Hän istuu varjossa, en voi saavuttaa varjoa
vuodet välissämme kuin meri ja maa.
unelma kulkee halki hiljaisuuden,
ei sanoja, vain hymy kuin kevät.
Minä uneksin rohkeaa tarinaa,
jossa aikamme ei kiristä kahletta,
jossa iho ei kysy syntymävuotta.
Hänen äänensä, tumma, raukea sade,
minun sydämeni, nopea, levoton lintu.
Me emme löydä toisiamme, sanovat he,
mutta yön hiljaisuudessa kaikki unohtuu.
Unelma ei tunne ikää, vain kaipuuta.
Ja joskus, se riittää.