Keväällä vuonna nolla ja nolla
Keväinen tuuli
kuljettaa,
kuollutta koivun lehteä
hangella.
Se lehti olen minä,
jonka
vain tuuli huolii
omakseen.>
Läpi elämäni
olen kulkenut
hyökyaallon lailla.
Olisinpa osannut
matkustaa soutuveneelle.
>
Hänelle yritin luritella lemmestä.
Hänen kielensä iski mua kuin,
nahkavyö.>
Hän on aina äiti,
kunpa hän uskaltaisi olla nainen.>
Illan hämärtyessä surulliset silmät katsoi mua sieluun.
Himoa olin näkeväni silmissä noissa.
Aamunkoiteessa tiesin niisä olevan vain äidilistä rakkautta.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.