Rakeita

 

Suljen oven,

Avaan kirjan,

Ah, sinne jäi keväinen raekuuro>

 

 


 


 

 

Hän,niin hän on se jota halajan.

Hän olisi minun myrsky vesilasissa.

Hän on se tunturi jonka luokse minun on mentävä.

Hänen kanssaan kuluneet lauseet korjaisin uuden kaltaisiksi.

Hänen kanssaan rakkaus olisi seikkailu, ei pääte-asema, vaan lähtö-asema.

En kuitenkaan rakasta häntä sairaalloisesti, vaikka kaipaisinkin sairaalloisesti, niin hän olisi parantava minut.>

 

 

 



 

 

Torstaina meillä oli rakkauden vapaat harjoitukset.

Perjantaina vietimme intiimit aika-ajot sohvalla.

Lauantaina suoritimme kokonaisen hellyyden Grand Prixin.

Meidän tiimi sai kaikki palkinto sijat.>

 

lattea, verrata nyt rakkautta formula päristelyyn.


 




 

 

Kuljen runouden hautausmaalla.

Unohdukseen on painunut kirkas otsaisuus,

Nurmen pinta on ruosteen punainen kohdalla riimityksen.

Koivun lehdet maassa makaa kuolleena kuin runuden ylpeys,

Kaukainen jyrinä hitaasti täyttää puistikon, jyrää kuolleen runouden kauneuden.

Hautausmaa runouden jyrättiin, tilalle kasattiin tosi-televison unohdetut tavikset.

Kauneus katosi, runous väistyy varttitunnin julkimon tieltä.

Muistomerkit vaihdetaan neljännestunnin välein, runous pakenee yksinäisyyden linnakkeelle.>

 

 



 



 

 

Istun kahvilassa, edessäni aamukahvi sekä eilinen pulla ja toissapäiväinen juorulehti.

Eteeni astuu mies sanoen "Otto, Otto Hauenkoski, se olet sinä"

Katselen miestä, ei, en tunne. Tuntematon mies.

Höpinä jatkuu "Hauenkoski, se olet sinä. Sinä joka itkit aina koulussa"

Mies kättelee, poistuu. Katselen poistujan perään, juon kahvin, haukkaan pullasta, selaan urheilusivujen ohi.

Hauskaa että joku vielä muistaa minut sekä mitä olen tehnyt silloin neljäkymmentäviisi vuotta sitten.>

 

 



 

 

Lauseet käärin verisiin liinoihin, veri oli minun.

Riimit runnoin ahtaaseen arkkuun, sinne myös eloton ruumini joutuisin.

Säkeet sinkosin helvettiin, löysin paikkani joukosta tuomittujen.



>

 

 



 



 

 

Kuuden tien risteykseen saapui kirkas otsa.

Ensimäinen tie oli lapsuus, kuljettu loppuun.

Toinen tie oli nuoruus, pitkä ja kuoppainen.

Kolmas tie oli suhteet, oikopolkuja sekä vetisiä ojan pohjia.

Neljäs tie oli tehdyt työt, kylmiä ruokia ja turhia käskyjä.

Viides tie oli suvun muistot, sekavia riitoja ja hukattuja unelmia.

Kuudes tie ON, elämä, aivan kesken, kirkas otsa tietää mitä tien päässä odottaa.

>

 

 


 



 

 

Halusin kirjoittaa itseni jalustalle,

Sanoillani yritin maailman valmistaa.

Todistelin muusalle ylevyyttäni,

Haikailin palkintoa herkkää.

Hylkäsin selkärankani, itseni, viisastelin saduillani.

Syyllistyin alistamiseen, ompelin itselleni seitin.

Sankaruutta haikailin, rytmillä rankaisin mieltäni.

Suuruutta muiden surin, sieluni tummui.

Ajatukseni kulki syvissä vesissä, otsan kirkkaus sammui.>

 

 


 



 

 

Katselen ikkunasta yötä kuumaa,

Tusina viikkoja ilman väkijuomaa.

Taivaan lahjana kotona kaksi puumaa.

Keväinen yö vaalenee, taivas mut huumaa.

Puumat sikeästi nukkuu, ihailen heidän ruumaa.

Hiljaisuus päättyy sillä mua kutsuu keväinen kutumaa.>

 

 


 



 

 

Samassa veneessä kanssa roistojen, niin puukottajien sekä raiskaajien, istun iltaa.

Ryhtyisin kiikkumaan,en voi ,sukulaiset pahastuu.

Koivuun nojailen, sitäkin halattava sirosti, kanssa tyttösen.

Hyppäisin järveen, en voi, kalastuskunta loukkaantuu.

Laiturilla hytkyn, varovasti vain, kala saaliin kanssa.

Kävelisin raiteille, en voi, junat saattaa myöhästyä.>

 

 


 

 

Pelastuksen uhrit

 

Ruuma

 

Minä

 

minä

 

minä

 

Hän joka itki

 

hautausmaa

 

Sohvalla

 

Hän