Impormtu

 

Kevätaamu. Hentoinen usva kulkee suon yllä. Milja seison suonreunassa. Selän takana nouseva aamuaurinko. Kevyt ilo askelissa. Ajatukset vapaana. Ensimmäinen kerran vuosiin Milja on vapaa. Kolmas aamu tämä vapautta. Väkivaltainen avoliitto, raskas työura, uupuminen. Sitten se oman paikan löytäminen. Tärkeä hetki, itsetunnon löytäminen. Irtisanoutuminen töistä, irrottautuminen parisuhteesta. Lapsettomuuden puristava paino, sekin on kadonnut. Tänä aamuna Milja tuntee olevansa vapaa, niistä paineista jota hänen ylleen on asetettu.

Aurinko lämmittä Miljan selkää. Jokin lintu lennähtää oikealta yli. Milja on elänyt koko ikänsä kaupunngissa, hänen ei tarvitse tietää tarkasti mikä lintu on. Näytti rastaalta, muttei se ollut.

Jospa lintu on edesmeen isän henkiolento. Ei, kyllä se oli vain pelästynyt lintu, joka oli häiriintynyt Miljan kulkemisesta suonlaidalla. Agonstikkona Mirja epäilee jokaista uskontoa ja uskomusta. Silti olisi upea kokemus, jos äskeinen lintu olisi ollut edesmennyt sukulainen. Kuka tahansa niistä jo kuolleista. Mirja on päättänyt ettei hän usko jumaliin, saataniin, tonttuihin, aaveisiin, kummituksiin tai muihin henkiolentoihin. Kaikki tämä vain siksi, että Miljasta tuntuu ettei niitä voi olla.

Auringonsäteet osuu hitaasti virtaavaan pikkuruiseen suo ojaan. Milja seisahtuu katsomaan veden virtausta, ja aamuauringon säteiden leikkiä veden pinnalla. Kevät tuoksee mullalle ja vapaudelle. Se onko oja ihmisen tekemä vai luonnon luoma, sen huomaisi luontoihminen. Milla on kaupunkilainen, jolla on lountainen suuntavaisto. Kyllä hänellä on kartta ja kompassi. Jotka luettu tarkasti ja Milla tietää suunnan. Miljan on täysin varma itsestään ja tietoinen matkastaa. Miljan korvissa soi outi äänimaisema, tässä maisemassa soi Sibelius ja ne viisi Impromtu sävellystä.

Milja heittäytyy keskelle suomaisemaa. Tässä olisi hyvä kuolla. Mutta ei, kuoleman on oltava sattumanvaraista, kunten syntymänkin. Tämä on hyvä aamu