Mirja Halasuo (rovastin tytär)

Lapsuuden aikainen Jumala on kadonnut. Jatkuva huoltoyhteys on katkennut. Koko lapsuuden Mirja nukkui kaikkivaltiaan syllissä ja hänen hellässä varjossa. Nyt varjon loi masennus, ja sen keinovalikoimiin ei kuulunut masennus. Se pimeä ja musta masennus on asettanut kiven Mirjan sydämeen, eikä se ole mitään Pispalan moreenia.

Lapsena Mirja jätti kaikki murheensa Jumalan luo. Silloin kaikkialla oli iloa ja vapautta, nyt on alusta loppuun pimeyttä. Ja kun pimeys on tehnyt kierroksensa, se aloittaa uudestaan. Mirja on keksinyt ikiliikkujan. Se ikuisuus pilkkaa, loukaa ja häpäisee Mirjaa kaikin tavoi, masennus ei tunne kainoutta lainkaan. Masennus ei hyväksy erilaisuutta, se tekee jokaisesta samankaltaisen. Masentuneelle kuolema on olemassa, mutta se olisi pelastus. Kuolemas kestää vain hetkisen, elämä on ikuista, valitettavan pitkää ja pimeää käytävää. Kolkkoja betoniseiniä. Masennuus vie ihmiseltä ilon, ja tuo tilalle ikiusen itkun. Masennus pitää ihmistä pelon vallassa. Se on kuin pitkä ja hidas kypsymisaika. Masennus hauduttaa ihmismieltä. Aviomiehen lähdettyä vosunsa luokse, Mirjalle jäi murheet ja tyhjä asunto.

 

Kevät

Tämä on se aamu jolloin koivut suoristavat oksiaan ja tiputtavat kuolleet oksat pois. Koivun vaalea runko sykkii elämä ja sen oksat antavat lupauksen vehreydestä. Muutaman päivän päästä vehreys on pelkkää yhtä vihreää, ja sitten yhtenä aamuna vihreä on leegopalikan vihreyttä. Kevään alkaessa vihreän sävyjä on kymmeniä, ja leegopalikan vihreys lopettaa kesän.

Mirja vihaa kesän valoa ja sitä yhden sävyn vihreyttä. Kesä on vihreyden digtatuuria, värien harmonia on kadonnut. Maisemassa pelkkää vihreä ja valoa. Kesä pullistelee voimallaan ja taidollaan. Kesä on vuodenajoista lapsellisen. Sillä se luulee itsestään liikoja, se luulee olevansa lyömätön.

Mirjan masennus kasvaa samassa suhteessa kun valonmäärä kasvaa keväällä. Hänellä ei ole mitään syytä nousta lattialta kesällä. Kesä on Mirjalle synkkää aikaa. Silloin hänen korvissa kohisee ja liika valo syö kaiken voiman. Kesän liika valo syö kaiken sen voiman mitä Mirja on hartaudella kerännyt kokonaisen talven. Mirja on kykenemätön iloitsemaan kesään valosta. Tavalliselle ihmiselle kesä on leikkisä ja lapsenomainen. Mirjalle kesä on oikukas ja mielipuolinen lapsi. Joka väkisin yrittää halata Mirjaa. Kuitenkin kesän halaus muistuttaa raiskausta ja pahoinpitelyä. Kesän vihreys ja valo runtelee Mirjan tummaa mieltä.

Lisäksi kaikki ne kesän tuoksut tulevat Mirjan asuntoon. Kaikki ne tuoksut viiivähteleät väärissä paikoissa

 

Mirjan nuoruus ja masennuksen alkaminen

Mirja syntyi pieneen kauppalaan, koko lapsuuden hän oli isän tyttö. Puinen pappila oli Mirjan lapsuuden maisema. Isä on rovasti, jo edes mennyt äiti oli kuorolainen ja kauppalan puuhatäti. Ei kukkahattutäti vaan jos joltakin jotain puuttui, Mirjan äiti toimitti asian kuntoon. Näin Mirjasta pappilan hellässä huomassa estootikko ja luova nuori nainen. Lapsuuden loppu oli lukion alku. Suuremassa kaupalassa Mirjasta kehittyi sosiaalinen lahjakkuus. Aikuisuuden kynnyksellä Mirjasta kehittyi sensuelli eroottinnen nainen. Sellainen täytyi salata vanhemmilta. Mirja ei koskaan ollut se toinen nainen, saati pahamainen vamppi. Vaikka lukion ensirakkaus paloi nopeasti loppuun. Mirja koki olevansa herkkä ja hauras, muttei uhri tai marttyyri.

Lukion loppuessa löytyi sellainen mies, jota Mirja pystyi rakastamaan kuin kunigatar mutta tasavertaisena. Mirja kulki miehensä rinnakain. Siinä kumpikaan ei ollut alistaja tai alistuttu. Avuttomuuden ja epätoivon hetkillä, toinen auttoi toista ja rakkaus kasvoi tasa-arvoiseksi kumppanuudeksi.

Vihkiminen tapahtui Mirjan lapsuudenkodissa. 22-vuotiaana Mirjasta tuli vaimo, puoliso ja rouva. Pariskunta muutti isomaan kauppalanja saivat kodikseen kauniin kaksioon. Siellä Mirjasta kehittyi kyvykäs nainen, oikea tehopakkaus. Hän hoisi kodin ja työnsä tunnollisesti. Hän oli kahta työtä tekevä, puurtaja nainen, maan hiljainen. Parisuhteen ja työn tuoma onni oli vakio, luonnonvakio.

Viisitoista vuotta kului. Maanantaiaamuna Mirjan aviomies ilmoitti muuttavansa pois. Miehellä on toinen nainen, kuulemma synnyttäjätyyppiä. Muuttoauto odotti rapun edessä. Varttitunnissa muuttomiehet olivat tyhjentäneet asunnnon. Tyhjään kaksioon jäi Mirja keittiön pöytä ja yksi tuoli. Olohuoneeseen radio ja makuuhuoneeseen tyyny ja peitto.

Ensimäisen kerran elämäässsän Mirja oli yksin. Tosiaan yksin. Aviomies lähti synnyttäjän luo, äiti kuollut, isä tehostetun asumisen yksikössä. Lapsuuden isän tyttö ei saisi apua isältään.

Yön saapussa tyhjään kotiin Mirja koki olevansa akka, ämmä. Hän oli úhrautunut miehensä ja itsensä vuoksi. Mirja oli ollut perinteen vaalija, nyt hän koki olleena vain edustusrouva ja hoitaja. Kummallisinta oli ettei hän loppujen lopuksi tuntenut aviomiestään lainkaan.

 

Runo

Runoni jokainen rivi on suoraa riimiä, minä seison vinossa.

Jokainen kirjoittamani tavu soi, minä änkytän.

Seitsemän riviä rakkaudesta, pimeä asuntoni yksinäisyyden maja.

 

 

 

Runo 2

Peltikuu kiertää maisemassa.

Hiihtäjä jäällä.

Rikkoen lumen pinnan.

Purot ei tuo elämää järvelle.

Enää tai vielä, purolle se on aivan sama.

Riittääkö tämä hetki, lumelle riittää.

Eilinen ei riitä, huomiseen en liiku.

Hiihtäjä katoaa metsän puolelle.

Peltikuu kiertää maisemassa.

 

Kustannustoimittaja Kylmälä

Maanantai ei ole päivä, se on kokonainen maailma. Pienkustatamon kustanuspäällikkö Kylmälä astuu toimistoonsa. Kello on ohittanut jo puolenpäivän lyönnit. Kylmälän päydällä on yli kaksikymmentä nippua erivärisä tulostin nippuja. Yli innokaat kirjoituksen harrastajat ovat lähetäneet Kylmälälle niitä.

Ensimäisestä nivaskasta Kylmälä lukee vain ensimäisen runon. Ei maanantaita voi aloittaa sovinistin riimirunoilla. Toinen nippu on varmasti nurehko naisen ”vaginamonologi”, sekään ei sopi Kylmälän krapula aamuun.

 

 

 

Vinomies vartijana

Vinoryhtinen mies pakotettiin TVH:ltä sairaeläkkeelle. Rähjädysonnettomuudessa pikkuruinen kivi lensi työmaakopin seinän läpi, halkesi kahtia. Toinen kappele osui insinööriä otsaan ja toinen osa hipaisi vinoryhtistä miestä osuen lopulta työmaakopin peräseinään. Tämä hipaisu aiheutti miehessä huimausta ja sunnatonta alakuloa.

Vuoden verran hän asui kauppalan vuokra-asunossa. Sairaseläkkeellä olo tuskastutti miestä. Baarissa istujaksi hänestä ei olisi, kyllä joutomiehet hoitasivat baarissa istumisen. Vinoryhtisen miehen äiti ja kaksi veljeä asui saman kauppalan alueella. Pikku puuhastelu täytti 45-vuotiaan miehen elämän. Puuhastelu ei vähentänyt huimausta tai alakuloa.

Toisen vuoden tullessa täyteen työvoima viranomaiset ohjasivat vinoryhtisen miehen uudelleen koulutukseen. Viisi ihmistä laati lausunnon, vinoryhtisestä miehestä tulisi täydellinen teollisuusvartija. Hänet passitettiin vikoon kurssille Helsinkiin saakka. Siellä hän sai uuden koulutuksen, teollisuusvartija. 9 päivän päästä hän teki jo ensimäisen työvuoronsa. Toiset kutsuivat työtä teollisuusvartjoinniksi, vinoryhtinen mies kutui työtä yövahdin toimeksi.

Hänen toimiinsa kuului kulkea yöllä kauppalan suurimman metalliyhtiön tiloissa. Alue oli hyvinkin toista hehtaria. Päivävuoroja vinoryhtinen mies ei halunnut tehdä. Sillä huimaus ja alakulo helpottivat yöaikaan. Muutamassa kuukaudessa hän alkoi tuntea alueen ja rakennuset kuin omat taskunsa. Yövuoro kesti 12 tuntia, jonka jälkeen oli kaksi päivää vapaata.

 

 

Sanakirja ”harjoituksia”

Älkäämme tuomitko.

Älköön muistako minun virheitä.

Älkööt tulko sieltä tänne.

 

Mirjan henkinen valaistuminen

Mirja on ollut toista vuotta masentunut, hän istuu pimeässä keittiössä. Vain liesituuletin antaa valoa huoneeseen. Keittiön pieni ikkuna on raollaan. Siitä raosta kuuluu moottoritien hurina, sekä kevyt routaisen maan tuoksu. Masennuksen aikana hän ei ole nukkunut juuri lainkaan. Mirja pelkää omaa sänkyään. Sänkyn merkitys on hämärtynyt. Sängyssä nukutaan tai rakastellaan, hän ei tee kumpaakaan niistä. Joku lukee runoja sängyssä. Mirjan mielestä sellainen on rivoa, lausua nyt Eino Leinoa sängyssä.

Mirja on liikkunut ulkona vain pimeään aikaan. Syönyt etupäässä lääkkeitä ja näkkileipää. Mirja on papin ja runoiljan tytär. Pappeja seitsemässä sukupolvessa, ja suvun naiset taidemaalareita, tai kuorolaulajia.

Mirjan on vaikea uskoa enneuniin, etiäisiin tai enkeleihin. Uudelleen syntymiseen hänellä riittää uskoa jokin verran. Mutta täyteen varmuuteen hän ei ole päässyt. Toisinaan Mirja on ollut aivan uudessa paikassa, tietäen varmasti, ettei ole käynyt paikkakunnalla, ja silti hän tuntee paikan, mutta vain henkisellä tasolla. Sellainen on tapahtunut kolmesti, ja joka kerta Mirja on tuntenut paikan, kuin olisi tullut kotiin.

Ensimäinen kerta oli koulun retkellä. Se oli kesä 1977. Hörylaiva kulki Tampereen ja Hämeenlinnan väliä. Puolimatkassa höyrylaiva ylitti suurta järvenselkää. Se oli laaja, ylitys kesti miltei tunnin. Mirjan mielestä se järvenselkä oli kuin meri. Saaret ja manner näkyi kilometrien päässä. Siinä höyrylaivan kannella, auringon helottaessa, järven sini oli taivaallista. Siellä Mirja tunsi olevansa kuin kotonaan, hän oli onnellinen. Hän sielussaan ja mielessään tunsi eläneensä tällä järvenselällä. Höyrylaivan saavuttessa kapean saaristoväylän Mirjan onnellisuus katosi, ja tuntui kun hän olisi tullut vieraaseen paikaan.

Toinen kerta oli lukio aikana. Hän kävi ensinäisellä ulkomaanmatkalla, Chilessä. Diktatuurin aikana. Pääkaupungin lentokentällä he seisoivat sateessa odottellen linja-autoaan. Mirja ja muut oppilaat katselivat ohi ajavaa sotilasyksikköä. Se letka oli kolmisenkymmetä kuorma-autoa. Jokaisessa autossa parikymmentä sotilasta aseineen. Mirja oli ainoa joka hymyili ja vilkutteli sotilaille. Muutama kypäräpäinen mies vilkutteli hänelle takaisin. Hän oli onnellinen ja kuin olisi tullut kotiinsa. Sateinen Chile tuntui kodilta, diktatuurin nuoret sotilaat olivat hänelle kuin omia veljiä tai kuin omia poikia.

Kolmaskerta tapahtui Lapin hiihtokeskuksessa. Asian muistelu keskeytyi kun avoimesta ikkunasta lennähti sisään pikkuinen hyttynen. Mirja ja hyttynen ovat samanvärisiä, harmaita. Tämä on jo neljäs kerta kun tuuletusikkunasta lennähtää hyttynen sisään. Mirjan mielessä alkaa jo välkkyä henkiolennon mielikuva. Tämä hyttynen on varmasti joka kerta sama hyttynen ja sen täytyy olla Mirjan henkiolento. Mirja on kuullut suojelusenkeleistä, hänen usko riitä alkuunkaan sellaiseen. Hyttynen kiertelee liesituulettimen valoa. Siipien väri vaihtelee harmaan, sinisen ja punertavan välillä. Se siipien sinipuna sävy saa Mirjan onnelliseksi. Hänen ystävät ovat kadonneet masennuksen myötä, Mirja on kuitenkin saanut hyttysestä uuden ja läheisen ystävän.

Tämä hyttynen on avannut Mirjan lukkiutunutta mieltä. Samalla hyttynen on korjannut Mirjan särkynyttä sydäntä. Hyttynen on ottanut masentuneen Mirjan siipensä suojaan, kyllä se sittenkin taitaa olla suojelusenkeli. Sen saapuminen näyttää tarjoavan ratkaisuehdotuksia, Mirja on aina vihannut miehiä jotka tuputtavat ratkaisua, jokaiseen asiaan. Tämä hyttynen on varmasti naaras. Voisko hyttynen olla uudelleen syntynyt ihminen. Jolle on annettu suojelusenkelin rooli. Jos niin on silloin hyttynen on varmasti kärsinyt paljon ollessaan ihminen. Sen ihmisen on täytynyt kärsi paljon enemmän kuin Mirjan.

Mirjan äiti, edesmennyt, kauppalan ainoa runoilija, lausuja ja innokas pappilan puutarha harrastaja. Mirjan äiti kulki aina kirja kädessä ja multaa taskuissa. Äidin kertoma tarina keijuista muistui Mirjan mieleen. Keijut ja enkelit ovat samankaltaisia. Enkelit kulkevat ihmisten maailman liepeillä, kun keijut kulkevat kukkasten maailmassa. Keijut kannustavat kedon kukkia kasvaan. Keijut saavat sen väriloiston kukoistamaan. Keijut luovat kukkien hajut isossa sammiossa. Se sammio muistuttaa Kalevalasita sampoa.

 

Mirja masenuksen loppu.

Mirjan masennus kuihtui ja loppui muutaman vuoden jälkeen. Hän palasi töihin. Vuoden ajan hän kirjoitti novellikokoelman masennuksesta, erosta ja isänsä hoitoon päätymisestä. Ei yksikään kustantaja halunnut julkasita Mirjan kokoelmaa, koska sellaisia kirjoja lähettää kaikki keski-ikäiset ihmiset. Niin ihmiset, naiset ja miehet. Sillä masennuksesta, erosta ja hoitoon pääsemisestä om muotia kirjoittaa. Jokainen eronnut ja masentunut tietää olevansa ainut kertainen.

Mirja julkasi kirjansa omassa blokissaan. Muutamassa kuukaudessa kirjoituksesta ilmoitti pitävänsä muutama sata ja kommentteja miltei tuhat. Mirjan onnellisuus kasvoi, hän tunsi olevansa miltei vapaa tekemään mitä vaan. Mirjaa rajoittivat vielä rutiinit ja tavat.

Kolmas aamu töissä. Mirja on palannut vanhaan työhönsä. Koulun keittiölle, siellä osapäiväisenä kylmäköllä riittää puuhaa. Mirja pakkaa päiväkoteihin lähteviä kuiva-aineita. Lähteät tavarat ovat moniselitteisiä.

Mirja lukee päiväkoti Otsolan listaa. Näyttäisi kuin listan olisi kirjoittanut joku lapsi, tai ainakin listan kirjottanut joku vasenkätinen. Otsola pyytää kannamunia ja jauhoja. Mirja hakee munat, vieden ne kuljetuslaatikkoon. Tarksitettuuaan listan Mirja lähtee kuivavarastoon. Siellä Mirja seisoo tarkastellen lattiatasoa. Yleensä jauhot ovat alhaalla, miltei lattiatasolla. Nyt ne ovat ylimällä hyllyllä. Mirja nousee alimman hyllyn reunalle ja kurottautuu kohti viidentoista kilon jauhojauhosäkkiä. Samssa hylly kaatuu, säkki tulee alas ja Mirja jää karkean vehnäjauho säkin alle.

Kymmnen minuutin päästä koulun keittiönovella on ambulanssi. Puolen tunnnin kulutta ruumisauto. Onnellinen Mirja on kuollut.

 

II

Siviilipukuinen poliisi kapuaa portaita ylös. Hän pysähtyy kolmanteen kerrokseen. Kolme ovea. Jokaisessa nimikyltti. Virtanen, Lahtinen ja Hallasuo. Poliisi avaa Hallasuon oven. Hän astuu eteiseen ja ottaa povitaskustaan muistion, ja sanoo ”Hallasuo Mirja, 46 vuotias. Eronnut, lapseton, työtön, masentunut kolmatta vuotta, nyt kuollut”

Huoneista leijalee kevyt kevätvalo. Eteinen on pitkä, jonka päästä avautuu isohko huone. Heti oikealla puolella vaatenaulakko, sen alla kolme paria kenkiä. Jokainen kenkä siistissä rivissä vierekkäin, saman väriset. Naulakossa roikkuu muutama ulkoilutakki. Poliisi vetää kädellään takkeja, ne heilahtavat, pitäem pientä kahinaa. Muutaman askeleen jälkeen on vasemalla keittö. Poliisi seishatuu sen ovelle. Keittiössä hurisee jääkaappi. Keittiönpöytä on aivan puhdas, kuin käyttämätön. Hella ja sen vierellä oleva työpöytä ovat puhtaita. Poliisi katsoo jääkaappiin. Sinappipurkki, rikottu kananmuna lasissa ja avattu keksipaketti.

Suljettuaan oven poliisi katsoo astiakaappeihin. Kuivauskaapissa yksi muumikuppi. Sen alla olevassa kaapissa on roskaämpäri ja sen vierellä tyhjiä kurkkupurkeja. Poliisi painaa mikroaalto uunin luukun auki, siellä on villatumput. Poliisi kokeilee niitä käsiinsä, kyllä ne sopivat. Kovin vain ovat sateenkaaren väriset. Poliisi astelee tumput käsissä takaisin eteiseen. Siitä suoraan kylpyhuoneeseen. Vessanpytyn kansi on suljettu. Poliisi avaa kannen ja katsoo pyttyn. Pytty on puhdas, uuden veroinen. Pytyn kummallakaan sivustalla ei ole pyttyharjaa. Naulassa roikkuu yksi kukallinen käsipyyhe. Naulan yläpuolellle liimatussa muovitarrasssa lukee ”avohoitopotilas”. Poliisi naurahtaa kuivakkaasti, tällä kuoleella näytti olevan huumorintajua. Lavuaarin reunalla käsisaippua, kuin uusi. Peilin hyllyllä hamnastahnatubi ja -harja. Nekin kuin uudet. Lääkekaapissa kymmenkunta lääkepurkia. Nopealla katsomisella niissä jokaisessa on Mirja Hallasuon nimi ja määrätty on masennukseen. Yhtäkään purkkia ei ole avattu.

Kylpyhuoneen lattia on puhdas, kiiltävä. Suihkuverhossa kuviointi muistuttaa tumppujen väritystä, poliisi riisuu tumput käsistään, ja heittää ne lavuaariin. Pikkuruinen vessamatto on uuden oloinen, kuvio muistuttaa japanin lippua.

Nopeasti mies astuu takaisin eteiseen ja seuraavaksi hän on olohuoneessa. Huoneessa ei ole televisiota, pikkuisella puujakkaralla kukkaruukku, ilman kukkaa. Kahdella seinällä on suuret kirjahyllyt. Ne ovat täynä kirjoja. Olohuoneen ikkuna on länteen. Beige sohva näyttää käyttämättömältä. Olohuoneen matto on uudehko. Vasemalla on ovi. Poliisi aukaisee oven. Makuuhuone. Siellä jokaisella seinällä on kirjahyllyt, yhtä täydet kuin olohuoneessa. Lattialla vain patja, tyyny, peitto ja herätyskello. Poliisi vetää sormeaan kirjojen selkämyksellä. Seisahtuu ja painaa valot päälle huoneeseen. Kirjat ovat kaikki järjestetty värinen mukaan. Yhdessä hyllyssä on vain keltaisen kirjaston kirjoja, kannet keltaisia. Poliisi palaa takaisin olohuoneeseen. Nämäkin kirjat ovat järjestetty värien mukaan.

Poliisi palaa eteiseen, jossa kylpyhuonetta vastapäätä on kaksi kaappia. Poliisi avaa liukuovet. Siistissä järjetyksessä kaikki vaatteet. Takit ja paidat naulapuissa. Kengät kaapin lattialla ojennuksessa. Mies katselee kaappien luota olohuoneen kirjahyllyjä. Samalla hän saa ajatuksen. Vaatteet ovat värijärjestyksessä, kuten kirjatkin. Myös kengät ovat samoin tavoin järjestetty. Poliisi palaa ulko-oven luo. Vaatenaulakossa takit ja kengät ovat kuten edellä. Poliisi ottaa tarkistaa yhden taskun, sieltä löytyy taiteltu lappu. Lapussa lukee ”maanantai”

Poliisi tarkistaa jokaisen takin, naulakosta ja vaatekaapista. Jokaisen takin taskussa on samanlainen lappu ja jokaisessa lukee jokin viikopäivistä. Poliisi katselee tarkemmpin vaatteita. Henkarit ovat samanvärisiä ja koukut ottajaan päin.

 

 

Mirjan diagnoosi ja lääkäri Lehto

Lääkäri:-Mirja hyvä, masennukseesi on yksinkertainen syy. Et kestä itseäni normaalina ja arkisena ihmisenä. Toiset sortuvat juomaan, toiset uskovat jumalaan. Sinä olet masentunut koska et kestä tavallista tylsää omaa itseäsi. Mene peiliin eteen ja katso tarkasti. Se peilissä oleva sinä olet sinä ja se asia sinun täytyy hyväksyä.

Pappi: Mirja hyvä, uskonto sopii masentuneisuuteen, koska Jumala antaa toivoa, muttei uskonto ole hoitokeinomasennukseen. Jumala rakastaa ja auttaa myös masentuneita, mutta ihmisen täytyy tehdä jotakin itsekkin. Jotka vain pyytävät parannusta. Sinun täytyy unohtaa taivastenkaltakunta.

 

Salmen idea

Rutiinit tarkka kuvaus

 

Joutomies Gunnar

Gunnar pitää itseään työmiehenä. Kauppalan muu väki pitää häntä joutomiehenä. Äidin kuoltua Gunnar muutti isäänsä kanssa Mäntyharjulle, jossa hänen syntymäaika merkittiin väärin. Se on se syy miksei Gunnaria kutsuttu sotaan suur-suomea rakentaman. Riistitaudin runtelema poika ei joutunut edes armeijaan. Se on se paikka jossa tehtiin miehiä, ja sodan aikana ihmisraunioita. Kun sota loppui ja isä katosi valtameren taakse, Gunnar muutti nykyiseen kauppalaan.

Sodan aikana Gunnari toimi rakennuksilla lautapoikana. Sodan jälkeen hän toimi muurarin-, maalarin- ja puusepän apumiehenä kunnes kyllästyi jatkuvaan nimittelyyn 60-luvun alussa ja ryhtyi koko päiväiseksi matkahuolton baarissa istujaksi.

Gunnar ehti kyllä naimisiin ja saamaan vaimonsa kanssa pari tyttöä. Vaimo oli perinteinen mököttäjä, eikä mies saanut tulla keittiöön muuta kuin syömään. Gunnarin vaimo oli työssä paperitetaan siivoojana, eli alinomaan lakossa tai lomalla. Rahaa tuli talouteen, jotka Gummar joi.

Se oli harvoja asioita jonka Gunnar osasi. Toinen asia on laulaminen. Vaimonsa siivellä Gunnar pääsi paperitehtaan työläiskuoroon laulamaan.

 

 

Kai Niemisestä inspiroituneena

Osa kaskeaa sitä, yhdet marjastavat siellä, kolmannet samoilvat.

Vain rohkeat uskaltautvat eksymään sinne.

 

 

Sälää

Yhteiskunta on muuttunut yhteisökunta

 

Visio unelmista

 

Mirja Hallasuon es-puoliso Hannu Vuorijää

Mirjan kanssa ei voinut elää avioliitossa, ei koskaan. Hannu viihtyi töissä, missä oli useita vapaamieliä naisia. Mirja viihtyi yksin kotona hiljaa odotellen Hannua, jos puhui hän ihmetteli miksi Hannu on aina töissä. Hannun onnelliset hetket olivat töissä, muiden ihmisten parissa. Kotona Hannu halusi katsoa televisiosta urheilua. Eräänä päivänä tuli reserviläiskirje. Hannu repi sen ja poltti palaset pihagrillissä. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut. Enää täällä ei ole puolustamisen arvoisia asioita, mutta televisiosta tulee sotaa. Ne ohjelmat eivät ole oikeita sotia, vaan ohjelmien nimet ovat sotaisia. Varasto-, autotalli-, romu- ja puutarhametsästys. Sitten on äitien sota, kokkisota, mallisota. Viimeisin ja tylsin ohjellma villitys on huonojen asioiden metsästys tai sota. Huonoin kuljettaja, Huonoin kokki, rumin malli, Maailman vanhin äiti, erikoisherkkä äiti tai teiniäitien raisut bileet.

Hannu mielestä puuttuu enää muutama idiottiohjelmaa ne ovat kankeat voimistelijat, hitain pikajuoksija, hiljaisin huutokaupanpitäjä, tyhmin tietovisailija, köyhin miljonääri. Hannun raivokas ajattelu katkesi. Hän nousi sohvalta ja repi vaatteet yltään. Nappasi 28 tuuman taulutelevision kainaloonsa ja viskasi lattean lelunsa parvekkeelta alas. Se sanoi maahan osuessa, tumps. Hannu noijatui parvekkeen kaiteeseen, katsellen maassa makaavaa taulutelevisiota. Se oli maailman tylsin putoaminen. Ei räjähdystä. Hannu huomasi olevansa vapaa. Hän tuuletti kuin Timo Jutila, huutaen samalla

-OLEN VAPAA, OLEN VAPAA!. Ääni kaikui kerrostalojen betoniseinästä toiseen. Hannun huutaminen kesketyi kun pihamaalta kuului käskevä ääni.

-Ole vaan! Mutta hiljaisemmin! Hannu on todellisuudessa kiinni, hän nauraa hekottaa, eikä

 

 

Hallasuon tyär, Mirja Hallasuo

 

Paha tapahtuu mahdollisimman pahassa järjestyksessä. Kohtalo ei noudata exel-taulukkojen sääntöjä. Kohtalo pelaa ihmiselämällä ”sikaa”. Mirja irtisanottiin työpaikastaan uudenvuodenaattona. Irtisanomisen perusteena oli ”työntekijän tunteiden ilmaisu on haitallista työpaikan henkilökemialle”. Mirjan aviomies jäi kiinni pettämisestä tammikuun puolivälissä. Mirjan isä, rovasti Hallasuo, löydettiin helmikuun alussa alastomana makaamassa sakastin betoniselta lattialta. Mirjan kohdalle osunut mullistus oli kostavan Jumalan kaltainen. Tällä kertaa kohtalo oli päättynyt valita uhrikseen Mirjan ja kostaa onnellisuudesta. Ei se onnnellisuus ole Mirjan ansiota, vaan kohtalon järjestänä harhakuva elämästä. Kohtalo katsoi parhaakseen toimia nyt ja tässä kohtaa. Kohtalo ei kunnioittanut sitä mikä ihmiselle on pyhää. Kohtalo mellestää mielensä mukaan. Kohtalo on saalistaja.

Mirjan aviomies muuti toisaalle uuden nuorikkonsa kanssa, se nainen on varsinainen hieho. Entinen aviomies otti mukanaansa rahat, autot ja huonekaulut. Tyhjennettynn kaksioon jäi Mirja, peitto, tyyny ja puolillaan oleva suolapurkki. Isä Hallasuo siirretiin tehosteun asumisen vanhusyksikköön. Mirja makasi pimeässä makuuhuoneessa helmi- ja maaliskuun. Sairaalan hoitoyksikkö kävi hakemassa hänet aprilipäivän aamuna vuodeosastolle.

Parin viikon sairaalassa makuuttamisen jälkeen Mirjan tila näytti kohenevan. Mirja Hallasuo kykeni jopa syömään, ei paljoa, mutta aamupalan kuitenkin. Mirjan vihaama kaurapuuro on sairaalassa muuttunut kelvolliseksi, ei hän sitä kotona söisi. Sairaalassa sai joka päivä tillilihan kaltaista harmahtavaa keitettyä lihaa, Mirjan kasvot näyttivät yhtä harmaalta. Mirjan elämässä oli vain harmaata ja niitä sävyjä ei ollut viittäkymmentä. On vain yksi harmaan sävy. Se sävy on kaikkien sävyjen äiti.

Huhtikuun loppupäässä Mirja tapasi lääkärinsä, yleislääkäri Lehdon. Mirja istuu lääkärinhuonessa sairaalavaatteissa, hän tuoksuu eiliselle. Lääkäri Lehto tuoksuu pähkinälle, Mirja katselee ikunasta ulos. Ikkunasta näkyy harvinaisia Japaninlehmuksia. Mirjan ajatukset kulkevat pensaiden ja puiden tuoksuissa. Lehmuspuun tuoksu kuulemma kestää toista viikkoa kukinnan jälkeen. Mirjan muistikuvan mukkaan tämä ”jäkituoksu” on pahaksi kaikille pölyttäjille. Jälkituoksu tappaa pölyttäjät. Lehdon tuoksu muistuttaa pähkinäpuuta, tuoksu on japaninlehmuksen pähkinämäinen.

-Rouva Hallasuo. Te ette ole lainkaan masentunut. Mirjan katse tarkentuu lääkäriin, Mirjan silmät punottavat, silmien alla on mustaakin mustemmat jäljet nukkumattomista öistä, ranteissa näkyy viiltelyn jälkiä. -Te purjehditte nyt allonharjalla kohti valoisempia aikoja. Sillä jokainen on oman onnensa seppä. Teille ei kannata antaa lääkkeitä, eikä psykoterapiaa, sillä teillä on tärkeä rooli omassa toipumisessanne. Te itse voitte joko pahentaa tai parantaa omaa tilaanne. Tediän on hankittava työpaikka, luotettavia ystäviä ja noudatakaa terveellistä ruokavaliota. Teidän täytyy nyt löytää sisäinen onnelisuutanne ja harkita miten ilmaisette tunteitanne. Kaikki nämä edstävät teidän terveydentilaanne. Tehän olette lapseton, ehkäpä äitiys olisi teille suuri mahdollisuus olla normaalissa elämässä kiinni. Teitä ei auta lääkkeet, vaan muiden äitien tuki olisi teille tärkeää. Lehdom ääni tuntui kaikuvan kummallisesti. Ääni muistutti aaltoilua. Lehdon ääni vaimenee ja hupenee kuihtuen olematomiin. Pähkinän tuoksu voimistuu, Mirjaa oksettaa. Ei häntä okseta oma tilansa, häntä oksettaa ulkoa tuleva lehmuksen tuoksu. Jos Mirja olisi puutarhuri, hän kaataisi kaikki puut ja polttaisi ne. Ei sittenkään, hän kaatasi vain kaikki lehmukset. Silloin hän olisi tyytyväinen, ei, vaan silloin hän voisi olla onnellinen. Sellainen onni olisi rinnasta kumpua ilonlähde, loppumaton.

 

II- Mirjan tyhjä koti

Mirja passitettiin tyhjään kotiinsa. Mirjalle diakonissalaitos järjesti muutamia perustarpeita. Makuuhuoneeseeen patjan. Keittiöön tuolin ja pöydän, jääkaappiin muutamia peruselintarvikkeita. Mirja ehti olla vain pari tuntia kotona, kun hän huomasi viihtyvänsä parvekeella katselemassa paikallista juopporemmiä taloyhtiön grillikatoksessa. Muutaman tunnnin katselun jälkeen juopporemmi kuihtui yhteen mieheen. Tämä mies näytti puhuvan itsekseen ja viheltelevän linnuille. Mirja nimesi miehen Hönöksi. Mustarastaalle Hönö vihelteli erityisen ahkerasti. Lintu kyllästyi epävireiseen viheltelyyn ja poistui paikalta. Hönö nousi ylös puupenkieltä ja laski housunsa. Mirja astui parvekkelta esiin, jotta näki paremmin mitä grillikatoksessa tapahtuu. Mies virtasi suoraan pihagirillin ritilöille. Virtsa roiskui korkealle osuessaan ritilöihin.

Siinä vaiheessa Mirja oli jo rappukäytässä juoksemassa alas. Hän aikoi lopettaa miehen toiminnan siihen paikkaan. Mirja halusi nujertaa miehen, aivottoman apinan. Mirjan päästyä paikalle mies makasi sammuneena ruohikolla. Hönö haisi pahemmalle kuin Mirja. Kuorsaus kaikui toukokuisessa illassa. Mirja poistui paikalta tyytynättömänä, hän ei saanutkaan nujertaa miestä. Kotoaan Mirja otti tyynyn ja huovan, niissä oli ex-miehen tuoksu. Niistä on päästävä eroon. Mirja palasi niinä hyvinnen nukkuvan humalaisen luo. Mirja pani tyynyn miehen pään alle ja peitteli hänet.

Sairaalassa Mirja oli saanut nukuttua, ainakin joitakin minuutteja yössä. Tyhjässä kodissa hänellä on suuria vaikeuksia nukua. Hän ei uhraa ajatuksia entiselle miehellen, eikä itselleen, enenmmän kyllä sairaalle isälleen ja sille mitä lääkärit sanoivat isän sairaudesta. Mirja muisti sanatarkasti muistisairaan oireet, ”useimmilla muistisairailla ilmenee jokaisessa sairauden vaiheessa muutoksia käyttäytymisessä ja tunteiden ilmaisussa. Lisäksi tyypillistä ovat toistuvat kysymykset samasta aiheesta, vaikeiden tilanteiden välttely ja aloitekyvyttömyys sekä aikaan ja paikkaan orientoitumisen hankaluus.” Isän lisäksi, myös Mirjalla ovat kaikki nuo edellä mainitut oireet. Hän löysi yöisen pohdinnan aikana itselleen tukuittain sairauksia ja oireita, kaikki olivat parantumattomia. Hän joutuisi varmamasti isänsä kanssa samalla osastolle. Varmaan samaan huoneenseen. Jos niin tapahtuisi, ei olisi ensi kerta kun he nukkuisivat yhdessä. Sillä Mirjan äiti kuoli 45 vuotiaana. Mirja oli viisitoista vuotias. Isä Hallasuo järkyttyi vaimonsa äkillisestä kuolemasta. Mies makasi ja nukkui viikon pappilan vierashuoneessa, silloin viisitoista vuotias Mirja nukkui hänen kanssaan. Isä nukkui puulattialla, pieni tyynu pään alla. Mirja nukkui leveässä vuoteessa. Viikon päästä rovasti oli surenut surunsa ja ryhtyi töihin. Samana kesänä Mirja vietti viimeisen kesän pappillassa, lapsuuden kodissaan.

Mirja oli varma ollut päätöksestään. Hän oli varma ja uskoi toimivansa oikein isänsä sijoittamisessa tehostetun asumisen vanhusyksikkööön. Nyt kaiken tämän kaaoksen keskellä hän ei ollut enää lähimainkaan varma. Tehostetun asumien vahnusyksikkö on loppusijotuspaikka, sellainen talo on sairaiden keskitysleiri. Se on viimeinen etappi hautaan. Lähtöruutu, jonka maalina on kuolema. Aino vakio sellaisessa paikassa on kuolema.

 

Mirjan asuinpaikat

Mirja on kuusitoista vuotiaaksi asti elänyt pappilassa. Se pappila on puurakennus, nykyään kaikki pappilat ja kirkot rakennetaan betonista. Puut ja metsät ovat suojeltuja kohteita. Puurakennukset jätetään rapistumaan. Mirja viihtyy menneen maailman rakennuksia, sellaisissa taloissa joita ei pysty määrittämään yhteen lauseeseen tai yhteen sukupolveen.

Siltikin hän on mielestään nykyaikainen feministi. Naiset voivat tehdä mitä vaan, kuhan ei vain pudottaudu väkisin johokin muottiin. Mirjasta ei olisi vanhan maailman kotiäidiksi, eikä ainakaan konnoristiksi. Hän ei usko asioden olleen paremmin ennen, onneksi enää ei tarvitse olla rohkea, jotta voi valita työ- tai asuinpaikkansa. Kun saa valita paikan, silloin onnellisuus saattaa lisääntyä. Tai ainakin suru ja masennus pysyvät vakioina, eivätkä suurene. Vaikka hän on vapaa jaitsellinen nainen. Mirja ei koskaan viihtynyt nykyajassa. Vempeleitä, vehkeitä ja megamarketteja on jokapuolella. Mirjan käydessä kansakoulua kaupat olivat kävelymatkan päässä, nyt megamarkettia ei jaksa kävellä päästä päähän. Mirjan isälle tehostetun asumisen vanhusyksikkö on keskitysleirin kaltainen paikka, Mirjalle suurkaupat ovat markkinavoimien luomia keskitysleirejä kuluttajille. Sellaisissa paikoissa soi joululaulut lokakuusta helmikuuhun. Lopun aikaa soivat legendaariset ja klassikko kesähitit.

 

Toinen yö

Mirja valvoi toisenkin yön keittiössä katsellen nukkuvaa Hönöä. Hönö teki kuten eilenkin, kaljoitteli päivän ja nukkui grillikatoksessa. Kaiketi mies luuli tyynyä ja peittoa omakseen, koska ennen sammumistaan veti peiton päälleen ja tyynyn päänsä alle.

Keittiön tuuletusikkuna oli suljettava, siitä tuli sisään vain hyttysiä. Ne pakenivat viileää kesäyötä. Tai pimeys oli niille ylimoivainen vastustaja. Lopulta yksi hyttynen kierteli kattolamppua. Parin keirroksen jälkeen se innostui ilmastointituulettimin pikkuruisesta valosta. Hyttysen ja valon kohtaaminen viehätti Mirjaa. Harmaa hyttynen muuttui valonsäteen alla vaaleanpunaiseksi keijuksi. Lyhyen tanssin jälkeen hyttynen katosi tuulettimen hormiin. Mirja kuvittiteli olevansa yöperhonen. Hän uskotteli olevansa Villakarvayökkönen. Sellainen perhonen joka elää pelkillä karhunvatukoilla ja saavutta täydellisyyden olemalla synkkämielinen. Mirja on saanut pillereitä masennukseen ja unottomuuteen, mutta hän pelkää masennuksen poistuvan, koska hänellä ei ole enää mitään muuta. Mirjan mielessä ei tapahdu mitään masennuksen sallimatta. Hän luottaa masennuksen olevan aina läsnä, se loi tulevaisuuden uskoa.

Samassa postiluukusta kolahti aamunlehti. Mirja tassutteli hakemaan lehden. Selaisi sitä pikaisesti. Kulttuurisivuilla on juttu keski-eurooppalaisesta vanhainkodista. Siellä on hoitmuotona ”laajenettu todellisuus”. Talon sisällä on kaksi erityistä hoitohuonetta. Toinen huone muistuttaa lentokoneen matkustajatilaa, toinen huone on täydellinen kopio junanvaunusta. Kolmas erityinen tila on talon ulkopuolella. Ulko-oven välitttömässä läheisyydessä seisoo linja-auto. Linja-auto ei ole liikkunut kuuteen vuoteen. Pysähtynyt linja-auto talon ulkopuolella vähentää vanhusten karkailua. Potilaat pukeutuvat ja pakkaavat joka aamu ja menevät siihen tilaan joka on heille sopivin. Heille tarjoillaan huoneseen ruoka, juomaa ja lääkkeitä. Illalla potilaat palaavat huoneisiinsa. Potilaat toistavat tämän rituaalin joka päivä. Lääkkeiden käyttö on vähentynyt radikaalista. Näissä erikoishuoneissa muistisairaat saavat kokea laajennetun sairaala todellisuuden.

 

Kolmas yö

Kolmannen illan aikana Mirjaa huimasi. Hän ei ole varma milloin olisi viimeksi syönyt, sen täytyy olla sairaalasssa. Mirja seisoo avoimen jääkaapin edessä. Hän ottaa turkulaista sinappia ja pursotti sittä kämmenelle. Mirja nuoli innolla sitä. Huimaus jatkui. Kuivakaapista löytyi Marie-keksejä. Revittyään paketin auki, hän pursotti kolmelle keksille sinappia. Huimaus lakkasi vaimaa kun Mirja sai keksit nieltyä.

Hän pelkäsi kolmatta valvottua yötä. Hän ei päässyt suruaan pakoon unen maailmaa. Hän halusi irrottaututa surusta, ja kivusta. Hän ei kyennyt päästää irti kipua. Ajatuksisaan hän pelkäsi rakastanvansa tätä kipua ja tätä harmautta. Mirja pelkää ettei hän voi enää koskaan itkeä onnesta. Vaan kaikki itku on pelkkää surua ja katkeruutta. Mirjan isä on ollut toista kuukautta tehostetun asumisen vanhusyksikössä, hän pelkää isän kuoleman saapuvan surun syvimällä hetkellä. Silloin Mirja voisi vain itkeä isänsä arkun vierellä.

 

 

Mirjan Unet

Mirja pakenee, häntä ajaa takaa mustapilvi. Se läähättää ja puuskuttaa aivan lähellä. Mirja ei muista enää kauanko on paennut. Hän aavistaa mikä pilvestä on tulossa. Se on vanha ja tuttu myrsky, se on masennuksen kipu ja tuska. Musta masennus. Mirja yrittää aukaista lääkepurkkia. Se ei aukene. Masennus repii lääkepurkin Mirjan kädestä. Masennus heittää purkin taivaan tuuliin. Nyt pinkkejä pilleireitä sataa Mirjan niskaan. Hän yrittää kerätä niitä maasta. Yksikään pilleri ei jää Mirjan käteen. Pillerit vierivät kaivoon. Mirja päättää katsoa pelkoa silmiin. Mutta pelolla ei ole silmiä. Pelko tarttuu Mirjaa käsistä. Pelko repii Mirjan paidan ja sitoo häpeäpaluun. Pelko aloittaa ruoskinnan, ruoska on kultainen.

Mirja hätkähtää hereille.

Uni II

Mirja on tuskainen, hikikarpalot tipahtelevet otsalta. Hän on luolassa, ympärillään kyttyräselkäisiä miehiä. Mirja on alasti, muilla on turkit yllä, puiset nuijat käsissään. Luolassa on hiljaista. Tuska vaihtuu peloksi kun Mirja tajuaa synnyttävänsä. Nopeasti hänestä tulee ulos pikkuruinen kuu. miehet kumartavat luolassa leijuvaa kuuta. Se kulkee hitaasti ja arvokkaasti kohti luolan suuta, ja sitten kuu puikahtaa ulos. Mirja kävelee kuun perässä öiselle aaviolle. Kuu nousee hitaasti taivaalla. Noustessaan taivaalle kuu suurentuu. Mirja erottaa yksityikodat kuusta. Kuun pinnalla on valtateitä kuin suonia. Vuoria, kukkuloita ja mäkiä, nekin ovat Mirjasta lähtöisin. Meret, järvet ja joet ovat Mirjan hikeä ja verta. Puut, pensaat ja viljapellot muodostuivat Mirjan ihokarvoista.

Mirja hätkähää hereille. Hän nopeasti kävelelee peilin eteen. Hän tarkastelee vartaloaan. Kädet kulkevat iholla, tarkasten onko kaikki osat kohdallaan.

 

Uni III

Mirja seisoo Pyhän Pietarin edessä. Pyhä Pietari on pukeutunut valkoiseen kaapuun, jaloissa on mustat Croksit. Kultainen vyö solmittuna paksun vatsan ylle. Vyöstä roikkuu hopeiset avaimet. Pyhän Pietarin parta on häkellyttävän valkoinen. Mirja ei ole varma kauvanko hän on tarkastellut Pietarin olemusta.

-Päätit sitten lähteä viimeiselle matkalla alasti. Pietari helisyttää hopeisia avaimiaan ja naurahtaa kevyesti. Mirja on varma että pyhä mies katsoo hänestä ohi, kuin taivaanrannan nousevaa aurinkoa tai kuoleman ratsujoukkoa hevosineen. Ne hevoset ovat väriltään hallavia, ja ratsujoukon kärjessä on Perkele itse. Mirja katsoo taakseen, taivaanrantaa ei näy, eikä mitään ratsujoukkoa. Kevyesti leijuvaa usvaa ja kirkkaita valoja kyllä on. Lapsuudetaan hän muistaa sää ennustuksen ”alavilla mailla hallanvaara” tai teiden riista-aita varoitukset ”aukkoja riista-aidassa”. Kumpaakaan kaunista lausetta hän ei enää voi kuulla

-Niin, tämä kaikki kävi niin kovin äkkiä. En minä kuulu taivaaseen. Olisin tahtonut sinne toisaalle. Mirja sanoi kevyen huolettomasti. Mirja uskoo itseensä ja vielä ei ole toivoa menetetty. Nyt pitää asiaan vielä vaikuttaa. Tämä olisi se viimeinen hetki.

-Ei tämä ole mikään valintamyymälä, tämä on taivaanportti. Olet elänyt hyvän ja oikeaoppisen elämän. Nyt ei voi enää muuttaa arvovalintoja. Mirja on edelleen varma että Pyhä Pietari katsoo hänestä ohi. Mirja katsoo jo toisen kerran taakseen. Eikä näkymä ole muuttunut.

-Jumala mielellään ottaa taivaaseen tuollaisen dynaamisen uranaisen. Sinulla ja Jumalla on varmasti synergiaetuja. Et ole enää Jumalan välikappale

Mirja hätkähtää hereille. Hän makaa alastomana keittiön lattialla. Hän ei muista koska olisi viimeksi käynyt ulkona tai edes pukeutunut.

Uni IV

Mirja on kyennyt nukkumaan. Alasti keittiön lattialla, mutta nukkumaan kuitenkin. Eilen hän oli nähnyt unta taivaanportille saapumisesta. Silloin Pyhä Pietari ei päästänyt häntä helvettiin. Tänään Mirja aikoo päästä helvettiin. Nopeasti Mirja on unessa. Hän kävelee usvaisessa maastossa. On ihanan lämmintä. Samassa Pyhä Pietari astuu Mirjan eteen. Pyhällä miehellä on valkoinen kaapu, kultainen vyö ja hopeinen avainnippu, mutta nyt croksit ovat sateenkaaren väriset. Pietari katselee kaukaisuuteen ja sanoo

-Mirja, Mirja. Et sinä tänääkään pääse helvettiin. Sinä olet alasti. Ja tätä rajaa ei voi ylittää alastomana.

Mirja hätkähtää hereille. Hän pukeutuu flanelliyöasuun ja käy makuulle keittiön lattialle. Hänellä on suuria vaikeuksia nukahtaa, mutta vaatimukset pitää täyttää. Nyt hänellä on paremmat mahdolllisuudet päästä helvettiin. Unessa kävelee jälleen usvaisessa maastossa. On ihanan lämmintä. Samassa Pyhä Pietari astuu Mirjan eteen. Pietari katselee kaukaisuuteen ja sanoo

-Mirja, Mirja. Et sinä tänääkään pääse helvettiin. Sinä olet kävellen. Ja tätä rajaa ei voi ylittää kävellen, pitää olla jokin kulkuneuvo.

Mirja hätkähtää hereille. Hän vaihtaa ylleen valkoisen kauluspaidan, ratsastushousut ja -saappaat. Kypärän hän panee kaikesta huolimatta päähänsä. Vasempaan käteensä hän ottaa piiskan. Mirja käy makuulle keittiön lattialle ja ajattelee Peppi Pitkätossun hevosta. Mirjalla on suuria vaikeukuksia nukahtaa. Hänellä on paremmat mahdolllisuudet päästä helvettiin. Unessa hän kävelee jälleen usvaisessa maastossa. On ihanan lämmintä. Samassa Pyhä Pietari astuu Mirjan eteen. Pietari katselee kaukaisuuteen ja sanoo

-Mirja, Mirja. Et sinä tänääkään pääse helvettiin. Sinä olet suomen hevosella. Ja tätä rajaa ei voi ylittää suomen hevosella.

Mirja hätkähtää hereille. Hän saa itkupotkuraivarin, nyt ei auta minkäänlaiset jaksuhalit. Hän piiskaa itseään reiteen. Housut ratkevat ja reidestä tihkuu verta. Itku ja verenvuoto vaimeevat vasta aamun valjetessa. Hän on kolmatta tuntia maannut vain pelkkä ratsastuskypärä päässä keittönsä lattialla. Alkaa olla viileä, Mirjan iho on kananlihalle ja hän värisee. Hän ottaa lääkekaapisra kourallisen rauhoittavia. Vaihtaa ratastuskypärän, pyöräilykypärään. Mirja käy makuulle keittiön lattialle. Hänellä on suuria vaikeuksia nukahtaa. Nyt hänellä on paremmat mahdolllisuudet päästä helvettiin. Hän kävelee jälleen usvaisessa maastossa. On ihanan lämmintä. Samassa Pyhä Pietari astuu Mirjan eteen. Pietari katselee kaukaisuuteen ja sanoo

-Mirja, Mirja. Et sinä tänääkään pääse helvettiin. Olet miesten pyörällä. Annan sinulle yhden neuvon. Pohdi Mirja milloin sisukkuus muuttuu typeryydeksi. Pohdi Mirja sitä sisukkuuden olemusta, milloin on syytä luovuttaa.

 

Jojo elämä.

 

Mirja kävi seuraavan puolen vuoden aikana miltei viikottain lääkärissä, työkkärissä, sossussa ja kahdessa eri leipäjonossa, kirkon ja punaisen ristin. Näissä jonoissa ja odotusauloissa hän unohti ikänsä ja sukupuolensa. Näillä asioitimatkoilla Mirja ei viihtynyt. Joka viikko hän kohtasi samat virkailijat, ja miltei samat asiakkaat. Muutaman kuukaden päästä hän huomasi istuvansa Pelastusarmeijan pikkuruisessa kahvilassa kahvilla miehen kanssa. Mirja hymyili miehen selvitymistarinalle. Uuden ystävän kanssa pimeä kevät muutui valoisaksi kesäksi. Syksyn ruska toisi lisä väriö Mirjan elämään. Vasta kolmannella kavittelukerralla Mirja sai tietää miehen nimen, Jarkko. Talven aikana he istuivat miltei viikottain pikkuruisessa kahvilassa. Aina sama rutiinit, kaksi kahvia ja yksi eilinen viineri, joka jaettiin joka viikko samalla tapaa kahtia. Heillä on muutakin yhteistä työttömyys, masentuneisuus, heidät oli hylätty toisen naisen vuoksi jas heidän sossunrahat tulivat samana viikonpäivänä tilille. Eräänä maksupäivänä Mirja ja Jarkko päättivät repäistä ja nauttia elämän iloista. Maksupäivänä he menivät kauppalan ravintolaan, siihen parempaan. Tämä arkista elämää elävä osapäivä ystävykset söivät lounaan ravintolassa, pyttipannua, ja jälkiruuaksi mansikkakiisseliä kermavaahdolla. Mirja ja Jarkko istuivat lounaalla lounasaukaan kuten työssäkäyvät. He eivät poikneet mitenkään lounasajan työläisistä. Heidän elämänsä näytti ulkopuolisten silmissä aivan normaalilta. Mirjan ja Jarkon tapaillessa keskustelun aiheet vaihtelivat kevytmielisten ja vakamielisten aiheiden välillä.

Jarkon tapaaminen oli hyvä asia. Mirjan elämän malja oli täyttynyt etikalla, mutta nyt elämä maistui makeammalta. Mirja pystyi keskustelemaan normaalien ihmisten kanssa normaaleista asioista ja nukkumaan kotonaan, useimmitten. Hän ei alituisesti ajatellut entistä miestään ja menetettyä työtään. Mirja otti askeleen kohti somemailmaa. Mirja loi itselleen facebook-tilin. Muutaman viikon päästä hänellä on yksitoista nettiystävää. Hän kuuluu kolmeen eri facebook ryhmään, ”Lähi- ja luomuruuan ystävät”, ”Kauppalan vanhat kuvat” ja ”Älä äänestä Jori Janatuista eduskuntaan”

Mirjalla oli Jarkon kanssa hauskaa, vaikkakin täysin platonista. Kaipa hauskuus voi olla platonista. Mirja pohti minkälaista olisi viettää Jarkon kanssa yksi rakkauden täyteinen yö, tai vaikkapa vain härski ja rietas iltapäivä hetki. Sellainen tapahtumasarja joka pilaisi heidän ystävyytensä. Mirja lopetti nopeasti ajatukset Jarkosta. Mirja ei haluaisi enää koskaan tulla petetyksi miesten taholta. Mirja pohti isäänsä, emiritusrovasti Hallasuota. Isän tila oli muutamassa kuuaudessa heikentynyt. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä asuva muistisairas mies oli yrittänyt karata kolmasti laitoksesta. Nyt kun Mirja viikottain tapasi Jarkon, hän kävi katsomassa isäänsä myös samana päivänä.

Mirjan irtisanomisesta on täsmällleen vuosi. Jarkko ja Mirja uskaltauivat jo toisen kerran yhdessä ravintolaan, uudenvuoden aattona. He olivat päättäneet ettei kumpikaan tarjoa yhtäkään alkoholi juomaa toisilleen. Ilta oli kostea ja samea. Mirja ei ollut ihan varma miten hän oli päässyt tyhjään kotiinsa. Sossun rahoista oli mennyt puolet. Mirja ei ollut juonut alkoholia miltei kahteen vuoteen, ja uudenvuodenaato oli virhe. Ja muuttui tammikuun puolivälissä synkemmäksi. Jarkko ilmoitti facebookin välityksellä seurustelevansa. Hän ei halunnut tavata enää Mirjaa.

Mirja makasi taas yksin keittiön lattialla sikiöasenossa. Viikon päästä oli pakko lähteä kauppaan. Kauppalan marketin edessä jonotti muutama kaljasieppo ja Mirja. Marketin ovet aukaistiin. Mirja pysähtyi katselemaan kun myyjä asetteli iltapäivälehtien lööppejä. Ne kirkuivat edelleen tsunamin uhrimäärää.

-Kauheeta. Mirja mutisi ja veti hupparin huppua syvemälle.

-Niitä aivan liikaa siellä. Kyllä niitä joutaa kuolla siellä. Mirja katseli marketin myyjää. Myyjän vihainen katse osui Mirjan harmaisiin kasvoihin. Mirja ei tiennyt ketkä olivat myyjän mainitsevat liiat ihmiset ja missä siellä niitä oli liikaa. Mirja pohti kaupassa olisiko hänkin ”niitä muita” ja ne jotka joutasivat kuolla pois. Olisko Mirja myyjän tarkoittamaa pohjasakkaa, joka joutaisi tsunamin vietäväksi.

Kauaa Mirja ei jaksanut ajatella vihaista myyjää ja tsunamisssa hukkuineita. Jarkon kanssa juodut sossun rahat painoivat Mirjan mieltä. Uudenvuoden yö ja laskut olivat kuluttaneet tilin saldon lähelle nollaa. Mirja ei ollut syönyt viikkoon. Nyt hän osti kaupasta kaksi tomaattia, tarjoushampurilaisen ja maitotölkin. Mirja maksoi ostokset pankkikortilla. Tilille jäi 85 senttiä rahaa. Hänellä oli käteistä 3 euroa. Leipäjonoon pääsisi viiden päivän päästä. Sossunrahat tulisivat 12 päivän päästä. Mirja palasi kotinsa makamaan. Hän makasi kaksi päivää kotona.

Kummallinen idea nousi Mirjan synkkään mieleen. Oliskohan mahdollista käydä syömässä tehosteun asumisen vanhusyksikössä, samalla kun kävi isää katsomassa. Mirja käveli viisitoistakilometriä vanhainkotiin. Ruokailu oli juuri käynnistymässä. Kaksi hoitajan asuissa häärivää tyyppiä pyöri salissa jakaen ruoka-annoksia muistisairalle. Mirja kysyi lupaa saisiko hän syöttää isäänsä, se kävi päinsä. Sellainen keventäisi hoitajien työmäärää. Mirja istui isänsä vieressä syöttäen hajamielisen oloista isäänsä. Joka kolmannen lusikallisen Mirja söi itse. Kaikkien istuessa pöydässä hoitajat poistuivat hetkeksi ruokasalista. Muutama potilas pyrki karkuun. Mirja keräsi hupparin taskuihin ruokapöydästä poistuneiden ruisleivät, pari voinappia. samalla hän talutti yhden potilaan takaisin pöytään. Hoitajat palasivat jälkiruokakärryn kanssa. He antoivat myös Mirjalle mansikkakiisseli astian.

Ruokailun jälkeen Mirja saattoi isänsä huoneeseen. Muistamaton rovasti asusteli Tuomaan kanssa. Heillä oli omat erilliset omat huoneet, mutta kyllä tämä kaksi vietti aikaansa kahdestaan. Tuomas seisoo ikkunan ja verhon välissä.

Ryhmä

Tällä ryhmällä oli sana kysmys joka toistui käynnistä toiseen.

-Miten kauan olet ollut sairas?-Miten kauan olet ollut eronneena?-Miten kauan olet ollut työttömänä?-Miten kauan olet ollut syömttä?-Miten kauan olet ollut juomatta?-Miten kauan olet ollut käyttämättä lääkkeitä?

Kukaan ei kysynyt Mirjalta -Oletko onnellinen?-Oletko yksinäinen?-Kaipaatko työtä?

Mirja pohti sairaita ja sairauksia. Kaikkea sitä miten hänen kaltaisiaan kohdeltiin. Erityisesti Mirjaa vaivasi miten häntä säälivästi katseltiin. Kukaan mies ei katsonut häntä enää silmiin kuten naista katsottiin. Miehet katsoivat Mirjaa silmiin kuten isät. Mirja pohti pohtimistaan ja päätyi yksinkertainseen ajatukseen ”sairaus tarvistee ajattelevan ihmisen, jotta voi hallita ja murtaa tämän täysin”. Useasti Mirjalle sanottiin ”olet oman onnesi seppä ja sinä toivut”. Mitä enenmmän tätä asiaa Mirjalla hoettiin, sitä varvemmaksi hän tuli uskossaan. ”Olen sairas, olen sairas, enkä voi toipua”

 

Kriteerit

Hallasuo istuu tyrmistyneenä kotonaan. Hänet on sysäytty rovastin virasta eläkkeelle ja nyt tytär, Mirja, sysää hänet tehostetun asumiseen vanhusyksiköön. Kirkko ja Mirja ovat liittouneet häntä vastaan, ne väittävät hänen olevan muistisairas vanhus. Mirja istuu Hallasuota vastapäätä. Kirje on keskellä pöytää, Mirja varovasti ojentaa sitä isänsä käsiin.

Hallasuo lukee kirjettä, jossa kerrotaan ne kriteerit, jolla hänet sysätään pois pappilasta. Hallasuuon kotiin, pappilaan, tulee seuraavan kuun vaihteessa uusi rovasti. Fiinissä kirjeessä lukee sanatarkasti näin ”Tehosteun asumisen vahuuspalvelutalot ja -ryhmäkodit tarjoavat sopivan asunnon ja tarpeelliset palvelut niille, jotka eivät enää selviä omassa kodissaan, mutta jotka eivät ole sairaalahoidon tarpeessa. Tehostetun asumisen palvelutalossa tai ryhmäkodissa on esteetön asuinympäristö. Tarjolla on yksiöitä ja kaksioita sekä ryhmäkotiasuntoja tehostettuunn asumiseen. Palvelujen tarve yksilöidään ja palvelut suunnitellaan asukkaan henkilökohtaisessa palvelu- ja hoitosuunnitelmassa. Tehostetun asumisen palvelutaloissa asutaan vuokrasopimussuhteisissa asunnoissa, joihin järjestetään palveluja yksilöllisten tarpeiden mukaan. Asukas maksaa itse vuokran ja muut asumiseen liittyvät maksut, kuten veden ja sähkön. Ne maksetaan suoraan vuokranantajalle. Kunta perii palvelumaksun, joka on korvausta asukkaan käyttämistä palveluista. Sen suuruus määräytyy palvelu- ja hoitosuunnitelmaan kirjatun palvelun määrän ja asiakkaan maksukyvyn mukaan. Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ydinprosessi mahdollistaa tehostetun asumisen ja tehostetun kuntoutuksen. Samanaikaisesti varmistetaan riittävän tehostettu kuntotus, hoito ja hoiva siinä vaiheessa, kun kotona asuminen ei enää ole mahdollista.”

Hallasuo rypistää fiinin kirjeen, samalla hänen kulmakarvat rypistyvät samankaltaiseen kassaan. Mirja ja kirkko sysäävät hänet paikkaan jossa sairaus on pysyvä määre. Sairailla on huonommat olot kuin karjalla.

Mirja yrittää sanoa jotakin, mutta ymmärtäää isänsä katseesta, ettei nyt ole oikea hetki puhua mitään. Hallasuo muistuttaa aamuisin eritysherkkää ihmistyyppiä. Hallasuo pitää aamuista, muttei tämä päivä ole oikea hymyilylle saati onnellisuudelle. Elämä on muuttunut täysin kaottiseksi. Hallasuo on joutunut tyttären valvonnan alle, eikä voi enää päättää oman elämänsä kohtalosta. Jumalan huomaan Hallasuo on tottunut luottamaan, muttei tyttärensä.

Hallasuo katselee rypistynyttä paperia. Häntä ihmetyttää kirjeen kaunistelemattomat sanat ja pitkät lauseet, joiden merkitys katoaaa ensimäisen pilkun kohdalla. Hallasuo ei ole enää itsellinen ihminen, vaan hän näyttää kuuluvan niihin ja sellaisiin joilla on alentunut kyky toimia järkevästi. Eikä hän ole enää täysivaltainen ihminen, vaan asiakas, jolta maksu- ja hoitokulut peritään täysimääräisesti. Suunitelmia on joka lähtöön, hoitokodissa ei edes saa pieraista ilman suunnitelmaa. Suunnitelmaan tarvittaan varmasti eriskummallinen joukkio ihmisiä. Sellaiseen joukkoon varmasti kuuluvat lääkäri, hoitaja, sosialityöntekijä ja pari muuta viranomaista, potilasta tai omaisia tuskin huolitaan mukaan.

Kaiken lisäksi tytär saa valtakirjan Hallasuon asiodein hoitamista varten. Tyttärestä tulee uskottu mies. Hallasuota on aina epäillyt aina kalastusluvan tarkastajia ja uskottuja miehiä. Maailmassa on paljon hyviä ihmisiä jotka menevät tälläisissä toimissa pilalle. Hallasuo kannattaa naispappeutta ja kaikenlaista tasa-arvo maailmassa, niin sukupuolten kuin uskotojen välillä. Kuitenkin nuoriso työntää sormensa Hallasuon mielestä pyhiin asioihin, kuten perinteisiin työnimiin. Uskotusta miehestä tulee asioidenhoitaja. Palomiehestä, palontorjuntahenkilö. Ja keittiössä, pappilan toiseksi pyhimässä paikassa keittäjästä tuli ruokapalvelutyöntekijä. Tiskaajasta astiahuoltaja. Kaipa joskus kirkko pakotetaan muuttamaan papin nimitystä, silloin pappia kutsutaisiin kai sielunhuoltajaksi. Hallasuon katse muuttuu harhailevaksi. Kaipa hän voisi, joskus olla sielunhuoltaja, kumpa eivät vain kutsuisi kypäräpapiksi. Hallasuo ei uskonut olevansa isänmaallinen, hän ei edes uskonut edes läänin kokoisiin aluehallintomalleihin. Hallasuo on elämnyt koko ikänsä kolmen eri kauppalan alueella. Hän on syntynyt kaupalassa, ja haluaa kuolla kaupalassa. Nuorena, oppikoulun jälkeen Hallasuo oli kesän meijerissä töissä, siellä työläiset oli jaettu kahteen luokkaan. Naisilla ja miehillä oli omat ammattinimikkeet, nimittäin meijerikko ja meijeristi.

Muitakin asioita tässä kurjistuvassa maailmassa ollaan laimentamassa. Maailman pahoja ja rumia asioita kaunistellaan ja sievistellään. Sellutehdas on muuttunut biotuotelaitokseksi. Sellua ei keitellä, vaan metsän biotuotteet muutetaan ekologisella tavalla hyödykkeiksi, joissa on käytetty 95% kierrätettäviä materiaaleja.

Entisaikojen paras ja arvokkain poliisiosasto, murharyhmä, sen nimi on muutetttu väkivaltaostastoksi. Televisiossa sarjamurhaajatkin ovat väkivallan tekijöitä. Eikä murhaajan uhria ole murhattu, vaan uhri on joutunut väkivallan teon kohteeksi.

Kaiken karmein asia, porno, on muuttunut aikuisviihteeksi. Pornossa ei ole Hallasuon mielestä lainkaan viihdyttäviä elementtejä. Kerran Hallasuo erehtyi puhumaan pornon ja aikuisviihteen eroista vaimolleen. Vaimo suuttui ja sanoi.

-Sinä et ole koskaaan viihdyttänyt minua missään, et pappilassa etkä ainakaan makuuhuoneessa.

Hallasuon pohtiessa asioiden oikeaa laitaa, ja oikean laidan vuotamista kohti perussuomalaisia, häneltä oli jäänyt huomaamatta tyttären poistuminen. Hallasuo ei muista kauanko oli laittanut asioita oikeaan järjestyksen, mutta siinä ajassa tytär oli hakenut paikalle matkalaukun ja taksimiehen. He pukivat Hallasuolle harmaan takin ja punertavan vaustin. Tytär ja takimies saatoi Hallasuon taksiin. Repsikan paikalla Hallasuo istui katsellen pappilan pihaa. Taksissa tuoksui tupakan ja sisupastillin sekamelska. Auto radiosta pauhasi lättähattujen suosima jumputus musiikki. Naisääni huusi jumptuksen päälle ”aaaaaaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa aaaaaaa aaaaaaaaaaaaaa a aaaaaaaaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaa aaa aaaaaaaaaaaaa”

 

Hallasuon isoisä maalikkosaarnaaja Saviahde

Viinaan menevä ja toimelias maalikkosaarnaaja Saviahde ei koskaan saannut virallisesti asemaa valtionkirkossa. Mutta karismaattisena puhujana, hän kierteli kauan peräkylien ihmisille saarnaamassa. Vuosien 1899 ja 1925 välillä karismaattinen saarnamies kävi puhumassa jumalan sanaa köhällitstölle syrjäseutujen laitamailla. Hallasuon isoisästä kulkee Inkeriläisten joukossa monenlaista tarinaa, useimmat ihan liioiteltuja tai vahvasti värittyineitä valheita.

Syksyllä 1917 maalikkosaarnaaja Saviahde sai luvan saarnamatkaan Pietarin lähistölle ja inkeriläsiin pikkukyliin. Matkan edetessä tuli hyvin kummallinen mutka matkaan, sillä Venäjän tsaari oli kukistettu. Saviahde kuuli vallankumouksesta vasta jouluaattona samaisena vuonna. Samalla kertaa hän kuuli että saarnamiehiä ja suomalaisia häädettin venäjän rajojen ulkopuolelle. Saviahde tätä ei uskonut. Hän lainasi hevosta ja matkusti kevyissä vaatteissa rajalla. Ilmeni etteivät venäläiset rajavartijat vastustelleet saarnamiehen poistumista, he kyllä käskivät oikein poistumaan. Venäjän kansan omaisuutta, hevosta, Saviahde ei saanut mukaansa. Saviahteen onneksi rajamiehet eivät tarkastaneet hänen aseita, sillä hänellä oli mukanaan raamatun lisäksi pieni pistooli.

Puolen tunnin patikoinnin kuluttua Saviahde kohtasi suomalaisia rajavartioita, kolme miestä kulki jalan. Nämä luulivat Saviahdetta ryssäksi. Suomalaiset rajavartijat yrittävät ampua, mutta Saviahteen tarkka laukaus yhtä rajavaritaa olkapäähän rauhoitti miehet hetkiseksi. Kohtaaminen oli uhkaava ja muuttui vaaralliseksi. Saviahde ampui vielä kerran yhtä rajavartijaa jalkojen juureen. Tämän pienen nujakan jälkeen rajavarijat antoivat Saviahteen palata kotiin. Saviahde ei koskaan enää palannut inkerimaahan tai Pietariin.

 

 

Käytäväpotilas Hallasuo

Hallasuo on saanut nukkuttua neljä perättäistä yötä kunnolla. Hän on onnellinen ja vapaa. Silti hän on tehosteun asumisen vanhusyksikössä. Pappina toimiessaan hän tottui kahdenlaisiin ihmisiin. Hurskaisiin ja pakanoihin, täällä on vain yhdelaisia ihmisä, sairaita. Toisaalta hurkastelijat ovat kadonneet. Hallasuo on aina uskonut Jumalaan, se on hänen selvitymismatka. Uskossa hän on varma mistä on tullut ja minne on menossa. Nyt sairaana hän ei enää tiennyt mistään mitään, ei muistanut syntymäpaikaansa, ei muista milloin on tulut tänne. Kuolinpaikkansa hän tietää, se on tehostetun asumisen vanhusyksikkö. Täällä ei ollut enää voimassa yhtäkään luonnonvakiota, paitsi kuolema. Hallasuo on ollut pappi, sen vuoksi hän päätti olla yksin, paitsi jos vaimoa ja tytärtä laskettu maukaan. Hänen oli helppo vetäytyä uskonsa, virkansa taakse, yksinäisyyteen. Hallasuo uskoi ettei kukaan ihminen ymmrätnyt häntä, tai hänen tekojaan, tai halujaan. Pappeja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Vain ne jotka uskovat selviävät, se oli ollut Hallasuon vakaa uskomus, mutta sairaus oli vienyt siltäkin pohjan. Sairaus oli pohjaton kaivo, se on vallittseva tila elämssä. Sairaus nielaiseen ihmisen itseensä. Sairaat ovat yksinäisiä taivaankappaleita jotka joutuvat suuremman kohteen voimakentän ansaan. Joutuen kiertoradalle, joka vähenee ja pienenee, kunnes sairaat palavat ilmakehässä, haituen pikku hiljaa pois. Hoitajille sairaus ja sairaat olivat pelkää rutiinia. Hoitajille sairaat olivat kaavakkeita, numeroita ja loppusijoitus kohteita. He olivat asiakkaista, eivät potilaita, erityiseti he eivät olleet ihmisiä. Arvokuus ja tyylikkyys olivat kadonneet täältä.

 

 

Kynnyksllä seisoo Mirja

Mirja Hallasuo katselee oviaukosta haurasta isäänsä ja sitten kynnystä. Kynnys on matala, mutta Mirja ei voi ottaa askeltakaan. Kynnys on suorakaiteen muotoinen pala muovia, sellainen pala, joka muisttaa pituushyppypaikan ponnistuslautaa. Se pieni muovikappale on ponnistuspaikka lähentymiselle. Mirja ponnnistaisi jos uskaltaisi. Isästä näkyy vain vapisevat kädet. Mirjan ja isän välissä on valtava kyynelten meri, joka vapautuisi myrskyksi, jos Mirja vain uskaltaisi ottaa askeleen.

Neljäkymmentäkuusi vuotias kylmäkkö seisoo muovisen kynnyksen päällä kalpeana, hän katselee vapisevaa aavetta. Mirjan silmät räpsyvät, otsalla valuu hikipisaroita. Hän ollut koulujen keittiöissä miltei 30 vuotta ja nähnyt kuinka opettajat tai oppilaat lyövät toisiaan. Lyöjät aiheuttavat sellaisia vammoja, joita uskoisi tapahtuvan radiokuunnelmissa. Hän on nähnyt myös ruhjottuja eläimiä maantiellä, niitäkin moni kavahtaisi. Mirja ei kahvahda kuolluta eläintä tai kouluampujaa, jonka automaattiase saa syöttöhäriön hänen kohdalla. Hän kavahtaa isäänsä, joka ei enää tunnne Mirjaa. Nainen kääntyy itkien pois. Hän ei voi näyttää haurauttaan miehelle, jonka tunnslause on ollut ”Jokainen on oman onnensa seppä”

Mirja on koko elämänsä pyhittänyt työlle ja perheelleen. Järjestys on hänelle tärkeintä maailmassa, ei siisteys, vaan asioiden tekeminen oikeassa järjestyksessä. Keskeneräisiä asioita hänellä ei ole lainkaan. On vain järjestettyjä asioita ja aloittamattomia töitä. Hänen hengellisyytensä on kevyttä kaasua, ja hän kokee olevansa jumaluus shoppailija. Arjessa hän ajatteli ensin lapsiaan, sitten miestään, kolmanneksi työtään ja sitten kotiaan. Hyvin harvoin Mirja ajateli itseään ja mitä ulkopuoliset ihmiset tahtoivat tai tarvitsivat. Uskonto ja politiikka oli Mirjalle pakollista suorittamista. Maalisvaalit, joulukirkko ja -kortit. Lapsena hän piti erityisesti joulurauhan julistamisesta, kauniista sanoista ja kirpeästä ilman alasta. Äidin kuolema joulurauhan julistuksen aikana, siksi Mirja ei voinut kuunnella julistusta enää lainkaan

 

Hallasuo ja luonto

Pienen mahdollinen energiahukka. Se on luonnon mekanismi jokaiselle toiminalle. Kaikki kasvit, eläimet ja vuodenajat toimimat tuon periaatteen alla. Tuo periaate tekee lumikiteestä kahdeksan sakaraisen ja mustikasta mustikan. Edellä mainittu periaatte ei ole mahdollista yhdenkään ihmisen tomissa. Sellainen ihminen joka tavoittelee pienintä energiahukkaa joutuu tänne. Täällä tehostun asumisen vahusyksikössä pieninmmän energiahukan tavoittelia muistuttaa kasvia, kuolevaa kasvia.

Rakastavainen pariskunta kuihtuu olemattomiin jos tavoitteema on pienen mahdollinen energiahukka. Kuitenkin Hallasuo on joutunut paikkaan jossa tavoitellaan pienintä enegiahukkaa, tehostetun asumisen vanhusyksikössä jokainen teko on alistettu edellä mainitulle periaatteelle. Täällä kaikki päivittäinen toiminta on vaikiotu. Näyttää siltä kuin ”Kello-Kalle” olisi tämän talon yleisin virka. Kaikki asiat tehdään tietyssä järjestyksessä tiettyyn aikaan. Poikkeama sotkee kaikkien työt, sairastamisen, pesytymisen ja nukkumisen, silloin kunniakas tavoite, pienin mahdollinen energiahukka on saavuttamattomissa. Viime viikon torstaina täältä yritti paeta kolme potilasta, Lahtinen, Järvinen ja Salminen. Heitä kiinni ottamassa oli Karhunen, Kettunen ja Lintunen . Kaikki palautettiin osastolleen, hoitajat ja potilaat. Pakoyritykset tapahtuivat hoitajien näkökulmasta mahdollisimman huonoon aikaan, hoitajien ruoka- tai kahvitauon aikana. Muistisairaat ja hoitajat muistuttavat vesimassaa, toiset kuumaa ja toiset kylmää vettä. Niiden virtaus on aina erisuuntiin ja ne sekoittuvat huonosti keskenään. Sekoittuminen tapahtuu lauhtumalla, silloin vesi muutuu haaleaksi ja harmaaksi massaksi, jossa kukaan ei halua juoda, uida saati pesytyä. Täällä lauhtuminen ei ole hyväksi kenellekään. Lauhtuminen tarkoittaa täällä kuolemaa, ensin henkistä kuolemaa, jonka jälkeen tapahtuu fyysinen kuolema.

 

Kuolemansynnit

Hallasuo on varma asioden oikeasta laadusta. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä olevat ihmiset ovat uhreja. Ja syyttömiä tänne tuloon. Se ihminen, joka on sairaat tähän taloon majoittanut, on tehnyt kuolemansynnin. Ne kolme syytä, jotka täyttävät kuolemansynnin vakavat määreet ovat olleet majoittajan tiedossa. Ensimäinen majoituspäätös on ehdottoman vakava asia. Toinen päättäjä tietää ja tiedostaa asian vakavuuden. Kolmanneksi päättäjä tekee sijoituspäätöksiä vapaasti ja on suostuvainen omaan rooliinsa.

Hallasuo on olla aina vahvoista vahvin. Maailma on täynä kaaosta, mutta Hallsuo ei koskaan tuntenut epävarmuuta, tai kaaosta. Nyt sairaus syö miestä sisältä päin ja heikentää vahvan miehen. Hitaasta sairaus suistaa mielen kaaokseen ja rusentaa ihmismielen rusinan tavoin. Hallasuo on aikuisikänsä auttanut heikkoja ja avuttomia. Hän uskoi vakaasti ja lähtökohtaisesti, että minkä Jumala on antanut, sitä ei voi ihminen ottaa pois. Tällä syyllä hän perustellut aina ettei ihminen voi tai saa tehdä itsemurhaa, mutta nyt hän kaipaa johdatusta. Hän haluaa tehdä jotakin mitä koskaan ennen ei ole voinut tehdä. Hän on edelleen järkämätön ja jyrkkä omaa kuolemaansa kohtaan. Muut voivat kuolla itsemurhan kautta, muttei Hallasuo. Hän odottaa Jumalan antavan vauhtia jyrkkään mäkeen.

Hallasuon armahtava Jumala on muuttunut täällä tehostetun asumisen vanhusyksiköissä kostavaksi Jumalaksi. Kaikki vuosikymmenet Jumala oli Hallasuolle samankaltainen, muutama kuukausi täällä, se aika saa ihmisen kääntämään takkinsa ja usko menettää merkityksenä. Saattaa olla toisinkinkin päin, ateistista tulee täällä uskovainen ja uskovaisesta ateisti.

Potilaalle tämä laitos on vain ja ainoastaan päätepysäkki, kun hoitajille tämä laitos läpikulku paikka. Enemmistö hoitajista ei ehdi tai jaksa olla huolissaan potilastaan. Miksi hoitajat olisi huolissaan potilasta, kun sukulaisetkin ovat hylänneet rakastuimmat ihmiset tälläiseen loukkoon. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä jokaisella on sairaus ja sairaus on kaikkeus, täällä terve on poikkeus. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä Jumaluus ja eläimellisyys ovat ikuisessa taistelussa, oikeastaan ne ovat osapuolia kylmässä sodassa, kilpavarustelun kaltaisessa olotilassa. Toinen nokittaa ja toinen lyö lisää panoksia pöytään. Loputtomassa kierteessä.

 

Turisti Hallasuo.

Hallasuo ei muista koska viimeksi on syönyt. Nyt hän syö innolla kaurapuuroa. Lautasen vieressä on rukiinen hapanleipä ja keitetty kananmuna. Hän tuntee olevansa elämänsä kunnossa, ei tämä tehostetun asumisen vanhusyksikkö hullumpi paikka olekaan. Täällä voi syödä ja nukkua omiksi tarpeiksi. Eikä välttämättä tässä järjestyksessä. Kun on herännyt käsketään syömään ja kun on syönyt käsketään nukkumaan. Äksiti Hallasuon hyvä olo katoaa, tämä talo muistuttaa täydellistä helvettiä. Sairaus tekee ihmistä pedon kaltaisia villieläimiä. Ihmiset ovat haavoittuvuus mittarin ääritasolla. Ylimitoiteusta haavoittuvuudesta pääsee eroon vasta kuoleman myötä.

Pitkän pöydän äärellä istuu toistakymmentä vanhusta. Hallasuosta katselee ryhmää, katse tarkentuu ruskettuneeseen naiseen. Hallasuosta uskoo naisen sairastavan jotakin ihotautia, mutta kyllä tuollaiseen rusketukseen syynä on espanjalainen liian kuuma aurinko. Onhan toki Hallasuo käynyt Espanjassa, kolme kertaa. Aina samassa paikassa, vaimon vaatimuksesta. Neljännen kerran Hallasuo keksi tekosyyn. Sinä vuonna vaimo lähti espanjaan yksin, oikeastaan hän vielä kahdekan kertaa espanjassa. Hallasuon vaimo viihtyi espanjassa syksyä paossa. Vaimo kutsui itseään pakolaiseksi, Hallasuo piti vaimoaan maanpetturina. Toisekseen Hallasuo uskoi hyviin tapohin, ja siihen että maassa maan tavalla. Eikä vaimo noudattanut lainkaan hyviä tapoja tai maassa maan tavalla. Vaimo otti mukaansa espanjaan uisleipää, salmiakkia ja c-kasetteja. Näihin c-kasetteihin oli äänitetty kansallimielisiä iskelmiä. Vaimo oli oikeassa väittäessään olevansa pakolainen. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä kaikki ovat todellisuutta paossa, niin potilaat kuin hoitajatkin. Ehkäpä sittenkään sairaat eivät ole pakolaisia, vaan siirtolaisia. Heidät on pysyvästi siirretty pois todellisuudesta. Alkoholistit ja huumeiden käyttäjät ovat todellisuuspakolaisia. Hallasuo joka rakastaa kotimaista luontokirjallisuutta, hän pitää eeppisiä tarinoita todellisuuspakona. Erityisesti taikuus ja itse keksityt mielikuvitusmaailmat ovat Hallasuo mielestä pelkkää humpuukia. Tarina sormusten herrasta on Hallsuon pelkkää kidutusta ja paperin tuhlausta. Monta sataa turhaa sivua, ja tarina jonka saa tiivistettyä yhteen riviin, ja se kuuluu näin ”Kolme lyhyt kasvuista miestä palauttaa varastetun esineen oikealle omistajalle”.

Hallasuo nautti yksinäisyydestään ja vapaudestaan kun vaimo kävi espanjassa. Sai kerrankin tehdä mitä itse tahtoi, kunhan vain ilmestyi sunnuntaisin kirkkoon. Ei hän pappilassa aivan yksin ollut. Pappilan tunnollinen keittäjä teki kaikki ruuat, niin kuin aina.

Joka vuosi Hallasuo teki salaisen sopimuksen pappilan keittäjän kanssa. Kahden viikon aikana jolloin Hallasuo oli aviomies ja sinkkupappi keittäjä normaalien toimiensa ohelle siivosi myös pappilan yksityispuolen huoneet, petasi jopa sängyn. Kaiken tämän lisäksi keittäjä pesi ja silitti Hallasuon vaatteet kahden viikon aikana. Keittäjä näytti olevan onnellisempi kuin koskaan. Kesäkuu 1969 oli ainoa aika, jolloin Hallasuo ja keittäjä hymyilivät yhtä aikaa. Molempien elämät palautuivat raiteillen kun Hallasuon vaimo palasi lomaltaan.

Hallasuon katse palasi ruskettuneeseen vanhukseen. Emeritusrovasti pohti turismia ja maailman muita turhuuksia. Ennen oli vain turismia, nyt sellaista ei ole lainkaan. Turistit kävivät Espanjassa, sitten alkoi uusi muotivillitys, paheellinen seksiturismi, oikein Thaimaassa asti suomalaiset käyvät harjoittamassa haureutta. 2000-luvun alkupäässä tuli muotiin käydä vapaassa ja vapaamielisessä Virossa. Virossa käyvää turistia kutsutaan terveysturistiksi tai viinaralliin osallistujaksi. Viimeisin villitys on terrorismiturismi. Uskonmiehenä rovasti tietää millaista sellainen on. Hallasuon ammattikunta on harjoittanut terrorismiturismi menneinä vuosisatoina. Silloin sellaista turismia kutsuttiin ristiretkiksi. Tälläisiä turistiretkiä kuninkaat ja joskus jopa kuningattaret tukivat, oikein käskivät mennä ristiretkille. Englannissa monarkistit antoivat temppeliritareita pappien tueksi. Osaa näistä ristiretki ritareista voisi hyvällä omalla tunnolla kutsua tomppeliritareiksi

Hallasuo unohti puuron syönnin pohtiessaan turismia. Vuosia sitten hän katseli yleisradion aamutelevisiota. Ohjelmassa nuori nainen kertoili iloisesti matkailu harrastuksestaan. Nainen oli erittäin ylpeä matkustamisestaan. Tämä nainen oli käynyt ympäri maailman katsomassa esitteillä olevia balsamoituja vainajia. Neuvostoliiton ensimäistä ja parasta johtajaa, Leniniä ja kolmea muutakin diktatuurin johtajaa. Nuori nainen ylpeili erityisesti sillä että oli seissyt kolmella eri vuosikymmenellä Lenin vierellä. Hallasuota kuvotti hän työnsi puurolautasen sivuun. Hän päätti ettei matkustaisi enää milloinkaan minnekkään.

 

Hallasuo, vuodenajat ja päivärytmi

Hallasuo ei muista koska viimeksi on syönyt. Nyt hän syö innolla kaurapuuroa. Lautasen vieressä on rukiinen hapanleipä ja keitetty kananmuna. Hän tuntee olevansa elämänsä kunnossa, ei tämä tehostetun asumisen vanhusyksikkö hullumpi paikka olekaan. Täällä voi syödä ja nukkua omiksi tarpeiksi. Eikä välttämättä tässä järjestyksessä. Juuri kun on herännyt käsketään syömään ja kun on syönyt käsketään nukkumaan. Tehostetun asumisen vahhusyksikössä luonnonvakiot häviävät olemattomiin. Tai ainakin niiden tarkoitus muuttuu. Joka päiväinen leipä on muuttunut jokapäiväseksi pilleriksi. Yhtä varmasti kun aurinko nousee, myös pillerit jaetaan jokaiselle. Onni yksillä, pillerit kaikilla.

Äkisti mies havahtuu, lusikka kolahtaa lautasen pohjaan. Hän ei ole varma mikä päivä on. Pohtiessaan tarkemmin hän ei tiedä paljonko kello on tai mikä vuodenaika on. Ennen hän tiesi jo aamulla mikä päivä on, sillä maanantait tuntuivat maanantaipäiville. Hallasuolla oli jokaiselle päivälle erilainen tuntemus. Pöydän ympärillä istuu toistakymmentä vanhusta. Kaikilla on villatakit ja villasukat. Yhdellä papalla on villapipo päässä. Täytyy olla siis talvi. Päivän täytyy olla lähellä Heikinpäivän, se päivän on talven napa. Ei, sittenkään ole talvi, sillä tehostetun asumisen vanhusyksikössä pukukoodina on villa, täällä pukeutudaan villaan kesät talvet. Housut, pipat, paidat, sukat ja tumput ovat villaa. Erityisesti kaikki housut ovat villaa. Pääly-, alus- sekä varahousut ovat villaa. Hallasuo kiroaa mutisten. Hän ei muista missä nukkuu, tai missä hänen sänkynsä on. Toivottavasti sängyssä lakanat ei ole villaa.

 

Hallasuo saapuu hoitokotiin (vuorisaarna muunnelma)

Hallasuo joutui tahtomattaan tehostetun asumisen vanhusyksikköön. Siellä hän näki vanhusjoukot. Hän nousi juhlasalin lavalle ja istahti keltaiselle muovipenkille. Kaikki sairaat ja vanhat tulivat Hallasuon luo. Silloin hän avasi suunsa ja sanoi näille.

-Autuaita ovat täällä olevat, sillä tämä on tehostetun asumisen vanhusyksikkö.

-Autuaita ovat muistisairaat, sillä täällä teidät unohdetaan kolmessa vuorossa.

-Autuaita ovat hiljaisesti riutuvat, sillä täällä hoitajatkin hiljaisesti riutuvat työtaakan alla.

-Autuaita ovat ihmiset jotka haluavat paeta täältä, sillä täältä voi paeta.

-Autuaita ovat kylpyyn päässeet ja puhtaat vaatteet saaneet, sillä tänään on kylpy- ja pyykkipäivä.

-Autuaita ovat rauhattomat ja kärsimättömät, sillä täällä suositaan kokeellista lääketiedettä.

Totisesti sanon teille, te kaikki olette tämän paikan valkeus. Te olette täällä kätkössä ja unohduksessa. Loistakoon teidän valo, sillä kukaan teitä enää ei muista. Älkää luulko että olen teitä terveempi tai muistasin missä olen eilen nukkunut. En minä tullut kumoamaan hoitoa, vaan tukemaan heitä sairautenne alhossa. Totisesti sanon teille, vaikka taivas ja maa katoaa, ei katoa tehostetun asumisen vanhusyksikkö. Vielä te kuulette kun lääkäri sanoo teille ”te tarvitsette lisää lääkkeitä” tai hoitaja sanoo teille ”syökää lääkkeenne” ja niin te teette ja tiedätte olevanne autuaita.

 

 

Hallasuo

Rovasti Hallasuo yrittää nousta. Mitään ei tunnu tapahtuvan. Häntä puristaa rinnasta. Jättimäisellä kädellä hän tarraa kiinni puristuskohdasta. Hänet on sidottu kiinni. Hän nostaa päätään. Hätäillen hän katselee ympärilleen. Valo on luonnotonta, sykähtelee rockmusiikin tahdissa, sen ne jota lättähatut kuuntelevat. Huoneessa on viileää. Jokin hahmo seisoo selin häneen. Hahmo katselee ulos ikkunasta. Äkisti se huudahtaa, pelokkaalla äänellä.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat! Huuto saa Hallasuon pelkäämään. Ne, jotka juoksevat ulkona, ovat vieneet hänen villatakkinsa ja toisen sukan. Sairaanhoitajan näköinen mies kolauttaa oven auki, nopein askelin hän kulkee huoneen poikki. Askeleista kuuluu omalaatuisia läsähdyksiä. Nopeasti hän on huutavan hahmon luona. Ennen kosketusta, hoitaja sanoo huutajalle.

-Tuomas, tule istumaan. Sinä et juo etkä polta enää. Käsivarressasi on nikotiinilaastari. Se auttaa sinua. Hoitajan sanat rauhoittaa molemmat miehet. Tuomas istuu ja katselee hätäillen hoitajaa ja Hallasuota. Hallasuon silmät yrittää löytää Tuomaasta jotakin tuttua. Hän näkee Tuomaassa raamatullisen miehen. Hallasuo muistaa kuinka Jumala loi ihmisen ja laittoi tämän viljelemään ja varjelemaan Eedeniä. Nyt kaikki vanhat ja sairaat ihmiset ovat tehostetun asumisen vahhusyksiköissä, vaikka heidän paikka olisi Eedenissä. Ajatus ja nykyinen näky on monella tapaa härski. Vainoharhat ovat lisääntyneet Hallasuon päässä, sillä hän ollut mestarin opissa tänne jouduttaan. Hän tietää ettei voi parantua, ei muistisairaudesta, eikä vainoharhoista. Kunpa Jumala saisi lyötyä hajalla tälläiset laitokset, jolloin hän voisi palauttaa vanhan ajan yhteisöllisyyden. Hallasuo ei koskaan ollut väistänyt velvollisuuttaan, mutta sairaus saa hänet saamattomaksi ajattelijaksi. Satunnainen ajattelu pitää hänet kiinni elämässä. Kun pimeinä öinä lajittelee ajatuksiaan oikeisiin lokeroihin, silloin sairauden tuottamat pelot ja harhakuvat loittonevat ainakin hetkeksi.

Äkisti hän muistaa olevansa sidottu, se ajatus palauttaa Hallasuon pelon. Hänen päässään kulkee ajatuksia omalaatuisissa sykleissä. Hallasuo uskoo, että ulkona juosseet ovat myös sitoneet tähän sänkyyn. Hän muistaa Välimeressä elävät kalat, sellainen kalalaji, joka kutuaikana etenevät pyrstöä laahaten soraisessa pohjassa, eteneminen muistuttaa vanhusten vesijuoksua. Onkohan tupakka ja viina varkaat sukua tällä ihmeelliselle kalalajille.

Hallasuo heiluttelee kaikkia raajojaan. Kookas hoitaja kävelee Hallasuon luo, ottaen tätä kädestä. Tuomas kulkee hoitajan vanavedessä. Se saa Hallasuon pelon lentämään nopeammin ja raivokkaammin.

- Hallasuo rauhoittukaa. Nyt on ilta, voitte nukkua rauhassa. Jospa minä istun teidän kanssa tässä näin. Saatte unen päästä kiinni.

- Istu vaan. Seksiä on turha toivoa! Hallasuo kummastui sanallista kiivauttaan. Tuomas ottaa tuolin ja tulee kolmanneksi istumaan Hallasuon sängyn vierelle. Hallasuo rauhoittuu ja on taas turvallista taas maata. Rauhaisa tila särkyy kun Tuomas kuiskaa.

-Niin! Ja hae meidän viinat ja tupakit tuolta noilta ulkona juoksevilta! Hallasuosta tämä kaikki tuntuu unelta ja hänellä on vaikeuksia ymmärtää tämän kaiken tarkoitusta. Omalaatuiset unikuvat ovat liian todellista. Hallasuon ajatukset laukkaavat unen ja valveen rajalla. Ajatukset tarkentuvat nikotiinilaastariin. Se saa hänet pohtimaan onko hän koskaan polttanut tupakkaa tai juonut viinaa. Ehtoollisviinin juontia sunnuntaisin hän ei laskenut juopotteluksi. Kohtuus kaikessa. Hallasuo tunsi syvää ystävyyttä Tuomasta kohtaan. Kummalliseksi asian tekee lyhyt sairaalajakso. Hallasuolla ei ole sukua kuin nelikymppinen tytär, vaimo ja veljet makaavat jo haudassa. Naimisissa hän ehti olla muutamia vuosia, vaimon kuolemaan saakka. Hallasuo tuntee Tuomasta kohtaan sellaista ystävyyttä, jota hän enää ei tunne kuollutta vaimoaan tai aikuista lastaan kohtaan. Molempia elämänsä naisia hän rakasti syvästi ja arvosti, heidän mielipiteitään ja työtään. Kaikesta huolimatta tällä hetkellä Tuomas on ystävistä rakastettavin. He ovat kolme muskettisoturia, kaikki yhden puolesta ja yksi molempien puolesta. Nopeasti Hallasuo on unessa.

Hallasuo hätkähtää hereille. Hän tunsi nähneensä pelottavaa unta. Hän oli varmasti ollut ratsastamassa Mannerheimin kivihevosella. Hevosen nimi katosi heräämisen myötä. Ikkunassa taas seisoo ihminen.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat. Huuto ei ole enää niin pelottava kuin edellisellä kerralla. Hallasuo pelkää, että hänenkin tupakit ja viinat on viety. Tuttu hoitaja astui huoneeseen. Hallasuon vainoharha juoksioita kohtaan vähenee. Hän tietää olevansa turvassa. Sillä hän muisti Tuomaan tarinan isästään. Tuomaan isä oli ollut viljelijä. Hallasuon isä on ollut lammas- ja sikafarmari. Tässä suhteessa he muistuttivat raamatun tarinaa, sillä olihan Kain ollut peltomies ja Aabel lampuri. Nukahtaminen suojaa häntä pelolta. Hallasuo tietää Viikatemiehen kulkevan Nukkamatin tamineissa. Valepukuinen Nukkumatti ei pelota häntä.

Kolmannen kerran Hallasuo hätkähtää hereille. Hän ei enää makaa. Hallasuo ei käsitä miten on joutunut rullatuoliin istumaan ison salin reunalle. Hän on jonkinlaisella turvavyöllä kiinni. Tuolissa on rauhallista ja hyvä istua. Salissa on ihmisiä, joiden käytös on valaistukseen nähden on toiveikkaan innostunutta. Ihmiset aukovat suutaan epätahdissa. Hallasuon katse tarkentuu salissa seisovaan pappiin. Se veisaa tuttua virttä. Toisekseen veisaaja on nainen. Hartaustilaisuus tämä on. Hallasuon mielestä, hänen pitäisi olla tuon papin paikalla. Hallasuon suusta pääse hätäilevä mutina.

-Tuo on vienyt minun työni, vaatteeni ja äidin kutomat villasukat. Hallasuon vieressä istuu Tuomas, joka kuiskaa matalla äänellä hänen korvaan.

-Niin, se on vienyt myös meidän tupakit ja viinat. Yllättävää kyllä, lause rauhoittaa Hallasuota. Kaksikko lopettaa rupattelun. Lyhyen sairaalajakson aikana miehet ovat ystävystyneet. Hallasuo on varma että miehet seisovat tai kaatuvat yhdessä. Täällä tehostetun asumisen vanhusyksiköissä he etupäässä makaavaavat jä syövät.

Hallasuon katse tarkentuu takaisin hartaustilaisuuden vetäjään. Emeritus rovasti huomaa virheitä valerovastin toimissa. Valerovasti veisaa virrestä viisi. Eikä nyt ole edes adventti, ei nyt voi veisata virrestä viis. Hallasuo katselee ympärilleen. Joulukuusi on paikallaan nurkassa, se näyttää ihan Jukkapalmulta. Kynttilöitä on kuusi, pari tonttua sekä joulupukki. Uskonnolliseen tapahtumaan on sotkettu joukko maallisia maahisia, puuttuu enää kaupan muovikassin käärityt lahjat. Pöydällä pönöttävä Joulupukki on aliravittu ja tontut yliravittuja. Jos Hallasuolla olisi pajavasara, hän takoisi pukin ja tontun palasiksi. Hän takoisi kuten Sampo Ilmarinen. Hallasuo viihtyy näissä valeadeventti juhlissa, vaikka liian moni asia on pielessä.

 

II

Hallasuo herää. Häntä risoo jatkuva heräily. Voisipa nukkua ja nähdä unta Marskista. On pimeä, se miellyttää Hallasuota. Nopeasti silmät tottuvat pimeään. Viereisessä sängyssä makaa Tuomas. Hän kuorsaa ison ihmisen tavoin. Hallasuota ei ole sidottu, se nostaa miehen onnellisuutta. Nopeasti mies istuu sängynlaidalla. Tämä talo ei tunnu kodilta, täältä täytyy paeta. Hallasuo varmoin askelin mies kävelee ikkunaan. Hän on korkealla, liian korkealla hypätäkseen ikkunasta. Nopeasti mies on ovella. Pelokkain ottein hän aukaisee oven. Ovi narahtaa selän takan ja Hallasuo on käytävässä. Askeleet pitenevät ja nopeutuvat, Hallasuo tuntee juoksevansa. Käytävällä ei ole ketään. Kolmessa sekunnissa hän on hissin luona. Hissiin päästyään Hallasuo katselee näppäimiä. omalaatuisia merkkejä, suomea ja englantia on sotkettu keskenään. Hän painaa alinta näppäintä. Hissi kulkee alaspäin. Hissin ovi aukeaa ja suuressa aulassa ei ole ketään. Ulko-ovelle on kuusi askelta. Ulko-ovikin aukeaa itsestään, sen täytyy olla Jumalan johdatusta. Ulkona Hallasuo tuntee taas juoksevansa. Ulkona on miellyttävän pimeää, kevyt lumi pöllyää Hallasuon ympärillä, hän on sadussa, muttei saa päähänsä missä sadussa. Nopeasti hänet tavoittaa kaksi ihmistä. Mies on tuttu, pelastavan enkelin oloinen.

-Hallasuo! Mennään takaisin! Enkelin ääni on lempeä ja suojeleva. Hallasuo havahtuu sadusta todellisuuteen. Jumalan lähettämä enkeli tuo Hallasuon takaisin todellisuuteen. Enkeli on suojelija, joka pelastaa hänet sadun maailmasta. Hallasuo haluasi itkeä, mutta kyyneleet ei valu. Taas hän on takaisin hissiä ja muutaman sekunnin kulutta takaisin huoneessa. Hallasuo on taas sidottuna sängyssään. Kun kiinnioton suorittaneet ihmisen kokoiset enkelit kääntävät selän Hallasuolle toinen sanoo.

-Onneksi vaatteissa on liiketunnistin ! Hoitajapari poistuu käytävälle. Hallasuo on väsynyt. Hän hätkähtää, sillä Tuomas istuu sängyn vieressä. Tuomas hymyilee.

-Tuolla ulkona hoitajat saivat kiinni ne varkaat! Kohta hoitajat tuo meidän viinat ja tupakit takaisin!

 

III

Hallasuo hätkähtää valveille. Viileässä sairaalahuoneessa neonvalo sykähtelee särähteleviä säteitä ympäriinsä, saaden huoneen muistuttamaan helvetin esikartanoa. Emiritus rovasti tuntee olevansa yhtä aikaa tulessa ja jääkylmä. Hän oli ollut, on ja tulee olemaan nuhteeton mies, elämäntavoiltaan ja ajatuksiltaan. Rätisevät valosäteet pyyhkivät rovastin kasvoja. Kasvot joilta ei enää voi lukea surua tai iloa, kasvot kertovat vanhuudesta ja jonkinlaisesta ikilevon kaipuusta. Huoneessa makaava mies, jolta sairaus on vienyt puhekyvyn ja voimista on jäljellä rippeitä. Hänellä ollut valtaa ja voimaa, sellaista jota kauppalan muut ihmiset kumarsivat. Ei rovasti kumartamista kaivannut, eikä porsaiden porun perään kysellyt. Rovasti on aikoinaan kirkon piirileikeissä suututtanut moniakin ihmisiä, jopa voimakkaampia ja vallakkaampia. Kun rovastin oikeamielisyys kantautui kauppalan ulkopuolelle, silloin hän sai aina anteeksi omapäisyytensä. Toistaiseksi kuitenkin. Jumala antoi anteeksi ikuiseksi ajaksi, ihmiset lyhyeksi aikaa. Kaunaa hänelle kannettiin vieläkin, kuin vettä pohjattomasta kaivosta. Ei hallasuo koskaan kerskaillut omapäisyydestä, eikä kaunasta, hän ei vain välittänyt ihmisten ahdasmielisyydestä. Hämäläiset käyttivät Hallasuosta vanhaa sanontaa ”Musta härkä kirjavalle kansalle mylvii”. Hallasuota on ylpeä vertauksesta, onneksi eivät verranneet häntä porsaaseen tai pässiin. Hän poikkesi härästä sen verran ettei hän vihannut punaista väriä, ei hän vihannut valkoistakaan, karsasti vain kaiken värisiä leimoja. Jos Hallasuo olisi tämän ajan nuori, hänet voisi pikaisesti leimata punavihreäksi papiksi. Hänestä kyllä löyttyisi kaikki sateenkaaret värit, kun tarkemmin katselee. Hallasuon värimaailma ajattelu katkesi, kun keltainen neonvalo säde osui kasvoihin, se sai miehen silmät siristelemään. Hän unohti punaiset, valkoiset ja vihreät, nyt hän vain keltaista.

Rovasti tuntuu enää voimaantuvan yhdestä tiedosta. Viimeinen ja varma tieto kuoleman läheisyydestä. Se on Hallasuon välittömässä läheisyydessä. Kosketus etäisyydellä. Kuolema ei tulisi liaan varhain, ei Hallasuon sielu kuolemaa janoaisi, mutta olisi sielu olisi helpottunut. Hän ei ollut varma soittaisiko kuolema harppua vai kannelta. Harppu on mytologiassa rakkauden jumalalan soitin, voisiko Amor ja viikatemies kulkea yhtä matkaa. Hallasuo itse muistutti kannelta, korvessa molemmat syntyneet.

Joskus Hallasuo ollut mies jota on pidetty korkeassa arvossa, jo pelkästään olemuksensa perusteella. Levittäessään kädet, sormien väli on kaksi metriä ja yhdeksän senttiä. Hän muistuttaa elämän puuta. Kanttori Kuljunmaa kutsui Hallasuota Ymriksi. Kuljunmaa on Norjalaista viikinki sukua. Kanttori Kuljunmaa on tehnyt maisterin päättötyönsä uskontojen elämän puutarinoista. Ymri on viikinkitarustojen elämänpuu. Viikinkitarujen mukaa Ymri kaatuu viimeisenä päivänä, maailmanlopun enteenä. Rovastia kukaan ei uskaltanut pilkata, edestä päin, eikä takaapäin. Ei häntä pelätty, jos pelättiin se tehtiin kunnioittavasti. Hallasuo otti leikinlaskun kannalta Kuljunmaan puheet Ymristä ja maailmalopusta.

Hän on viettänyt koko elämänsä ilman rietastelua ja haureutta. Kun koko kauppalan väki teki kaiken sen mitä Hallasuo väheksyi ja sääli. Yli äyräidenkin. Nuorena rovastina hän luuli hukkuvansa kauppalan syntitaakan painamana meren pohjaan. Mies joka koskaan ei ollut nähnyt tai edes seilannut meren aalloilla, pelkäsi hukkuvansa meren syvyyteen.

Jollakin tasolla hän ymmärsi riettauden tarpeen, haureuden tarve häntä kummastuttaa vieläkin. Osat ovat osittain vaihtuneet. Tänä yönä häneen kohdistuu koko kauppalan sääli ja väheksyntä Kauppalan väen harjoittama haureus ja riettaus ovat hävinneet, tilalle tullut väheksyvä kuiskinta rovastin alennustilasta. Kauppalan väki on varma, että se on Jumalan rangaistus kunnollisesta elämästä.

Kunpa Hallasuo olisi tiennyt mitä tarvitaan haureuden lopettamiseen kauppalassa. Tämä puhekyvyn menetys varmisti haureuden loppumisen kokonaan ja riettautta harjoitettiin vain vieraiden ihmisten kanssa, kauppalan ulkopuolella. Hallasuo tietää mitä kieltäminen ja kieltolaki tekee ihmismielelle. Hallasuon isä, Joonas, oli laillisuusmiehiä. Joonas oli tehnyt kaikkensa viinan paheiden lopettamiseksi. Alkoholi koitui Joonaaan kohtaloksi. Vaikka Joonas oli voideltu Jumalan pyhällä hengellä, hän eli kahta elämää. Joonas voiteli itseään kirkkailla juomilla. Alkoholia janosi, hän vaelsi loppuun elämänsä virvoittavien alkoholijuomien aavikolla. Sillä aavikolla ei ollut sijaa muulle elämälle.

Hallasuo tietää lopun olevan lähellä ja pääsevänsä kalkittuun maahan, sinne mistä Jumala tulee noutamaan hänet viimeisenä päivänä. Hän tiesi jo nuorena ettei ole mitään ylipääsemätöntä, saati mitään mahdotonta, paitsi ikuinen elämä. Tottumus ja harjaannus kuljetti miestä kokonaisen elämän läpi. Tänä yönä suurin kaikista, kuolema, hoitaisi Hallasuon hautaan, sillä kuolema oli tottunut ja harjaantunut tässä asiassa. Tuntuu kuin särähtelevä neonvalo olisi ainoa asia joka pitää Hallasuon järjissään tässä talviyössä. Hän ei ollut koskaan odottanut tai pelännyt kuolemaa. Kuitenkin tänään tuntui kuolema olevan pelottavan lähellä, joka puhuttelevan häntä erityisen mustan karhealla äänellä. Ääni oli sellainen musta joka muistutti kaikkien värien äiti. Jumalallinen musta, joka on kaikkien värien neitsyt Maria.

Hallasuo on sitonut itsensä monin kahlein elämään kiinni. Jopa lääkärit ovat auttaneet Hallasuota pysymään elämässä kiinni, mutta nyt kuolema korjaa satoaan. Emeritus rovasti katsoo käsiään. Pyörittelee niitä. On hänelle ennustettu käsistä. Silti hän on tiennyt miksi on maan päällä ja miksi kuolee. Tämä yö on niitä jolloin tyytyväinen ihminen herätetään onnen unestaan. Sitten kuolema kertoo hetken tulleen. Kuolema on tänä yönä se valkeuden tuoja, totinen valkeus.

Hallasuo nousee istumaan. Tuomas kuorsaa vieressä. Rovasti silmäilee nukkuvaa miestä. Kääntäen päänsä pois. Hän ottaa askeleen huoneen sivustalle, peilin eteen. Siinä hän katselee kalpeita kasvojaan. Kääntyy katsomaa Tuomaan samanväristä naamaa. He ovat kuin kaksi marjaa. Molemmilla toinen jalka haudassa, ellei enemmänkin. Hallasuo on vähätellyt sairauksia ja sairaita. Tänä yönä hän kohtaa pelkonsa, ihmettelen miten kauan sairaus runtelee hänen sieluaan. Hän on eritellyt oireita. Hallasuo on löytänyt enemmän oireita kuin lääkäri. Sairaus täytyi tulla perkeleestä. Kuolema olisi Jumalan henkäys, ei Jerikon pasuunan kaltainen muurin murtaja.

Hallasuo kulki vaivalloisesti ikkunan eteen. Nojautui kapeaan ikkunalautaan. Ulkona on pimeää, hento räntäsade vihmoo lounaasta. Jos olisi kesä, silloin tuollainen hentoinen lounatuuli kevyesti hönkäilisi kesäisiä tuoksuja. Sellainen vieno lounatuuli tietää hyvää kalan saalista. Tämä pimeä näyttää kuluttavan Hallasuon henkisestä öljylampusta viimeisetkin öljypisarat. Ei Hallasuota puhutellut kuoleman lopullisuus, vaan sen kokonaisvaltaisuus. Miten jokin yksittäinen asia voi olla näin suuri. Niin suuri että kuolema savuttaa jokaisen elämän olennon. Tänään kuolema tuntuu olevan Jumalaakin suurempi.

Hallasuo uneksii kuolemasta

Hallasuo rimpuilee kohti valoa. Kirkas, mitään sanomaton valo. Hän lentää tunnellissa ylöspäin. Siellä varmasti on taivaan kultainenportti ja Pyhä Pietari kultainen avainnippu kourassa. Hallasuo pääsee valoisasta tunnelista läpi. Suurelle aukiolle. Mukula kiviä ja punainen matto. Loistavaa, Hallauo tuntee päässeensä taivaaseen. Kaukana, taivaanrannan kaltaisesa rajapinnassa todellakin näkyy kultainenportti ja jokin hahmo. Sieltä kuuluu myös keveää kuorolaulua ja avainnipun kilinää.

Sinne on vielä matkaa. Sellainen matka jolla ei varmasti kyllästyisi. Taivaltaminen portille kestäsi, mutta se kannattaisi. Matkan kohde olisi todellinen riemuvoitto ja matkantekijä saisi todellisen palkinnon.

Hallasuo katsoo digitaalikelloaan. Siinä lukee 89 vuotta 144 päivää 8 tuntia ja 55 minuuttia. Hallasuo ottaa askeleen ja on perillä kultaisen portin vierellä. Mutta hahmo portilta on hävinnyt. Portti on kiinni. Portissa on pikkuruinen lappu, siinä kultaisin kirjaimin lukee ”aukaistaan aamulla, suljetaan myöhemmin”.Hallasuo istahtaa maahan, ja katsahtaa digitaalikelloaan, nyt siinä lukee. ”aamuun on aikaa 89 vuotta 144 päivää 8 tuntia ja 34 minuuttia” Äksiti Hallasuo hätkähtää hereille. Jälleen hän tehostetun asumisen vanhusyksikössä. Tuomas seisoo ikkunassa. Miehet ovat kyllästyineitä. Hallasuo toivoo kuolemaa, Tuomas uskoo vielä joskus saavansa tupakoida.

 

Tarinoita

 

kuusi ihmistä.

Nyt Mirja tietää montako ihmistä tarvitaan hakemaan hänet sairaalaan. Kaksi poliisia, kaksi sosialivirkailijaa ja kaksi diagonissalaitoksen virkailijaa. Tunnin verran he puhuivat Mirjalle. Ensin sossun ihmiset yrittävät puhua järkeä. Sitten diakonissalaistoksen ihmiset yrittävät puhua ihmisyydestä ja inhimillysyydestä. Sitten poliisit puhuivat laista ja järjestyksestä. Mirjaa ei naurattanut. Kummalliseksi mennyt tämä maailma, ei saa rauhassa maata keittön lattialla. Ennen tämä oli vapaa maa, jossa kukin sai maata ja kuolla missä tahtoi.

Poliisit nostivat Mirjan lattialta. Diakonit pukivat mirjalle vaatteet päälle. Poliisit taluttivat hänet sosialitoimen autoon. Sitten tuo kuuden hengen muilutusryhmä seisoi vuokrakerrostalon pihassa. Kerrostalon ikkunoissa alkoi verhot heilua. Reilussa minuuttissa pihalle ilmaantui kolme vuokralaista roskapusseineen. He perustivat oman analyysiryhmänsä roskalaatikon kupeeseen.

Mirja käytettiin terveyskeskuksen lääkärintarkastuksessa. Hänelle kerottiin rovastin kohtalosta. Isä, Rovasti Hallasuo, asuu luonnollisen elämänsä loppuun asti tehtostetun asumisen vanhusyksikössä. Mirjan pitäsi olla seuraavana päivän pappilassa valvomassa isänsä tavaroiden siirtoa vanhusyksikköön. Mirjan tilasta johtuen hänet pakottiin vastaan ottamaan apua. Kotiinsa hänet passitettiin kulkemaan tarkastuksen ja ohjeiden jälkeen.

Kahdeksan kilometriä Mirja käveli sairalasta kotiin. Vajaat kymmenen astetta lämmintä, kevät on aikaisessa. Maaliskuu aurinko on liian kelmeä Mirjalle. Mirjalla ei ollut alusvaatteita, eikä sukkia. Jonkilaiset tumput ja hatun hän olisi halunnut yllensä. Sossut eivät huomioineet Mirjan kävely matkaa

 

Sakari Palsan ohjeet

Ennustaminen on vaikeaa. Sairauden määrittäminen on helppoa. Googlesta vain tarkistaa mikä on vialla. Vikoja löytyy. Mirja on maannut toista vuotta keittiön lattialla. Useimmiten alasti. Kovimmilla pakkasilla hän on antanut periksi. Silloin hän on pukenut ylleen villasukat ja sähkön siniset villatumput. Mirja ei tarvitse Googlea kertomaan mikä häntä vaivaa. Diagnoosin on tehnyt kaksi lääkäriä ja sukulaiset. Kukaan heistä ei halua tai osaa parantaa Mirjaa. Neuvoja kyllä tulee. Neuvoja Mirja on saanut paljon. Niin paljon että hän voisi kirjoittaa kirjan. Mirjasta tuntui ettei itkuvirsi ole runo, eikä sairaskertomus ole kirja. Mutta kirjan Mirja kirjoittaisi. Jännityskertomuksen, jossa mytologian sankarihahmot seikkailevat todellisuuden ja unen rajamaastossa.

Mirja säpsähtää, eteisestä kuuluu askelia. Mirjan suusta pääsee syvä huokaus. Keittiön ovella seisoo alaston Sakari Palsa. Miehellä on iso pajavasara kädessä. Mirja pelkää. Hän ei ole nähnyt alastonta miestä neljään vuoteen. Ei elävää tai kuollutta. Alastomat ihmiset ovat kadonneet Mirja unistakin. Hän sulkee silmänsä, eikä uskalla hengittää. Mirjan vapinaa lakkaa kun Sakari Palsa sanoo

  • Mirja, keitä kaurapuuroa. Ja syö se. Jos teet niin, et kuole vielä tänä yönä.

Mirja hätkähtää hereille. Sakari Palsaa ei näy enää. Pajavasarakin on kadonnut. Mirja nousee keittiön lattialta ja riisuu villasukat ja -tumput. Hän keittää kaurapuuroa. Samalla tammikuun aurinko pilkistää pilviverhon takaa. Asuntoon leijaillee kevyt talvipäivän valo. Mirjan nenään kantautuu kevyt pakkasilman tuoksu. Valon määrä ja tuoksu saa Mirjan hyvälle tuulelle. Hän ei aio tänään maata keittiön lattialta. Jospa pitäisi välipäivän masennuksesta.

 

 

Keltainen talo

Tästä talosta rakkaus on kuihtunut olemattomiin ja huoneet kylmenevät hitaasti, mutta varmasti. Tässä talossa sen asukkaat ovat muuttaneet ikilevon taloihin. Tässä talossa tapetit ovat harmaat ja haalistuneet, muistuttaen kuolemaa. Ylimmässä kerroksessa tyhjä sänky, tyhjä kehto ja katkennut keppihevonen. Keppihevosen silmät olivat vielä eilen iloa täynnä, nyt niissä näkyy kaihoa ja pelko lopullisesta hylkäämisestä.

Maan tason kerroksessa tyhjyyttä huokuvat olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Olohuoneessa yksinäinen musta nahkatuoli, kädensijat paikattu harmaalla nahkalla. Kylpyhuoneessa suihkuverho repsottaa ja hana vuotaa. Lääkekaapin oveen on teipattu La starda-elokuvan mainosjuliste. Lääkekaapissa on nitropurkki, siellä on 2 pilleriä. Parasta ennen päiväys on ollut 7 vuotta sitten. Keittiön kaapeissa punaiset ruusu alupaperit, keittiöön on jätetty neilikkakuvioiset verhot. Niissä kaikuu 50-luvun iskelmä.

Kellariin johtavine portaiden seitsemän porras narahtaa, vaikka vain kaiku kulkisi portaita alas. Kellarissa on rikkinäinen keinutuoli. Perunalaari on tyhjä. Puiset hyllyt paperoitu samalla paperilla kuin keittiön hyllyt. Yksi tyhjä lasipullo seisoo alakuloisesti hyllyllä. Lasipulloon on mustalla maalilla, lapsenomaisella käsialla kirjoitettu Mustaherukka ja päiväys 01.07.1937. Päivä on sama jolloin Nivalan vahva isäntä vannoi virkavalansa. Hän on se sama mies joka nuorena vyötti itsensä ja meni minne tahtoi. Nyt Nivalan vanha isäntä muistuttaa tämän talon väkeä, sillä heidät kaikki vyötettään ja viedään sinne minne he eivät tahdo mennä.

Ei tässä rakkaus ole kuollut. Rakkaus on vain lähtenyt asukkaiden mukana ikilevon tielle. Täällä on vain rakkauden rippeet, ne rippeet osoittavat inhimillisyyden ja ihmisyyden, joka kertyy vain elämän kokemuksen kautta.

 

Surunkantaja

Nainen, jonka silmät kantaa kokonaisen sukupuolen surua. Äitien ja naisten surua. Surua, muttei vihaa tai katkeruutta. Hän kulkee ystävällisyyden ja ammattitaidon kautta kohti onnellisuutta

Empatia ja herkkyys välähtävät silmissä, niissä hetkissä joita ei osaa odottaa, tai uskalla toivoa. Toiveet tai kadotetut unelmat purkautuvat suusta vahvuutena, joka järisyttää miehistä maailmankuvaa. Ne kaikki elämän mutkat ja ylämäet, ovat tehneet elämästä elämisen arvoista. Luovutus ei kuulu hänen sanavarastoon. Unelmointi ja toiveiden täyttäminen ei tapahdu itsestään selvyyksiä hokemalla, tai jähmettymällä menneiden sukupolvien tapoihin. Toiveiden täytyminen ei ole tapahtunut keinotekoisesti, vaan elämällä elämää. Tai voimakkaalla saunomisella, jolla on karkoitetaan kaikki paha pois. Silloin poistuu se kuona jolla kohtalo yrittää kovettaa sydäntä.

Ikuinen kevään odotus ei lopu silloinkaan kun keskitalven täyteläinen valo täyttää surussa liian kauan vaeltaneen surullisen mielen.

 

Pari sivua silppua

 

Uurna

En täyttänyt vanhempieni odotuksia.

En täyttänyt sisarusteni koulu saavutuksia.

En täyttänyt esimieheni laatu vaatimuksia.

En täyttänyt vaimoni rakkauden lähdettä

Täytän vain uurnan.

 

Hän

Elämääni asteli

lumoava lumppu.

Viisitoista syksyä yhdessä.

Hän on minun lumppukuume, parantumaton.

 

 

Harhailu

Olen nähnyt monta unta ja harhanäkyä.

Sinä olet niistä kaunein.

 

Nyt

Jos nyt on nyt,

se on nytkin.

Minulle nyt ei voi olla kohta.

sinulle nyt voi olla kohtakin.

 

tuottavuusloikka

Eilen on aurinko nousi 7.01

Tänään se nousee 6.57

Se on neljän minuutin tuottavuusloikka,

aamuihminen loikkii tuottavasti.

 

vapaalla jalalla

Minä nousen aina sängystä vapaalla jalalla.

Ja aina ennen auringonnousua.

Vaikka en omista lehmiä tai navettaa, voin herätä aamulla

en tarvitse heräämisen syyksi edellä mainittuja asioita.

Minuhan helsingin risuparrat eivät määräile.

Oodi kesällä

Oi kesä.

Oi miten paljon liikaa valoa, oi miten liian kuuma.

Sinä olet valtias, muttet valistunut.

Oi, sinä tulet ja menet miten haluat.

Sinä haistatat ihmisille pitkät,

niin metsä vastaa kuin sille huutaa.

Oi kesä, haista sinä.

 

 

Oodi talvelle

Sinä viileä ystäväni

älä lähde vielä.

Istu vielä hetki vierelläni.

Sinä viileyden ystäväni.

 

Syksy

Syksy ei ole vuodenaika,

se on ilmansuunta.

 

Viva Las Vegas

Elokuun viimeinen sunnuntai 1997. Pariisi. Pont De l`Alman tunneli. Tunnellissa haisee bensiini ja sulava metalli. Tuliterä C-sarjan Mercedes palaa jättimäisellä liekillä, kuljettaja Henri Paul tuntee vain helvetin lieskat, se on hinta petturuudesta. Betoniseinään törmäänyt skootteri liekehtii myös. Sen kuljettaja on kuollut. Hänelle elämän hinta oli 20 frangia. Tarakalla istunut valokuvaaja juoksee pakoon. DRM järjestön agentti Trevor Rees-Jones ampuu juoksijaa takaraivoon, sen jälkeeen itsensä. Tunnelissa on neljä kuollutta, mutta huomiset lehdet kertoo kuolleita olevan kuusi.

Jakkupukuinen nainen, kuin prinsessa, poistuu paikalta harmaa hiuksisen miehen kanssa. He kävelevät kohti tunnelin eteläistä ulosmeno aukkoa. Pariisin yötä on vielä hetki jäljellä. Tunnellin ulkopuolella seisoo vaaleanpunainen Cadillac. Se on Cadillac Elodorado vuosimallia 1957. Pariskunta istahtaa Cadillacin takapenkille, tumman punainen nahkapenkki tuoksuu hennosti uudelle nahalle. Auto hyrähtää käyntiin. Valkoiseen pukuun pukeutunut kuljettaja katsoo taustapeiliin ja nyökkää pariskunnalle. Kuninkaalliset kädet nousee ohjaustangolle. Isot sormukset kimaltelevat miehen sormissa. Leveät pulisongit on harmaantuneet, mutta ne ovat yhtä leveät kuin vuonna 1977. Aamuauringon ensisäteet osuu kuljettajan kullattuihin aurinkolaseihin. Pariskunta suutelee takapenkillä. Cadillac lipuu hitaasti pitkin pariisin katuja. Auto ohittaa suljettuja kahviloita ja leipomoita. Kaduilla leijilee jo ensimäisten patonkien tuoksu. Auton radiosta hiljaa Viva las Vegas.