Yössä ei kukaan huuda nimeäni,
vain tuuli vastaa, kertaamatta sanoja.
Ikkunani takaa maailma kulkee ohi,
sen äänet kuin vieraat kielet korvissani.

Kahvikupissa jäähtyy toivo,
päivä taittuu ilman kosketusta.
Jokainen tunti kantaa omaa raskauttaan,
kuin sydän, joka ei saa lupaa lyödä.

Kuvittelen varjoista ystävän,
mutta ne hajoavat valoon.
Hiljaisuus on ainoa, joka jää —
ja sekin vain, koska ei voi lähteä.
Yksinäisyys on nimi, jonka opin ulkoa.