Hallasuo

Rovasti Hallasuo yrittää nousta. Mitään ei tunnu tapahtuvan. Häntä puristaa rinnasta. Jättimäisellä kädellä hän tarraa kiinni puristuskohdasta. Hänet on sidottu kiinni. Hän nostaa päätään. Hätällillen hän katselee ympärilleen. Valo on kirkasta, luonnotonta. Huoneessa on viileää. Jokin hahmo seisoo selin häneen. Hahmo katselee ulos ikkunasta. Äkisti ihminen huudataa, pelokkaalla äänellä.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat! Huuto saa Hallasuon pelkäämään. Ne, jotka juoksevat ulkona on hänen vaattensa ja kengät. Sairaanhoitajan näköinen mies kolauttaa oven auki, nopein askelin hän kulkee huoneen poikki. Askeleista kuuluu omalaatuisia läsähdyksiä. Nopeasti hän on huutavan hahmon luona. Ennen kosketusta, hoitaja sanoo huutajalle.

-Tuomas, tule istumaan. Sinä et juo etkä polta enää. Käsivarressasi on nikotiinilaastari. Se auttaa sinua. Hoitajan sanat rauhoittaa molemmat miehet. Hallassuo katselee istuavaa Tuomasta. Hän näkee Tuomaassa raamatullisen miehen. Se näky on rivo ja härski. Hiljaisuus lisää Hallasuon pelkoa ja ahdistusta. Hänen päässään kulkee ajatuksia omalaatuisissa sykleissä. Hallasuo uskoo että ulkona juoseet ovat myös sitoneet tähän sänkyyn. Hallasuo heilutteelee kaikkia raajoa. Kookas hoitaja kävelee Hallasuon luo, ottaen tätä kädestä. Tuomas kulkee hoitajan vanavedessä. Se saa Hallasuon pelon lentämään nopeammin ja raivokkaammin.

-Hallasuo rauhoitukaa. Nyt on ilta, voitte nukkua rauhassa. Jospa minä istun teidän kanssa tässä näin. Saatte unen päästä kiinni.

-Istu vaan. Mutta seksiä et saa! Hallasuo pelästyi omaa sanallista kiivauttaan. Tuomas ottaa tuolin ja tulee kolmanneksi istumaan Hallasuon sängyn vierelle. Hallasuo rahoittuu ja on taas turvallista taas maata. Rauhaisa tila päättyy kun Tuomas kuiskaa.

-Niin! Ja hae meidän viinat ja tupakit varkailta! Hallasuosta tämä kaikki tuntuu unelta tai hänellä on vaikeuksia ymmrätää miksi kaikki kulkee näin. Kirkkaat valot ja omalaatuiset unikuvat ovat liian todellista. Hallasuon ajatukset laukkasi jo muualla. Ajatukset nikotiinilaastarista sai hänet pohtimaan koskaan polttanut tupakkaa tai juonut viinaa. Ehtoollisviinin juontia sunnuntaisin hän ei laskenut juopotteluksi. Kohtuus kaikessa. Nopeasti Hallasuo on unessa.

Hallasuo hätkähtää hereille. Hän tunsi nähneesä pelottovaa unta. Hän oli varmasti ollut ratsastamassa Mannerheimin kivihevosella. Hevosen nimi katosi heräämisen myötä. Ikkunassa taas seisoo ihminen.

-Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat. Huuto ei ollut enää niin pelottava kuin edellisellä kerralla. Hallasuo pelkäsi, että hänenkin tupakit ja viinat on viety. Tuttu hoitaja astui huoneeseen. Hallasuon vainoharha juoksioita kohtaan vähenee. Hän tiesi olevansa turvasssa. Nukahtaminen suojaa häntä pelolta.

Kolmannen kerran Hallasuo hätkähtää hereille. Hän ei enää makaa. Hallasuo ei käsitä miten on joutunut rullatuoliin istumaan ja ison salin reunalle. Hän on jonkinlaisella turvavyöllä kiinni. Tuolissa on rauhalista ja hyvä istua. Salissa on ihmisiä, jonka valaistus on luonnoton. Ihmiset aukovat suutaan epätahdissa. Hallasuon katse tarkentuu salissa seisovaan pappiin, joka veisaa tuttua virttä. Toisekseen veisaaja on nainen. Hartaustilaisuus tämä on. Hallasuon mielestä, hänen pitäisi olla tuon papin paikalla. Hallasuon suusta pääse hätäilevä mutina.

-Tuo on vienyt minun työni ja vaatteeni. Hallasuon vieressä istuu mies, joka kuiskaa matalla äänellä hänen korvaan.

-Niin, se on vienyt myös meidän tupakit ja viinat. Yllätävää kyllä, lause rauhoittaa Hallasuota. Kaksikko lopettaa rupattelun. Hallasuo huomaa muutakin virheitä tuo valerovastin toimissa. Valerovasti veisaa virrestä viisi. Eikä nyt ole edes adventti, ei nyt voi veista virrestä viis. Hallasuo katselee ympärilleen. Joulukuusi on paikallaan nurkassa, se näyttää ihan Jukkapalmulta. Kynttilöitä pöydillä, pari tontttua sekä joulupukki. Joulupukki on aliravittu ja tontut yliravittuja. Hallasuo viihtyy näissä adeventtijuhlissa, vaikka liian moni asia on pielessä.

 

II

Hallasuo herää. Häntä risoo tämä jatkuva heräily. Voispa nukkua ja nähdä unta Marskista. On pimeä, se mielyttää Hallasuota. Nopeasti silmät tottuvat pimeään. Viereisessä sängyssä makaa Tuomas. Hän kuorsaa ison ihmisen tavoin. Hallasuota ei ole sidottu, se nostaa miehen onnellisuutta. Nopesti mies istuu sängynlaidalla. Tämä ei tunnu kodilta, täältä täytyy paeta. Hallasuon varmoin askelin mies kävelee ikkunaan. Hän on korkealla, liian korkealla hypätäkseen ikkunasta. Nopeasti mies on ovella. Pelokkain ottein hän aukaisee oven. Askeleet pitenevät ja nopeutuvat, Hallasuo tuntee juoksevansa. Käytällä ei ole ketään. Kolmessa sekunnissa hän on hissin luona. Hissiin päästyään Hallasuo katselee näippäimiä. Ihan omalaatuisia merkkejä. Hän kokeilee U-nappia. Hissi kulkee alaspäin. Hissin ovi aukeaa ja suuressa aulassa ei ole ketään. Ulko-ovelle on kuusi askelta. Ulko-ovikin aukeaa itsestään. Ulkona Hallasuo tuntee taas juoksevansa. Ulkona on mielyttävän pimeää. Nopeasti hänet tavoittaa kaksi ihmistä. Mies on tuttu, pelastavan enkelin oloinen.

-Hallasuo! Mennään takaisin! Hallasuo haluasi itkeä, mutta kyyneleet ei valu. Hän on takaisin hissiä ja huoneessa. Hallasuo on taas sidottuna sängyssään. Kun kiinioton suorittaneet ihmiset kääntävät selän Hallasuolle ja toinen sanoo.

-Onneksi vaatteissa on liiketunnistemet! Hoitajapari poistuu käytävälle. Hallasuo on väsynyt. Hän hätkähtää, sillä Tuomas istuu sängyn vieressä. Tuomas hymyilee.

-Tuolla ulkona hoitajat saivat kiinni ne varkaat! Kohta hoitajat tuo meidän viinat ja tupakit takaisin!

 

II

Hallasuo hätkähtää valveille. Huoneessa neonvalo särisee ja sykkii keltaisia säteitä ympäriinsä, saaden pimeäkön huoneen muistuttamaan helvetin esikartania. Emiritus rovasti tuntee olevansa yhtäaikaa tulessa ja aivan jääkylmä. Hän ollut, on ja tulee olemaan elämäntavoiltaan nuhteeton mies. Nyt hän jo vanha mies jolla uskoa riittää, jolta sairaus on vienyt voimat täysin.

Mies jota on pidetty korkeassa arvossa, jo pelkästään olemuksensa perusteella. Tänä yönä hän ansaitsee vain sääliä ja väheyksentää. Hallasuo tietää lopun olevan lähellä ja pääsevänsä kalkittuun hautaan, sinne mistä Jumala tulee noutamaan hänet viimeisenä päivänä.

Hallas suo nousee istumaan. Tuomas kuorsaa vieressä. Rovasti silmäilee nukkuvaa miestä. Kääntäen päänsä pois. Ottaen askeleen huoneen sivustalle, peilin eteen. Siinä hän katselee kalpeita kasvojaan. Kääntyy katsomaa Tuomaan samanväristä naamaa. He ovat kuin kaksi marjaa. Molemmilla toinen jalka haudassa, ellei enemmänkin.

Hallasuo kulki vaivalloisesti ikkunan eteen. Nojautui kapeaan ikkunalautaan. Ulkona on pimeää, hento räntäsade vihmoo luonaasta. Jos olisi kesä ja tuollainen hentoinen lounatuuli kevyesti hönkäilisi, sellainen kesäinen vieno tuuli tietää hyvää kalan saalista. Nyt tämä talvinen sade kuluttavan Hallasuon henkisestä öljylampusta viimeisetkin öljypisarat.