Hän on metsä, minä olen meri.
Nopeasti katsoen erilaiset, mutta silti samanlaiset.
Hänen juurensa tarttuvat maahan,
minun virtani vetävät pois.
Hän kuuntelee tuulen tarinoita,
minä laulatan aaltoja vasten kalliota.
Hänen sydämensä sykkii sammalkuusten alla,
minun omani syvissä, suolaisissa pyörteissä.
Silti sama kuu meidät valaisee,
sama aurinko herättää aamun.
Kun hän hengittää, minä väreilen.
Kun minä hiljenen, hän kuulee sen.
Me olemme toistemme äärettömyys.