet ihmiset kääntävät selän Hallasuolle, mies sanoo toiselle hoitajalle.

-Onneksi vaatteisa on liiketunnistemet! Hoitajapari poistuu käytävälle. Hallasuo on väsynyt. Hän hätkähtää, sillä Tuomas istuu hymyillen sängyn vieressä. Hallasuo terästätyy, hän ei pääse pakoon. Eikä hän uskalla huutaa apua. Juuri kun juossut hoitajia pakoon, he eivät varmasti auttaisi nyt Hallasuota.

-Tuolla ulkona hoitajat saivat kiinni ne varkaat! Kohta hoitajat tuo meidän viinat ja tupakit takaisin! Vaikka Tuomaan puhe on synkkää. Lause naurattaa Hallasuota. Hänet täyttää suunnaton ilo. Kohta hänellä ja Tuomaalla on vinaa ja tupakkaa. Tuomas on jo siirtynyt ikkunaan, häntä ei näytä kiinnostavan lainkaan Hallasuon hekotus.

 

III

Hallasuon makaa pimeässä. Hän muistaa juosseensa ulkona hoitajia pakoon. Hetken aikaa hän koki olleensa vapaa. Nyt nenästä valuu verta. Hoitajat ovat varmasti lyöneet häntä, olisivatko lyöneet muuallekkin kuin nenään. Pimeässä ei näy mustelmat. Äkisti äänet täyttävän pään. Ne ovat tyksitötulta. Räikeä valokiila osuu Hallasuota silmiin. Hän lyö valokiilaa ja taskulamppu lennähtää Tuomaan kädestä. Taskulamppu pomppii ympäriinsä. Valokiila heittelehtii ympäriinsä. Hallasuo tajuaa makaavansa panssarivaunussa. Tuomas molottaa jotakin. Molotus kuulostaa ranskalta.

-Puhu suomea sitä me molemmat osataan! Hallasuo ärähtää ja nousee istumaan. Makuulla hän ei huomannut panssarivaunun liikkumista. Jylinä ja pauke vain kovenee. Tuomas konttaa ja saa taskulampun käsiinsä. Taas hän sohottaa Hallasuota silmiin valokiilalla.

-Meidän tupakit ja viinat ovat kadoksissa! Tuomas huutaa kuin Jumalan Leijona. Hallasuo kannattaa pasifimia, paitsi silloin kun Jumalan leijona ärjyy, silloin pitää olla valmiina taisteluun. Hallasuo nousee ylös, kuitenkin lyöden päänsä. Taas hän on selällään. Nyt verta vuotaa otsastakin. Panssarivaunu pysähtyy ja Hallasuon on helppo nousta ylös. Äänet vaimenvat hetkeksi. Tuomaalla näyttää olevan kiire. Ennen kuin Hallasuo ehtii kissaa sanoa on Tuomas jo ulosmeno luukulla. Luukku pitää kimeää kirskunaa kun Tuomas aukaisee sen. Ulkoa solahtaa auringon valoa ja kuumuutta. Hallasuo räpyttelee silmiään ja nostaa käden silmien eteen. Tuomas katoaa varjon tavoin luukusta ulos. Ulkoa kuuluu huutoa ja ammuntaa. Hallasuo pelkää. Hän haluaaa mennä ulos auttamaan Tuomasta, mutta makuulla tuntuu olevan turvallisinta. Olisipa jokin kytkin josta voisi painaa pelon pois. Nyt pelko on voimakasta, hän haluaisi olla mummon luona maakellarissa. Siellä olisi laatikottain juureksia ja hilloa. Hallasuo istahtaa panssarivaunun lattialle, hänen suussa maistuu jo porrkkanamuhennos. Sellaisessa olisi oikeaa voita. Hallasuo ei ole varma kauanko hän istui miettiessään, kun kuuluu Tuomaan ilonen huuto.

-Me ollaan perillä, tule ulos! Tuomaan ilo valaa Hallasuohon varmuutta. Tuomas ei varmasti valehtele. Hallasuo kipuaa ulos panssarivaunusta. Hän istuu luukun reunalla. Kirkkaan kelmessä auringonpaisteessa Hallasuo huomaa vaatteensa, se on ranskalaisen sotamiehen asepuku. Sitten hän tarkastelee Tuomaan vaatetusta. Tuomaalla on sotamarsalkan asepuku. Tuomas on kyllä esimerkillinen mies, mutta marsalkan puku on liioittelua, aivan liian paljon, liian aikaisin. Hallasuo hypähtää vaunun päältä. Hän pälyilee ympärilleen, vaunussa ollessaan kuului huutoja ja laukausten ääniä. Ketään kuitenkaan ei näy. Hallasuo ei tiedä missä huutajat ja ampujat ovat. Maisema näyttää tavalliselta sekametsältä. Hän ei ymmärä miten he ovat tulleet tänne. Ainuttakaam puuta ei kaatunut, eikä räjähdyksen jälkiä. Panssarivaunun jättämiä jälkiä ei näy lainkaan. Panssarivaunun hän tunnistaa. Se on ranskalainen Hotckiss H-39. Ristiriita on liian raju Hallasuon päähän mahtuvaksi. Hän käy makuulle, jospa se helpottaisi verenvuotoa.

Hallasuo hätkähtää hereille. Hän ei ole enää metsässä, eikä panssarivaunua näy. Hallasuo ei ole enää jalkaväen sankarillinen sotilas, vaan hätääntynyt mies. Hallasuota surettaa koska hän ei ole enää sankari, sodassa jokaisesta tohelosta tehdään sankari, paitsi naisista ja lapsista.

Hallasuolla on tutun oloiset sairaalavaatteet yllä. Hän nousee istumaan, samalla katsellen Tuomasta. Eilen vielä Jumalan Leijonan toiminut mies kuorsaa viereisessä petissä. Ääni kyllä muistuttaa leijonaa. Sairaalavaatetus ei tee oikeutta kenellekään. Hallasuon tyyny ja peitto ovat lattialla. Hallasuo tietää ettei tämä ole koti. Hänen täytyy paeta. Nopein askelin hän on ovella. Hallasuo aukaisee oven, se kitisee, kuin panssarivaunun luukku. Hallasuo katsoo käytävälle. Kauvempana potilaan näköinen mies köpötelee käytävän puolivälissä. Hallasuo lähtee miehen perään, sillä tuo mies varmasti tietää miten täältä pääsee pois. Hallasuon seuraama mies katoaa kulman taakse. Hallasuo kokee juoksevansa, ja hetkessä hän tavoittaa miehen. Mies on pienessä syvennyksessä housut nilkkoissa. Hallasuo on varma ressukan eksyneen, eikä eksynyt löydä vessaa. Hallasuo tarraa miestä olkapäästä, sanoen.

-Älä tähän virtsaa. Anna kun autan sinut vessaan. Puolialaston mies käännähtää kohti Hallasuota. Miehen ilme on omalaatuisen onnellinen. Miehen toinen käsi on lanteilla ja toinen käsi vemputtaa kurttuista sukupuolienlintä. Hallasuo perääntyy. Hän on kaatua, eikä saa katsettaan irti miehen elimestä. Hallasuo haluaa autaa, sillä täällä ei varmasti hyväksytä moisia temppuja. Nopeasti hän palaa miehen luo ja yrittää nostaa miehen housut. Mies alkaa rimpuilla vastaan. Hallasuo horjahtaa, hän saa kuitenkin miehen kädestä kiinni. Siinä samassa he makaavatkin lattialla. Hallasuo alla, eksynyt päällä. Hoitajakaksikko on pian paikalla. Lempeäsilmäinen mies ja nuorempi mies. Hallasuosta nuorempi hoitaja näyttää vihaavan potilaita, jos näin köykäistä saanaa tässä kohtaa voisi käyttää.

-Pojat, pojat! Sanoo lempeäsilmäinen mieshoitaja. Kaksikko on muuttunut nelikoksi. Kaikki seisovat hämmentyneinä. Hallasuo ei sanaa suusta. Hän vain osoittelee toista miestä. Hallasuo on unohtanut miten puhutaan. Hän ei muista yhtäkään sanaa. Lempeäsilmäinen hoitaja taluttaa Hallasuon takaisin huoneeseen, siellä Tuomas on taas ikkunassa. Tuomaskaan ei puhu mitään. Osoittelee vain ja viheltelee jotakin kummallista. Ulkona näyttää satavan räntää. Hallasuo on iloinen ettei hän päässyt ulos asti. Hän ei varmaan olisi löytänyt tälläisellä ilmalla panssarivaunuaan.

IV

Hallasuo on taas vyötetetty rullatuoliin. Räikeät koristeet reunustavat kahvihuonetta. Seitsemän ihmistä istuu pöydän äärellä. Jokaisella samanlaiset vaatteet yllä, edessään kupillinen kahvia ja samalainen keksi. Hallasuo yrittää laittaa sormeaan kahvikupin korvan läpi, ei se mahdu. Hän tuijottelee sormiaan ja kahvikuppia. Hänelle on annettu lasten kahvikuppi. Hallasuo ponnistelee itsensä kumaraan, yrittäen hörpätä kahvia. Sekään ei onnistu. Hän oikaisee selkänsä katsellen muita vapisevia. Kahvi on varmasti jäähtynyt ja keksi on taatusi tarjouskeksiä. Kuivunut jo Kekkosen ollessa pääministeri. Kaksin käsin Hallasuo tarraa kahvikupista. Osa kahvista valuu pitkin suupieltä. Hänelle ei ole annettu servettiä lainkaan. Hoitaja näyttää olevan toisella puolella salia. Hallasuo ajattelee keksiä syöntiä kahvin tippuessa pitkin paitaa ja osa on jo housuilla. Keksi saattaa olla syömiseen liian kuiva, mutta heittämiseen se kelpaa. Vasemalla kädellä hän tarraa keksistä asetellen sen tarkasti peukalon ja etusormen väliin. Hallasuon jättiläismäinen keksikäsi kohoaa. Heittoliike ja keski lennähtää pitkin ruokasalia kohti hoitajaa. Keksi ohittaa vain millien päästä hoitajan korvan. Keksi mätkähtää seinään. Hoitaja kääntyy katsomaan pöytäseuruetta. Hallasuo vilkuttaa ja hymyilee. Hän tahtoisia puhua, muttei muista miten huulia liikutellaan. Hampaatikin tuntuvat ihan oudoilta, ne hölsyskyvät suussa. Hampaat tuntuvat huonolta nahkasaappaalta.

 

V

Hallasuo katselee yön pimeyteen. Sairaalan pihassa on muutama lyhtypylväs. Yksi niistä vilkkuu muutaman sekunnin välein. Hallasuo harmittelee kun ei ole kelloa. Hän haluaa kellotaa välähdyksen välit. Pihalla ei liiku yhtäkää ihmistä, saati eläintä. Huonosti aurattu pihatie, vielä huonommin asfaltoitu. Lipputanko on enemmän vinossa kuin pihamaan koikukuja. Ainoassa kuusessa on jonkilaiset jouluvalot. Keltaisia, sinisiä ja punaisia. Keskieurooppalaisia hömpötyksiä. Keskieuroopassa on kaksi hyvin kasvattua asiaa, ihmiset ja perunat. Suomessa perunat korvasi lanttu ja väkijuomiin vihkityneet ihmiset. Heitä ei kiinnostanut perunuan syönti, vaan siitä tehty vodka.

VI

Rovasti Hallasuo katselee peilistä kasvojaan. Kalpeat kasvot heijastuvat takaisin. Hallasuo ei ole varma onko se hänen omakuvansa, vai jokun toisen. Kahdesta asiasta hän on varma, silmistä on kadonnut kunnianhimo ja elämänilo. Nyt hän näkee silmistään enää surullisen miehen, joka ei muista haluakaako elää, vai paeta tästä hoitolaitoksesta. Täällä ei ole hänelle mitään. Ei mitään syytä minkä vuoksi elää. Hallasuo on varma ettei hän halua riistää henkeään. Ei itsemurha synti ole, mutta sen verran hänessä on vielä uskoa Jumalaan. Se minkä jumala syntymässä antaa, sen vain Jumala voi ottaa pois. Avioliitosta kyllä voi erota, muttei elämästä.

Kaksi valaa Hallasuo on pitänyt pyhänä, pappis- ja sotilasvala. Avioliitto on Hallasuon mielestä sopimusasia, se voidaan sitoa ja purkaa kun parille sopii. Jos Hallasuo olisi kirkossa yksinvaltias hän antaisi ihmisten mennä joukolla naimisiin. Kunhan joukko on parillinen joukko. Ei missään tapauksessa kolme, viisi tai seitsemän. Mutta kaksi, neljä ja kuusi olisi hyvä avioliitto joukko. Hallasuo hätkähti, saippua tipahti käsistä. Se liukui pitkin kaakelilattiaa. Hallasuo katui ajatuksiaan. Hän on pilkannut jumalaa ja pyhiä asioita. Hän itki, saatana on laittanut hänelle omalaatuia ajatuksia pään sisälle. Tämä tautikin on saatanan aikaansaannoksia.

Hallasuon poskella valui kyynel. Se oli punainen, hänen silmät veresti. Hallasuo halusi takaisin lapsuuteen, hän halusi paeta. Kaikkea tätä hän haluaa pakoon. Sairaita ihmisiä, hoitajia ja Tuomasta. Ei sittenkään hän ottaa Tuomaan mukaan.

VII

Hallasuo voisi kuolla nyt. Mutta Jumala ei kerro enää hänelle mitään. Hallasuo ei ole koskaan kokenut tälläistä yksinäisyyttä. Ei edes avioliiton viimeisinä vuosina, silloin jumala oli työ. Jumala toi leivän, kalan ja viinin pöytään. Vaimo loihti niistä aterian kolmelle ihmiselle. Vaimo viihtyi kotona, pappilassa. Ainoa lapsi, tytär viihtyi koulussa. Tytär luki kauan ja hartaasti yliopistossa uskontoteidettä. Tytär haastoi isäänsä usein keskusteluihin Jumalan, Jeeskusen ja Pontius Pilatuksen olemassa olosta. Ne päättyivät usein huutoihin ja ovien kiinni paiskomisiin.

VIII

Rovasti Hallasuo ei muista milloin on muuttanut tänne asumaan. Tulo on voinut olla eilen, tai vuosia sitten. Paeta täytyy. Muttei ilman suunnitelmaa. Olisipa kynä ja paperia. Silloin voisi kirjoitaa halunsa ylös. Erityisesti kartan. Kyllä se sellaisen voisi piirtää Työmiehen kanteenkin. Tupakat ja askit on pilattu. Askit on liukkaita muovipaketteja, oikea tupakki aski on pahvia. Silloin on kaksi pahvia, polttaja ja aski. Tupakoita löytyy jokaiselle jotakin. Tupakissa on 235 erilaista ”mausteainetta”. Joka vuosi tutkitaan ja todetaan jonki aineen vaarallisuus, se sitten tupakkiyhtiöt kumovat.

IX (Tuomas)

Rovasti Hallasuo on tarkkaillut Tuomasta. Aika tuntuu viikolta, voi se olla vähemmänkin tai enemäkin. Tuomas tekee kolmea asiaa nukkuu, huutaa kadonneiden asioiden perään ja käy vesassa. Hoitajat ovat päättäneet Hallasuo ja Tuomaan yhdessä olosta, he tekävät samat asiat, samassa järjestykssä. Hallasuo on oppinut Tuomaan tavat ja kaipa Tuomas on oppinut Hallasuon tavat. Tiedä häntä.

Hallasuo katselee Tuomasta. Tuomas kävelee levottomasti ympyrää, kädet heiluvat. Välillä Tuomas potkaisee jotakin olematonta lattialla. Silloin katsoen Hallasuota

-Näetkö, näetkö! Tuomas hokee aina potkun jälkeen. Hoitaja on kaksi kertaa käynyt rauhoittelemassa Tuomasta. Jonka jälkeen Tuomas on hetken istunut Hallasuon vieressä. Kohta kuitenkin jo taas kulkenut ympyrässä. Hoitokodin käytävältä kuuluu huutoja ja askeleita, joten Hallasuo ja Tuomas ovat saaneet olla kahdestaan. Näyttä siltä kuin potilaat olisi jaettu vuohiin ja lampasiin. Se on Hallasuon mielessä hyvä asia. Häntä ei pelota Tuomaan toiminta. Hoitajien käytös on pakkomielteistä.

Tuomas seisahtuu, Hallasuo näkee miehen silmistä, että nyt iso pyörä kulkee lujaa ja isolla vaihteella. Tuomas juoksee käytävään. Hallasuo on utelias, hän on miltei yhtä nopeasti käytävällä. Tuomas riisuu vaateitaan ja katsoo merkitsevästi Hallasuota. Rovasti ilahtuu ajatuksesta. Hallasuon mielestä tämän talo on herätettävä huvituksiin. Tuomas on lietsonut Hallasuon hilpeään ja hauskaan hetkeen, se tultaisiin muistamaa pitempään kuin seuraavaan heräämiseen. Siinä samassa kaksi alastonta miestä seisoo käytävällä. Hallasuon mielestä he muistuttavat Hugo De Payenisin köyhää ritarikuntaa. Sitä ritarikuntaa jonka tavoitteena oli tuhatsataluvun (1100-luvun) sairaiden pyhiinvaeltajien suojeleminen.

Tuomas on pikajuoksian lähtöasennossa. Hallasuo ei ole niin notkea. Hän kahdehtii Tuomaan asentoa ja urheilullista vartaloa. Käytävällä olevat hoitajat ja hoidettavat seisahtuvat ja hiljenvät. He ovat Hallasuon uusi seurakunta.

Rovasti Hallasuon olo on kohentunut. Hän muistaa pidempiä aikoja ja hän muistaa jopa menneitä asioita. Nämä kaksi asiaa kohenivat sairaalaruualla ja vitamiinipilleireillä. Kuulemma sairalaan tulessaan hän oli aneeminen ja vitamiinitasot miltei nollassa. Hallasuo pohti keskellä yötä miä on johtanut aliravitsemukseen. Hän nautti aamiaiella näkkileivän suolakurkulla ja kupin kahvia. Päivälläiseksi usein keittoa ja lasillinen maitoa. Ilalliseksi paahdettu hapanleipä ja juustosiivu. Näillä kolmen ruuan päivillä on elänyt kauan. Nyt sairaalassa hän saa joka päivä puuroa, salaattia ja lämmintä ruokaa.

Tuomas muistutti monin tavoin aavikon kukkaa. Kukaa joka tunnetaan monella nimellä, Jerico kasvi tai ylösnousemus pensas. Kukka tarvitsee kaksi ihmettä kukkiakseen, niin tarvitsee Tuomaskin.

 

X (paavi Urbanus II saarnaa mukaillem, saarna alunperin pidetty vuonna 1093 tai 1094)

Rovasti Hallasuo istuu ruokasalissa. Lounaaksi on juureskeittoa. Kaikki kotimaista perua, paitsi bataatti. Keitttoon kuuluu peruna, ei mikään punainen ja makea bataatti. Tuomas on oikeassa bataattia syövät vain vatsavaivaiset ja vastanaineet. Hallasuon katse kiertää pöydän ympärillä, vaivaisten parissa. Joukko näyttää päivä päivältä sairaamalta ja surullisemmalta. Joukko muistuttaa sotilaita tai vankeja, sellaisia joiden oma tahto on murrettu. Joko lääkkeillä tai henkisellä väkivalalla.

Hallasuon mielessä kulkee tuhat vuotta sitten käydyt ristiretket ja piisa Urbanus toinen. Hallasuo lyö nyrkin pöytää ja nousee seisomaan. Hän tummalla äänellä ryhtyy saarnaamaan

-Jos muidenkin maakuntien vaivaiset näyttävät tältä, on meidän yksissä tuumin lähdettävä auttamaan heitä. Ja vapauttamaan veljemme lääkäreiden ja hoitajien ikeestä. Olen päättänyt meidän olevan yksimielisiä tässä asiassa. Teidän on ilman eri käskyä ja kärsivällisesti tehtävä se työ jonka nyt määrään teille. Älköön kukaan epäilkö minua, sillä meidän on autettava veljiämme, ylivoimaisella voimalla ja täydellä uskolla tukahdutamme lääkärien ylivallan. Me saamme varmasti syntimme anteeksi.Meidän ei pidä epäillä potilasta, joka uhraa henkenksä toisen potilaan puolesta. Meillä on usko ja armollisuus voimana, siten saavutamme ikuisen elämän. Jos joku epäilee vakaumustani, nostakoon kätensä tässä ja nyt, niin vapautan hänet valastansa. Minä en rankaise luovuttajia, sen tekee yläkerran herrat. Me muut lähdemme suorittamaan pyhää tehtäväämme, sillä muut vaivaiset tarvitsevat kipeästi apuamme. He elävät tyrannian ja sorron alla. Lähtekäämme taistoon!

Hallasuo päätti lähteä. Hän ei välittänyt seurasiko häntä kukaan. Hän on päättynyt pelastaa kaikki vaivaiset. Nopeasti hän on ulko-ovella, se on lukossa. Hän rynkyttää oven mielipuolen tavoin, mutta ovi ei aukea. Hän kääntyy ja törmää Tuomakseen. Tuomas kaatuu ja sanoo.

-Miten me päästään sinne maakuntaan! Hallasuo tarraa Tuomasta kädestä, nopeasti hän on taas pystyssä. Käytävän toisessa päässä seisoo lempeä hoitaja tarkkaillen miesten toimia.

-Meidät on vangittu taas tänne! Hallasuo huutaa hoitajalle. Hän ottaa askeilta hoitajaa kohti, joka panee kädet lanteile katsoen Hallasuota tuomitsevasti. Hallasuo seisahtuu, koska hän enää ei muista mitä on ollut tekemässä. Tuomas kurkkii Hallasuon selän takana.

-Niin! Meidän tupakit ja viinat on myös viety! Hallasuo ei enää muista missä hän nukkui Tuomaan kanssa. Hän sai varmuuden ettei tänään voinut auttaa muita sairaita ja köyhiä. Hallasuo tietää heidän saavan avun, muttei tänään. Köyhien ja sairaiden on vielä tämä yö oltava noitavainojen kohteena.

XI

Tuli se päivä jota rovasti Hallasuo on odottanut. Tämä on sellainen aamu jolloin usva kuukee vastatuuleen. Tuomas pääsee yksityiseen hoitokotiin. Hallasuo katselee kun Tuomasta puetaan. Mustat sukat, mustat aluhousut, sarkahousut, valkoinen paita ja tumma puvun takki. Kaiken tämän kruunasi vausti, se on punainen. Koko operaatio kesti tunnin. Neljä hoitajaa ja Tuomaan sisko suoritti tämä pukeutumis riitin. Hallasuo katseli haikena, Tuomaskin on lannistettu. Tuomas, entinen susi, nykyinen lammas. Hänet on puettu kuin hautajaisiin, omiinsa. Ja hänet saatetaan omiin hautajaisiinsa, jotta lammas olisi ajoissa.

Tuollaisia miehiä Hallasuo on nähnyt aivan liikaa. Ei se ole Tuomaan syy. Ei se ole hoitajien syy. Kaikki tämä johtuu elämästä, liian kiivaasta elämästä. Tai ei sittenkään Tuomaan alennustila johdu liian kiivasta elämstäkään. Hallasuo uskoo olevansa syyllinen Tuomaan nykyiseen tilaan. Hallasuo tietää olevansa syyllinen kaikkeen. Hallasuo lyö pään tyynyyn, hän ei halunnut enää katsella Tuomaan nöyryytystä. Hallasuo tietää Tuomaalle tapahtuisi hoitokodissa. Se menee näin, tarkalleen näin

Tuomaan sininen rollaattori on jäänyt ulos. Se puoltaa vasemmalle, sen kahvat ovat kuluneet. Hopeinen tarra on kiinnitetty muoviosaan. Siinä lukee Tuomas L. Muovipenkin alla on pikkuinen kori, siinä on tyhjä olutpullo ja ässäarpa. Kun vieras pääsee Tuomakseen huoneelle, siellä on aivan liikaa ihmisä. Tuomas makaa vatsallaan lattialla, kengät jalassa. Niistä tipahtelee kuratippoja. Punainen vausti on vielä päässä. Oikeassa kädessä hänellä on puoliksi poltettu tupakka. Tuomaan pää kääntynyt luonnotomaan asentoon. Hänen silmät ovat revähtäneet täysin auki. Näyttää siltä kun Tuomas tuijottaisi samunnutta tupakkiaan.

 

Rovasti Hallasuon ajatus kaikkoaa kun Tuomas ja hautajaissaattueen näköinen ryhmä poistuu huoneesta. Ei täällä pohjolan perukoilla ole yksi vallitseva väri. Se väri hallitsee. Ensin täällä hallitsi valkoinen, sitten punainen, nyt täällä hallitsevat mustiin pukeutuneet ihmiset. Heillä on ollut kohta viisikymmnetä vuotta mustasurunauha hihassa. Ne, joilla ei ole surunauhaa, he soittelevat kansanradioon, joka sunnuntai.

Hallasuo jää yksin, hän nousee istumaan. Hän kävelee hitain askelin Tuomaan sängyn luo. Tohvelit ovat sängyn vierellä. Pikkuisella sairaalapöydällä on Seamus Heaney- soran ääniä kirja sekä nicorette aski. Hallasuo istahtaa tyhjälle sängylle. Hän selailee kirjaa, ja nopeasti heitää se takaisin pöydälle. Runot ja novellit ovat hesvostyttöjä varten. Hallasuo aukaisee pikkuruisen laatikon. Siellä on kuulakärkikynä, ristikkolehti, tyhjä tupakkiaski ja puoliksi juotu konjakkipullo.

 

XII

Tuomaan lähdettyä rovasti Hallasuo on ollut kaksi yötä yksin. Ainoa seura hänellä on ollut lempeä hoitaja. Mies on monilahjakkuus. Hän jakaa ruokaa ja pillereitä ja käyttää Hallasuota vesassa. Eilen Hallasuo ajatteli sota-ajan iskelmää yksinäisestä vartiomiehestä. Laulun vartiomieskin näytti olevan aina vartiossa, kuten lempeä hoitajakin.