Hallasuo Prahassa

Rovasti istuu keinutuolissaan. Sylissä kielo nippu. Oikea käsi puristelee hopeista taskukelloa . Vitjat ovat kultaa. Taskukellon taakse kaiverettu ”Rovasti Hallasuo eläkkeelle jäännin kunniaksi kunnanhallitus”

Pappila on hiljennyt. Juhlaväki on poistunut. Turhat kalusteet myyty ja loput kuljetettu jo tehostetun asumis ykisikköön. Pappila jää tyhjäksi. 175 vuotta historiaa ja nyt kaikki tämä unohdetaan. Seitsemän rovastia tehnyt työnsä pappilassa, joka nyt jätetään ränsistymään. Tämä seutu muuttuu ikilevon tyyssi....

Täälä vain kaitapolut nurmettuu ja omenapuut kuivvat. Toivottovasti pappilaa ei jyrätä pikatien linjauksesta.

Rovasti nukahtaa. Kultakello tipahtaa vanhan miehen kädestä. Lasi helähtää rikki, siruja kimpoilee jokaiseen suuntaan. Hallasuo kuulee unisessaan Sibeliuksen viulukonserttoa. Se saa hänet alakloiseksi, aina. Työmatkalla Prahssa hän on kuullut konserton. Se ainoa tapaus kun hän työmatkalla juonut itsesänsä humalaan. Öisillä Prahan kaduilla häm kohtasi elämänsä naisen. Humaltuneet suomalainen ja egyptiläinen viettivät yhden intohimoisen yön. Ja silloin taustalla soi Tsekkiläinen kansantanssi.

Rovasti ikuinen poikamies, lapseton. Niin hän luulee. Sillä prahan yöstä on syntynyt hänelle tyttö joka nyt 34 vuotias. Tälle tytölle ei ole kerrottu isästään mitään