Hallasuo

Rovasti Hallasuo yrittää nousta. Mitää ei tunnu tapahtuvan. Häntä puristaa rinnasta. Jättimäisellä kädellä hän tarraa kiinni puristuskohdasta. Hänet on sidottu kiinni. Hän nostaa päätään. Hätällillen hän katselee ympärilleen. Valo on kirkasta, luonnotonta. Huoneessa on viileää. Jokin hahmo seisoo selin häneen. Hahmo katselee ulos ikkunasta. Äkisti ihminen huudataa, pelokkaalla äänellä.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat! Huuto saa Hallasuon pelkäämään. Ne, jotka juoksevat ulkona on hänen vaattensa ja kengät. Sairaanhoitajan näköinen mies kolauttaa oven auki, nopein askelin hän kulkee huoneen poikki. Askeleista kuuluu omalaatuisia läsähdyksiä. Mies on varmasti lättäjalka. Nopeasti hän on huutavan hahmon luona. Ennen kosketusta, hoitaja sanoo huutajalle.

                     -Tuomas, tule istumaan. Sinä et juo etkä polta enää. Käsivarressasi on nikotiinilaastari. Se auttaa sinua. Hoitajan sanat rauhoittaa molemmat miehet. Hallasuo katselee istuavaa Tuomasta. Hän näkee Tuomaassa raamatullisen miehen. Se näky on rivo ja härski. Hiljaisuuden palattua huoneeseen, pelko ja ahdistus ei ole kadonnut Hallasuon silmistä. Hänen päässä kulkee ajatuksia omalaatuisissa sykleissä. Hallasuo tietää, että ulkona juoseet ovat myös sitoneet hänet tähän sänkyyn. Hallasuo heilutteelee kaikkia raajoja. Kookas hoitaja kävelee Hallasuon luo, ottaen tätä kädestä. Tuomas kulkee hoitajan vanavedessä. Se saa Hallasuon pelon uudelleen lentämään nopeammin ja raivokkaammin

-Hallasuo rauhoitukaa. Nyt on ilta, voitte nukkua rauhassa. Jospa minä istun teidän kanssa tässä näin. Saatte unen päästä kiinni.

-Istu vaan. Mutta seksiä et saa! Hallasuo inhosi omaa sanallista kiivauttaan. Tuomas ottaa tuolin ja tulee kolmanneksi istumaan Hallasuon sängyn vierelle. Hallasuo rahoittuu ja on taas turvallista maata. Rauhaisa tila päättyy kun Tuomas kuiskaa.

-Niin! Ja hae meidän tavarat varkailta! Hallasuosta tämä kaikki tuntuu unelta tai hänellä on vaikeuksia ymmrätää miksi kaikki menee näin. Kirkkaat valot ja omalaatuiset unikuvat ovat liian todellista. Hallasuon ajatukset taas laukkasi muualla. Ajatukset nikotiinista sai hänet pohtimaan koskaan polttanut tupakaa tai juonut viinaa. Ehtoollisviinin juontia sunnuntaisin hän ei laskenut juopotteluksi. Kohtuus kaikessa. Nopeasti Hallasuo on unessa.

Hallasuo hätkähtää hereille. Hän tunsi nähneesä pelottovaa unta. Hän oli varmasti ratsastamassa Mannerheimin kivihevosella. Hevosen nimi katosi heräämisen myötä. Ikkunassa taas seisoo ihminen.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat. Huuto ei ollut enää niin pelottava kuin edellisellä kerralla. Hallasuo pelkäsi, että hänenkin tupakit ja viinat on viety. Tuttu hoitaja astui huoneeseen. Hallasuon vainoharha juoksioita kohtaan vähenee. Hän tiesi olevansa turvasssa. Nukahtaminen suojaa häntä pelolta.

Kolmannen kerran Hallasuo hätkähtää hereille. Hän ei enää makaa. Hallasuo ei käsitä miten on joutunut rullatuoliin istumaan ja ison salin seinustalle. Hänet on vyötetty jonkinlaisella turvavyöllä kiinni. Nuorena hän vyötti itse itsensä ja meni minne tahtoi. Tuolissa on rauhalista ja hyvä istua. Salissa valaistus on luonnoton. Ihmiset aukovat suutaan epätahdissa. Hallasuon katse tarkentuu salissa seisovaan pappiin, joka veisaa tuttua virttä. Toisekseen hän nainen. Hartaustilaisuus tämä on. Hallasuon mielestä, hänen pitäisi olla tuon papin paikalla. Hallasuon suusta pääse hätäilevä mutina.

-Tuo on vienyt minun työni ja vaatteeni. Hallasuon vieressä istuu mies, joka kuiskaa matalla äänellä.

-Niin, se on vienyt myös meidän tupakit ja viinat. Yllätävää kyllä, lause rauhoittaa Hallasuota. Kaksikko lopettaa rupattelun. Hallasuo huomaa muutakin virheitä tuo valerovastin toimissa. Valerovasti veisaa virrestä viisi. Eikä nyt ole edes adventti, ei nyt voi veista virrestä viis. Hallasuo katselee onko muut asiat kohdallaan. Joulukuusi on paikallaan nurkassa, se näyttää ihan Jukkapalmulta. Kynttilöitä pöydillä, pari tontttua sekä joulupukki. Joulupukki on aliravittu ja tontut yliravittuja. Hallasuo viihtyy näissä adeventtijuhlissa, vaikka liian moni asia on pielessä.

 

II

Hallasuo herää. Häntä risoo tämä jatkuva heräily. Voispa vain nukkua ja nähdä unta Marskista. On pimeä, se mielyttää Hallasuota. Nopeasti silmät tottuvat pimeään. Viereisessä sängyssä makaa Tuomas. Noin pieni mies ja kuorsaa ison ihmisen tavoin. Hallasuota ei ole sidottu, se nostaa miehen onnellisuutta. Nopesti mies istuu sängynlaidalla. Tämä ei tunnu kodilta, täältä täytyy paeta. Hallasuon varmoin askelin mies kävelee ikkunaan. Hän on korkealla, liian korkealla hypätäkseen ikkunasta. Nopeasti mies on ovella. Pelokkain ottein hän aukaisee oven. Askeleet pitenevät ja nopeutuvat, Hallasuo tuntee juoksevansa. Käytällä ei ole ketään, sen päässä on hissi. Hissiin päästyään Hallasuo katselee näippäimiä. Ihan omalaatuisia merkkejä. Hän kokeilee U-nappia. Hissi kulkee alaspäin. Hissin ovi aukeaa ja suuressa aulassa ei ole ketään. Ulko-ovelle on kuusi askelta. Ulko-ovikin aukeaa itsestään. Ulkona Hallasuo tuntee taas juoksevansa. Nopeasti hänet tavoittaa kaksi ihmistä. Mies on tutun oloinen, kiltin oloinen.

-Hallasuo! Mennään takaisin! Hallasuo haluasi itkeä, mutta kyyneleet ei valu. Hän on takaisin hisissä ja yhtä nopeasti huoneessa. Hallasuo on taas sidottuna sängyssään. Kun kiinioton suorittaneet ihmiset kääntävät selän Hallasuolle, nainen sanoo toiselle

-Onneksi vaatteisa on liiketunnistemet! Hoitajapari poistuu käytävälle. Hallasuo on väsynyt. Hän hätkähtää, sillä Tuomas istuu hymyillen sängyn vieressä. Hallasuo terästätyy, hän ei pääse pakoon. Eikä hän uskalla huutaa apua. Juuri kun juossut hoitajia pakoon, he eivät varmasti auttaisi nyt Hallasuota.

-Tuolla ulkona hoitajat saivat kiinni ne varkaat! Kohta hoitajat tuo meidän viinat ja tupakit takaisin! Tuomaan puhe on synkkää. Lause naurattaa Hallasuota. Hänet täyttää suunnaton ilo. Kohta hänellä ja Tuomaalla on vinaa ja tupakkaa. Tuomas on jo siirtynyt ikkunaan, häntä ei näytä kiinnostavan lainkaan Hallasuon hekotus.