Turisti Hallasuo.
Hallasuo ei muista koska viimeksi on syönyt. Nyt hän syö innolla kaurapuuroa. Lautasen vieressä on rukiinen hapanleipä ja keitetty kananmuna. Hän tuntee olevansa elämänsä kunnossa, ei tämä tehostetun asumisen vanhusyksikkö hullumpi paikka olekaan. Täällä voi syödä ja nukkua omiksi tarpeiksi. Eikä välttämättä tässä järjestyksessä. Juuri kun on herännyt käsketään syömään ja kun on syönyt käsketään nukkumaan.
Pitkän pöydän äärellä istuu toistakymmentä vanhusta. Hallasuosta katselee ryhmää, katse tarkentuu ruskettuneeseen naiseen. Hallasuosta luulee naisen sairastavan jotakin ihotautia, mutta kyllä tuollaiseen rusketukseen syynä on espanjalainen liian kuuma aurinko. Onhan toki Hallasuo käynyt Espanjassa, kolme kertaa. Aina samassa paikassa, vaimon vaatimuksesta. Neljännen kerran hän keksi tekosyyn. Vaimo lähti espanjaan yksin. Hallasuo nautti yksinäisyydestään ja vapaudestaan. Sai kerrankin tehdä mitä itse tahtoi, kunhan vain ilmestyi sunnuntaisin kirkkoon. Ei hän pappilassa aivan yksin ollut. Pappilan tunnollinen keittäjä teki kaikki ruuat, niin kuin aina. Hallasuo teki jopa salaisen sopimuksen keittäjän kanssa kahden viikon ajalle. Keittäjä normaalien toimiensa ohelle siivosi myös pappilan yksityispuolen huoneet, petasi jopa sängyn. Kaiken tämän lisäksi keittäjä pesi ja silitti Hallasuon vaatteet kahden viikon aikana. Keittäjä näytti olevan onnellisempi kuin koskaan. Kesäkuu 1969 oli ainoa aika, jolloin Hallasuo ja keittäjä hymyilivät yhtä aikaa. Molempien elämät palautui raiteillen kun Hallasuon vaimo palasi lomaltaan.
Hallasuon katse palasi ruskettuneeseen vanhukseen. Emeritusrovasti pohti turismia ja maailman muita turhuuksia. Ennen oli vain turismia, nyt sellaista ei ole lainkaan. Turistit kävivät Espanjassa, sitten alkoi uusi muotivillitys, paheellinen seksiturismi, oikein Thaimaassa asti suomalaiset käyvät harjoittamassa haureutta. 2000-luvun alkupäässä tuli muotiin käydä vapaassa ja vapaamielisessä Virossa. Virossa käyvää turistia kutsutaan terveysturistiksi tai viinaralliin osallistujaksi. Viimeisin villitys on terrorismiturismi. Uskonmiehenä rovasti tietää millaista sellainen on. Hallasuon ammattikunta on harjoittanut terrorismiturismi menneinä vuosisatoina. Silloin sellaista turismia kutsuttiin ristiretkiksi. Tälläisiä turistiretkiä kuninkaat ja joskus jopa kuningattaret tukivat, oikein käskivät mennä ristiretkille. Englannissa monarkistit antoivat temppeliritareita pappien tueksi. Osaa näistä ristiretki ritareista voisi hyvällä omalla tunnolla kutsua tomppeliritareiksi
Hallasuo unohti puuron syönnin pohtiessaan turismia. Vuosia sitten hän katseli yleisradion aamutelevisiota. Ohjelmassa nuori nainen kertoili iloisesti matkailu harrastuksestaan. Nainen oli erittäin ylpeä matkustamisestaan. Tämä nainen oli käynyt ympäri maailman katsomassa esitteillä olevia ”vuorattuja” vainajia. Neuvostoliiton ensimäistä ja parasta johtajaa, Leniniä ja kolmea muutakin ”vuorattua” diktatuurin johtajaa. Nuori nainen ylpeili erityisesti sillä että oli seissyt kolmella eri vuosikymmenellä Lenin vierellä. Hallasuota kuvotti hän työnsi puurolautasen sivuun. Hän päätti ettei matkustaisi enää milloinkaan minnekkään.
Hallasuo, vuodenajat ja päivärytmi
Hallasuo ei muista koska viimeksi on syönyt. Nyt hän syö innolla kaurapuuroa. Lautasen vieressä on rukiinen hapanleipä ja keitetty kananmuna. Hän tuntee olevansa elämänsä kunnossa, ei tämä tehostetun asumisen vanhusyksikkö hullumpi paikka olekaan. Täällä voi syödä ja nukkua omiksi tarpeiksi. Eikä välttämättä tässä järjestyksessä. Juuri kun on herännyt käsketään syömään ja kun on syönyt käsketään nukkumaan.
Äkisti mies havahtuu, lusikka kolahtaa lautasen pohjaan. Hän ei ole varma mikä päivä on. Pohtiessaan tarkemmin hän ei tiedä paljonko kello on tai mikä vuodenaika on. Ennen hän tiesi jo aamulla mikä päivä on, sillä maanantait tuntuivat maanantaipäiville. Hallasuolla oli jokaiselle päivälle erilainen tuntemus.. Pöydän ympärillä istuu toistakymmentä vanhusta. Kaikilla on villatakit ja villasukat. Yhdellä papalla on villapipo päässä. Täytyy olla siis talvi. Ei, sittenkään ole talvi, sillä tehostetun asumisen vanhusyksikössä pukukoodina on villa, täällä pukeutudaan villaan kesät talvet. Housut, pipat, paidat, sukat ja tumput ovat villaa. Erityisesti kaikki housut ovat villaa. Pääly-, alus- sekä varahousut ovat villaa. Hallasuo kiroaa mutisten. Hän ei muista missä nukkuu, tai missä hänen sänkynsä on. Toivottavasti sängyn lakana ei ole villaa.
Hallasuo saapuu hoitokotiin (vuorisaarna muunnelma)
Hallasuo joutui tahtomattaan tehostetun asumisen vanhus yksikköön. Siellä hän näki vanhusjoukot. Hän nousi juhlasalin lavalle ja istahti keltaiselle muovipenkille. Kaikki sairaat ja vanhat tulivat Hallasuon luo. Silloin hän avasi suunsa ja sanoi näille.
-Autuaita ovat täällä olevat, sillä tämä on tehostetun asumisen yksikkö.
-Autuaita ovat muistisairaat, sillä täällä teidät unohdetaan kolmessa vuorossa.
-Autuaita ovat hiljaisesti riutuvat, sillä täällä hoitajatkin hiljaisesti riutuvat työtaakan alla
-Autuaita ovat ihmiset jotka haluavat paeta täältä, sillä täältä voi paeta.
-Autuaita ovat kylpyyn ja puhtaat vaatteet saaneet, sillä tänään on kylpy ja pyykkipäivä.
-Autuaita ovat rauhattomat ja kärsimättömät, sillä täällä suositaan kokeellista lääketiedettä.
Te kaikki olette tämän paikan valkeus. Te olette täällä kätkössä ja unohduksessa. Loistakoon teidän valo, sillä kukaan teitä enää ei muista. Älkää luulko että olen teitä ylempänä. En minä tullut kumoamaan hoitoa, vaan tukemaan heitä työtaakan alla. Totisesti sanon teille, vaikka taivas ja maa katoaa, ei katoa tehostetun asumisen vanhusyksikkö. Vielä te kuulette kun lääkäri sanoo teille ”te tarvitsette lisää lääkkeitä” tai hoitaja sanaa ”syökää lääkkeenne” ja niin te teette ja tiedätte olevanne autuaita.
Hallasuo
Rovasti Hallasuo yrittää nousta. Mitään ei tunnu tapahtuvan. Häntä puristaa rinnasta. Jättimäisellä kädellä hän tarraa kiinni puristuskohdasta. Hänet on sidottu kiinni. Hän nostaa päätään. Hätäillen hän katselee ympärilleen. Valo on kirkasta, luonnotonta. Huoneessa on viileää. Jokin hahmo seisoo selin häneen. Hahmo katselee ulos ikkunasta. Äkisti ihminen huudahtaa, pelokkaalla äänellä.
-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat! Huuto saa Hallasuon pelkäämään. Ne, jotka juoksevat ulkona ovat vieneet hänen villatakkinsa ja toisen sukan. Sairaanhoitajan näköinen mies kolauttaa oven auki, nopein askelin hän kulkee huoneen poikki. Askeleista kuuluu omalaatuisia läsähdyksiä. Nopeasti hän on huutavan hahmon luona. Ennen kosketusta, hoitaja sanoo huutajalle.
-Tuomas, tule istumaan. Sinä et juo etkä polta enää. Käsivarressasi on nikotiinilaastari. Se auttaa sinua. Hoitajan sanat rauhoittaa molemmat miehet. Hallasuo katselee istuvaa Tuomasta. Hän näkee Tuomaassa raamatullisen miehen. Hallasuo muisti kuinka Jumala loi ihmisen ja laittoi tämän viljelemään ja varjelemaan Eedeniä. Nyt kaikki vanhat ja sairaat ihmiset ovat tehostetun asumisenyksiköissä, vaikka heidän paikka olisi Eedenissä. Ajatus ja nykyinen näky on rivolla tapaa härski. Kunpa Jumala saisi lyötyä hajalla tälläiset laitokset, jolloin hän voisi palauttaa vanhan ajan yhteisöllisyyden. Hallasuo ei koskaan ollut väistänyt velvollisuuttaan, mutta sairaus saa hänet saamattomaksi ajattelijaksi. Ajattelu pitää hänet kiinni elämässä. Kun pimeinä öinä lajittelee ajatuksiaan oikeisiin lokeroihin, silloin sairauden tuottamat pelot ja harhakuvat loittonevat ainakin hetkeksi
Äkisti hän muistaa olevansa sidottu, se ajatus palauttaa Hallasuon pelon. Hänen päässään kulkee ajatuksia omalaatuisissa sykleissä. Hallasuo uskoo, että ulkona juosseet ovat myös sitoneet tähän sänkyyn. Nopeasti hän muistaa Välimeressä elävät kalat, sellainen kalalaji joka kutuaikana etenevät pyrstöä laahaten soraisessa pohjassa, eteneminen muistuttaa juoksua. Onkohan tupakka ja viina varkaat sukua tällä ihmeelliselle kalalajille.
Hallasuo heiluttelee kaikkia raajojaan. Kookas hoitaja kävelee Hallasuon luo, ottaen tätä kädestä. Tuomas kulkee hoitajan vanavedessä. Se saa Hallasuon pelon lentämään nopeammin ja raivokkaammin.
- Hallasuo rauhoittukaa. Nyt on ilta, voitte nukkua rauhassa. Jospa minä istun teidän kanssa tässä näin. Saatte unen päästä kiinni.
- Istu vaan. Seksiä on turha toivoa! Hallasuo kummastui sanallista kiivauttaan. Tuomas ottaa tuolin ja tulee kolmanneksi istumaan Hallasuon sängyn vierelle. Hallasuo rauhoittuu ja on taas turvallista taas maata. Rauhaisa tila särkyy kun Tuomas kuiskaa.
-Niin! Ja hae meidän viinat ja tupakit tuolta noilta ulkopuolisilta! Hallasuosta tämä kaikki tuntuu unelta ja hänellä on vaikeuksia ymmärtää tämän kaiken tarkoitusta. Omalaatuiset unikuvat ovat liian todellista. Hallasuon ajatukset laukkaavat unen ja valveen rajalla. Ajatukset tarkentuvat nikotiinilaastariin. Se saa hänet pohtimaan onko hän koskaan polttanut tupakkaa tai juonut viinaa. Ehtoollisviinin juontia sunnuntaisin hän ei laskenut juopotteluksi. Kohtuus kaikessa. Hallasuo tunsi syvää ystävyyttä Tuomasta kohtaan. Kummalliseksi asian tekee lyhyt sairaalajakso. Hallasuolla ei ole sukua kuin nelikymppinen tytär, vaimo ja veljet makaavat jo haudassa. Naimisissa hän ehti olla 38 vuotta, siltikin Hallasuo tunsi Tuomasta kohtaan sellaista ystävyyttä, jota hän ei tuntenut vaimoaan tai lastaan kohtaan. Molempia elämänsä naisia hän rakastaa ja arvostaa, heidän mielipiteitään ja työtään. Kaikesta huolimatta tällä hetkellä Tuomas on ystävistä rakastettavin. He ovat kolme muskettisoturia, kaikki yhden puolesta ja yksi molempien puolesta. Nopeasti Hallasuo on unessa.
Hallasuo hätkähtää hereille. Hän tunsi nähneensä pelottavaa unta. Hän oli varmasti ollut ratsastamassa Mannerheimin kivihevosella. Hevosen nimi katosi heräämisen myötä. Ikkunassa taas seisoo ihminen.
-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat. Huuto ei ole enää niin pelottava kuin edellisellä kerralla. Hallasuo pelkäsi, että hänenkin tupakit ja viinat on viety. Tuttu hoitaja astui huoneeseen. Hallasuon vainoharha juoksioita kohtaan vähenee. Hän tiesi olevansa turvassa. Sillä hän muisti Tuomaan tarinan isästään. Tuomaan isä oli ollut viljelijä. Hallasuon isä on ollut lammas- ja sikafarmari. Tässä suhteessa he muistuttivat raamatun tarinaa, sillä olihan Kain ollut peltomies ja Aabel lampuri. Nukahtaminen suojaa häntä pelolta. Hallasuo tietää Viikatemiehen kulkevan Nukkamatin tamineissa. Valepukuinen Nukkumatti ei pelota häntä.
Kolmannen kerran Hallasuo hätkähtää hereille. Hän ei enää makaa. Hallasuo ei käsitä miten on joutunut rullatuoliin istumaan ison salin reunalle. Hän on jonkinlaisella turvavyöllä kiinni. Tuolissa on rauhallista ja hyvä istua. Salissa on ihmisiä, joiden käytös on valaistukseen nähden on toiveikkaan innostunutta. Ihmiset aukovat suutaan epätahdissa. Hallasuon katse tarkentuu salissa seisovaan pappiin. Se veisaa tuttua virttä. Toisekseen veisaaja on nainen. Hartaustilaisuus tämä on. Hallasuon mielestä, hänen pitäisi olla tuon papin paikalla. Hallasuon suusta pääse hätäilevä mutina.
-Tuo on vienyt minun työni ja vaatteeni. Hallasuon vieressä istuu Tuomas, joka kuiskaa matalla äänellä hänen korvaan.
-Niin, se on vienyt myös meidän tupakit ja viinat. Yllättävää kyllä, lause rauhoittaa Hallasuota. Kaksikko lopettaa rupattelun. Lyhyen sairaalajakson aikana miehet ovat ystävystyneet. Hallasuo on varma että miehet seisovat tai kaatuvat yhdessä. Täällä tehostetun asumisen vanhusyksiköissä he etupäässä makaavat ja nukkuvat.
Hallasuon katse tarkentuu takaisin hartaustilaisuuden vetäjään. Emeritus rovasti huomaa virheitä valerovastin toimissa. Valerovasti veisaa virrestä viisi. Eikä nyt ole edes adventti, ei nyt voi veisata virrestä viis. Hallasuo katselee ympärilleen. Joulukuusi on paikallaan nurkassa, se näyttää ihan Jukkapalmulta. Kynttilöitä on kuusi, pari tonttua sekä joulupukki. Uskonnolliseen tapahtumaan on sotkettu joukko maallisia maahisia, puuttuu enää kaupan muovikassin käärityt lahjat. Pöydällä pönöttävä Joulupukki on aliravittu ja tontut yliravittuja. Hallasuo viihtyy näissä adeventti juhlissa, vaikka liian moni asia on pielessä.
II
Hallasuo herää. Häntä risoo jatkuva heräily. Voisipa nukkua ja nähdä unta Marskista. On pimeä, se miellyttää Hallasuota. Nopeasti silmät tottuvat pimeään. Viereisessä sängyssä makaa Tuomas. Hän kuorsaa ison ihmisen tavoin. Hallasuota ei ole sidottu, se nostaa miehen onnellisuutta. Nopeasti mies istuu sängynlaidalla. Tämä talo ei tunnu kodilta, täältä täytyy paeta. Hallasuo varmoin askelin mies kävelee ikkunaan. Hän on korkealla, liian korkealla hypätäkseen ikkunasta. Nopeasti mies on ovella. Pelokkain ottein hän aukaisee oven. Askeleet pitenevät ja nopeutuvat, Hallasuo tuntee juoksevansa. Käytävällä ei ole ketään. Kolmessa sekunnissa hän on hissin luona. Hissiin päästyään Hallasuo katselee näppäimiä. Ihan omalaatuisia merkkejä. Hän painaa alinta näppäintä. Hissi kulkee alaspäin. Hissin ovi aukeaa ja suuressa aulassa ei ole ketään. Ulko-ovelle on kuusi askelta. Ulko-ovikin aukeaa itsestään. Ulkona Hallasuo tuntee taas juoksevansa. Ulkona on miellyttävän pimeää. Nopeasti hänet tavoittaa kaksi ihmistä. Mies on tuttu, pelastavan enkelin oloinen.
-Hallasuo! Mennään takaisin! Enkelin ääni on lempeä ja suojeleva. Hallasuo on turvassa, enkeli on suojelija, joka pelastaa hänet kylmältä. Hallasuo haluasi itkeä, mutta kyyneleet ei valu. Taas hän on takaisin hissiä ja muutaman sekunnin kulutta takaisin huoneessa. Hallasuo on taas sidottuna sängyssään. Kun kiinnioton suorittaneet ihmisen kokoiset enkelit kääntävät selän Hallasuolle toinen sanoo.
-Onneksi vaatteissa on liiketunnistin ! Hoitajapari poistuu käytävälle. Hallasuo on väsynyt. Hän hätkähtää, sillä Tuomas istuu sängyn vieressä. Tuomas hymyilee.
-Tuolla ulkona hoitajat saivat kiinni ne varkaat! Kohta hoitajat tuo meidän viinat ja tupakit takaisin!
III
Hallasuo hätkähtää valveille. Viileässä sairaalahuoneessa neonvalo sykähtelee särähteleviä säteitä ympäriinsä, saaden huoneen muistuttamaan helvetin esikartanoa. Emiritus rovasti tuntee olevansa yhtä aikaa tulessa ja jääkylmä. Hän oli ollut, on ja tulee olemaan nuhteeton mies, elämäntavoiltaan ja ajatuksiltaan. Rätisevät valosäteet pyyhkivät rovastin kasvoja. Kasvot joilta ei enää voi lukea surua tai iloa, kasvot kertovat vanhuudesta ja jonkinlaisesta ikilevon kaipuusta. Huoneessa makaava mies, jolta sairaus on vienyt puhekyvyn ja voimista on jäljellä rippeitä. Hänellä ollut valtaa ja voimaa, sellaista jota kauppalan muut ihmiset kumarsivat. Ei rovasti kumartamista kaivannut, eikä porsaiden porun perään kysellyt. Rovasti on aikoinaan kirkon piirileikeissä suututtanut moniakin ihmisiä, jopa voimakkaampia ja vallakkaampia. Kun rovastin oikeamielisyys kantautui kauppalan ulkopuolelle, silloin hän sai aina anteeksi omapäisyytensä. Toistaiseksi kuitenkin. Jumala antoi anteeksi ikuiseksi ajaksi, ihmiset lyhyeksi aikaa. Kaunaa hänelle kannettiin vieläkin, kuin vettä pohjattomasta kaivosta. Ei hallasuo koskaan kerskaillut omapäisyydestä, eikä kaunasta, hän ei vain välittänyt ihmisten ahdasmielisyydestä. Hämäläiset käyttivät Hallasuosta vanhaa sanontaa ”Musta härkä kirjavalle kansalle mylvii”. Hallasuota on ylpeä vertauksesta, onneksi eivät verranneet häntä porsaaseen tai pässiin. Hän poikkesi härästä sen verran ettei hän vihannut punaista väriä, ei hän vihannut valkoistakaan, karsasti vain kaiken värisiä leimoja. Jos Hallasuo olisi tämän ajan nuori, hänet voisi pikaisesti leimata punavihreäksi papiksi. Hänestä kyllä löyttyisi kaikki sateenkaaret värit, kun tarkemmin katselee. Hallasuon värimaailma ajattelu katkesi, kun keltainen neonvalo säde osui kasvoihin, se sai miehen silmät siristelemään. Hän unohti punaiset, valkoiset ja vihreät, nyt hän vain keltaista.
Rovasti tuntuu enää voimaantuvan yhdestä tiedosta. Viimeinen ja varma tieto kuoleman läheisyydestä. Se on Hallasuon välittömässä läheisyydessä. Kosketus etäisyydellä. Kuolema ei tulisi liaan varhain, ei Hallasuon sielu kuolemaa janoaisi, mutta olisi joiltakin helpottunut. Hän ei ollut varma soittaisiko kuolema harppua vai kannelta. Harppu on mytologiassa rakkauden jumalalan soitin, voisiko Amor ja viikatemies kulkea yhtä matkaa. Hallasuo itse muistutti kannelta, korvessa molemmat syntyneet.
Joskus Hallasuo ollut mies jota on pidetty korkeassa arvossa, jo pelkästään olemuksensa perusteella. Levittäessään kädet, sormien väli on kaksi metriä ja yhdeksän senttiä. Hän muistuttaa elämän puuta. Kanttori Kuljunmaa kutsui Hallasuota Ymriksi. Kuljunmaa on Norjalaista viikinki sukua. Kanttori Kuljunmaa on tehnyt maisterin päättötyönsä uskontojen elämän puu-tarinoista. Ymri on viikinkitarustojen elämänpuu. Viikinki tarujen mukaa Ymri kaatuu viimeisenä päivänä, maailmanlopun enteenä. Rovastia kukaan ei uskaltanut pilkata, edestä päin, eikä takaapäin. Ei häntä pelätty, jos pelättiin se tehtiin kunnioittavasti. Hallasuo otti leikinlaskun kannalta Kuljunmaan puheet Ymristä ja maailmalopusta.
Hän on viettänyt koko elämänsä ilman rietastelua ja haureutta. Kun koko kauppalan väki teki kaiken sen mitä Hallasuo väheksyi ja sääli. Yli äyräidenkin. Nuorena rovastina hän luuli hukkuvansa kauppalan syntitaakan painamana meren pohjaan. Mies joka koskaan ei ollut nähnyt tai edes seilannut meren aalloilla, pelkäsi hukkuvansa meren syvyyteen.
Jollakin tasolla hän ymmärsi riettauden tarpeen, haureuden tarve häntä kummastuttaa vieläkin. Osat ovat osittain vaihtuneet. Tänä yönä häneen kohdistuu koko kauppalan sääli ja väheksyntä Kauppalan väen harjoittama haureus ja riettaus ovat hävinneet, tilalle tullut väheksyvä kuiskinta rovastin alennustilasta. Kauppalan väki on varma, että se on Jumalan rangaistus ääri kunnollisesta elämästä.
Kunpa Hallasuo olisi tiennyt mitä tarvitaan haureuden lopettamiseen kauppalassa. Tämä puhekyvyn menetys varmisti haureuden loppumisen kokonaan ja riettautta harjoitettiin vain vieraiden ihmisten kanssa, kauppalan ulkopuolella. Hallasuo tietää mitä kieltäminen ja kieltolaki tekee ihmismielelle. Hallasuon isä, Joonas, oli laillisuusmiehiä. Joonas oli tehnyt kaikkensa viinan paheiden lopettamiseksi. Alkoholi koitui Joonaaan kohtaloksi. Vaikka Joonas oli voideltu Jumalan pyhällä hengellä. Joonas voiteli itseään kirkkailla juomilla. Alkoholia janosi, hän vaelsi loppuun elämänsä virvoittavien alkoholijuomien aavikolla. Sillä aavikolla ei ollut sijaa muulle elämälle.
Hallasuo tietää lopun olevan lähellä ja pääsevänsä kalkittuun maahan, sinne mistä Jumala tulee noutamaan hänet viimeisenä päivänä. Hän tiesi jo nuorena ettei ole mitään ylipääsemätöntä, saati mitään mahdotonta, paitsi ikuinen elämä. Tottumus ja harjaannus kuljetti miestä kokonaisen elämän läpi. Tänä yönä suurin kaikista, kuolema, hoitaisi Hallasuon hautaan, sillä kuolema oli tottunut ja harjaantunut tässä asiassa. Tuntuu kuin särähtelevä neonvalo olisi ainoa asia joka pitää Hallasuon järjissään tässä talviyössä. Hän ei ollut koskaan odottanut tai pelännyt kuolemaa. Kuitenkin tänään tuntui kuolema olevan pelottavan lähellä, joka puhuttelevan häntä erityisen mustan karhealla äänellä. Ääni oli sellainen musta joka muistutti kaikkien värien äiti. Jumalallinen musta, joka on kaikkien värien neitsyt Maria.
Hallasuo on sitonut itsensä monin kahlein elämään kiinni. Jopa lääkärit ovat auttaneet Hallasuota pysymään elämässä kiinni, mutta nyt kuolema korjaa satoaan. Emeritus rovasti katsoo käsiään. Pyörittelee niitä. On hänelle ennustettu käsistä. Silti hän on tiennyt miksi on maan päällä ja miksi kuolee. Tämä yö on niitä jolloin tyytyväinen ihminen herätetään onnen unestaan. Sitten kuolema kertoo hetken tulleen. Kuolema on tänä yönä se valkeuden tuoja, totinen valkeus.
Hallasuo nousee istumaan. Tuomas kuorsaa vieressä. Rovasti silmäilee nukkuvaa miestä. Kääntäen päänsä pois. Hän ottaa askeleen huoneen sivustalle, peilin eteen. Siinä hän katselee kalpeita kasvojaan. Kääntyy katsomaa Tuomaan samanväristä naamaa. He ovat kuin kaksi marjaa. Molemmilla toinen jalka haudassa, ellei enemmänkin. Hallasuo on vähätellyt sairauksia ja sairaita. Tänä yönä hän kohtaa pelkonsa, ihmettelen miten kauan sairaus runtelee hänen sieluaan. Hän on eritellyt oireita. Hallasuo on löytänyt enemmän oireita kuin lääkäri. Sairaus täytyi tulla perkeleestä. Kuolema olisi Jumalan henkäys, ei Jerikon pasuunan kaltainen muurin murtaja.
Hallasuo kulki vaivalloisesti ikkunan eteen. Nojautui kapeaan ikkunalautaan. Ulkona on pimeää, hento räntäsade vihmoo lounaasta. Jos olisi kesä, silloin tuollainen hentoinen lounas tuuli kevyesti hönkisi. Sellainen kesäinen vieno tuuli tietää hyvää kalan saalista. Tämä pimeä näyttää kuluttavan Hallasuon henkisestä öljylampusta viimeisetkin öljypisarat. Ei Hallasuota puhutellut kuoleman lopullisuus, vaan sen kokonaisvaltaisuus. Miten jokin yksittäinen asia voi olla näin suuri. Niin suuri että kuolema savuttaa jokaisen elämän olennon. Tänään kuolema tuntuu olevan Jumalaakin suurempi.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.