Tänä aamuna, juuri ennen aamunkoittoa, olen pohtinut ystävyyttä ja ystäviä. Toiset kutsuvat itseään ystäviksi, mutta he pakenevat ja välttelvät ystävyyttäsi. Toisia ystäviä itse haluat vältellä ja paeta. Juuri ne ihmiset joita yrität paeta löytyvät sunnuntaiaamuna makaamassa kylpyhuoneesi lattialta, meikit poskilla, housut nilkoissa. Juuri nämä ”ystävät” käyttävät eri mielialalääkettä kuin sinä. Heillä on kotonaan ”terve”, mutta väkivaltainen puoliso, jonka eteisen nurkassa seisoo kirves tai ainakin pesäpallomaila.

Kun ”ystäväsi” poistuu luotasi, kampaamatta hiuksiaan, meikkejään korjaamatta. Saat pelätä omasta ja ystäväsi puolesta. Ehkä tämä väkivaltainen puoliso lyö rakastaan jommalla kummalla esineellä, ja toisella minua.

Johtuuko tämä kaikki siitä että pelkkää ystävyyttä ei arvosteta, vai onko pelkkää ystävyyttä edes olemassa. Onko pyyteettömiä ihmisiä milloinkaan ollut olemassa. Vai onko kumppani saavutettu etu, josta kukaan ei halua luopua. Vai siitä että alkoholi on arkipäiväistynyt. Ja sen käyttöä ei mitata lasilla tai pullolla, vaan alkoholia otetaan vähintään ”ämpärillinen”, tai jopa ammeellinen, itse tehtyä.

Onneksi on maanantai ja perjantaihin on aikaa, paljon.