Mirja Hallasuon es-puoliso Hannu Vuorijärvi

                      Mirjan kanssa ei voinut elää avioliitossa, ei koskaan. Hannu viihtyi töissä, missä oli useita vapaamieliä naisia. Mirja viihtyi yksin kotona hiljaa odotellen Hannua, jos puhui hän ihmetteli miksi Hannu on aina töissä. Hannun onnelliset hetket olivat töissä, muiden ihmisten parissa. Kotona Hannu halusi katsoa televisiosta urheilua. Eräänä päivänä tuli reserviläiskirje. Hannu repi sen ja poltti palaset pihagrillissä. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut. Enää täällä ei ole puolustamisen arvoisia asioita, mutta televisiosta tulee sotaa. Ne ohjelmat eivät ole oikeita sotia, vaan ohjelmien nimet ovat sotaisia. Varasto-, autotalli-, romu- ja puutarhametsästys. Sitten on äitien sota, kokkisota, mallisota. Viimeisin ja tylsin ohjelma villitys on huonojen asioiden metsästys tai sota. Huonoin kuljettaja, Huonoin kokki, rumin malli, Maailman vanhin äiti, erikoisherkkä äiti tai teiniäitien raisut bileet.

                      Hannu mielestä puuttuu enää muutama ohjelmia älykkyysvajeesta kärsiville ne ovat kankeat voimistelijat, hitain pikajuoksija, hiljaisin huutokaupanpitäjä, tyhmin tietovisailija, köyhin miljonääri.  Hannun raivokas ajattelu katkesi. Hän nousi sohvalta ja repi vaatteet yltään. Nappasi 28 tuuman taulutelevision kainaloonsa ja viskasi lattean lelunsa parvekkeelta alas. Se sanoi maahan osuessa, tumps. Hannu nojautui parvekkeen kaiteeseen, katsellen maassa makaavaa taulutelevisiota. Se oli maailman tylsin putoaminen. Ei räjähdystä. Hannu huomasi olevansa vapaa. Hän tuuletti kuin Timo Jutila, huutaen samalla

                                                                 -OLEN VAPAA, OLEN VAPAA!. Ääni kaikui kerrostalojen betoniseinästä toiseen. Hannun huutaminen keskeytyi kun pihamaalta kuului käskevä ääni.

                                                                 -Ole vaan! Mutta hiljaisemmin!

                                                                

 

Hallasuon tytär, Mirja Hallasuolla

 

                      Kaikki paha tapahtuu samaan aikaan, mahdollisimman pahassa järjestyksessä. Kohtalo ei noudata exel-taulukkojen sääntöjä. Kohtalo pelaa ihmiselämällä ”sikaa”. Mirja irtisanottiin työpaikastaan uudenvuodenaattona. Irtisanomisen perusteena ”työntekijän tunteiden ilmaisu on haitallista työpaikan henkilökemialle”. Mirjan aviomies jäi kiinni pettämisestä tammikuun puolivälissä. Mirjan isä, rovasti Hallasuo, löydettiin helmikuun alussa alastomana makaamassa sakastin betoniselta lattialta. Mirjan kohdalle osunut mullistus oli kostavan Jumalan kaltainen. Tällä kertaa kohtalo oli päättynyt valita uhrikseen Mirjan ja kostaa onnellisuudesta. Ei se onnellisuus ole Mirjan ansiota, vaan kohtalon luoma harhakuva elämästä. Kohtalo katsoi parhaakseen toimia nyt ja tässä kohtaa. Kohtalo ei kunnioittanut sitä mikä ihmiselle on pyhää. Kohtalo mellestää mielensä mukaan. Kohtalo on saalistaja.

                      Mirjan aviomies muutti Poriin uuden nuorikkonsa kanssa, se nainen on varsinainen hieho. Entinen aviomies otti mukanansa rahat, autot ja huonekalut. Tyhjennettyyn kaksioon jäi vain Mirja, peitto, tyyny ja puolillaan oleva suolapurkki. Isä Hallasuo siirretiin tehostetun asumisen vanhusyksikköön. Mirja makasi pimeässä makuuhuoneessa helmi- ja maaliskuun. Sairaalan hoitoyksikkö kävi hakemassa hänet aprillipäivän aamuna vuodeosastolle.

                      Parin viikon sairaalassa makuuttamisen jälkeen Mirjan tila näytti kohenevan. Mirja Hallasuo kykeni jopa syömään, ei paljoa, mutta aamupalan kuitenkin. Mirjan vihaama kaurapuuro on sairaalassa muuttunut kelvolliseksi, ei hän sitä kotona söisi. Sairaalassa sai joka päivä tillilihan kaltaista harmahtavaa keitettyä lihaa, Mirjan kasvot näyttivät yhtä harmaalta. Mirjan elämässä oli vain harmaata ja niitä sävyjä ei ollut viittäkymmentä. On vain yksi harmaa sävy. Se sävy on kaikkien sävyjen äiti.

                      Huhtikuun loppupäässä Mirja tapasi lääkärinsä, yleislääkäri Lehdon. Mirja istuu lääkärinhuoneessa sairaalavaatteissa, hän tuoksuu eiliselle. Lääkäri Lehto tuoksuu pähkinälle, Mirja katselee ikkunasta ulos. Ikkunasta näkyy harvinaisia Japaninlehmuksia. Mirjan ajatukset kulkevat pensaiden ja puiden tuoksuissa. Lehmuspuun tuoksu kestää toista viikkoa kukinnan jälkeen. Mirjan muistikuvan mukaan tämä ”jälkituoksu” on pahaksi kaikille pölyttäjille. Jälkituoksu tappaa pölyttäjät. Lehdon tuoksu muistuttaa pähkinäpuuta, toisaalta tuoksu on kuin japaninlehmuksen pähkinämäinen.

                                            -Rouva Hallasuo. Te ette ole lainkaan masentunut. Mirjan katse tarkentuu lääkäriin.  Mirjan silmät punottavat, silmien alla on mustaakin mustemmat jäljet nukkumattomista öistä, ranteissa näkyy viiltelyn jälkiä. -Te purjehditte nyt uutta aallonharjalla kohti valoisempia aikoja. Sillä jokainen on oman onnessa seppä. Teille ei kannata antaa lääkkeitä, eikä psykoterapiaa, sillä teillä on tärkeä rooli omassa toipumisessanne. Te itse voitte joko pahentaa tai parantaa omaa tilaanne. Teidän on hankittava työpaikka, luotettavia ystäviä ja noudattakaa terveellistä ruokavaliota.  Teidän täytyy nyt löytää sisäinen  onnellisuutenne ja harkita miten ilmaisette tunteitanne. Kaikki nämä edistävät teidän terveydentilaanne. Tehän olette lapseton, ehkäpä äitiys olisi teille suuri mahdollisuus olla normaalissa elämässä kiinni. Teitä ei auta lääkkeet, vaan muiden äitien tuki olisi teille tärkeää.  Lehdon ääni tuntui kaikuvan kummallisesti. Ääni muistutti aaltoilua. Lehdon ääni vaimenee ja hupenee kuihtuen olemattomiin. Pähkinän tuoksu voimistuu, Mirjaa oksettaa. Ei häntä okseta oma tilansa, häntä oksettaa ulkoa tuleva lehmuksen tuoksu. Jos Mirja olisi puutarhuri, hän kaataisi kaikki puut ja polttaisi ne. Ei sittenkään, hän kaataisi vain kaikki lehmukset. Silloin hän olisi tyytyväinen, ei, vaan silloin hän voisi olla onnellinen. Sellainen onni olisi rinnasta kumpua ilonlähde, loppumaton.

 

II- Mirjan tyhjä koti

                      Mirja passitettiin tyhjään kotiinsa. Mirjalle diakonissalaitos järjesti muutamia perustarpeita. Makuuhuoneeseen patjan. Keittiöön tuolin ja pöydän, jääkaappiin muutamia peruselintarvikkeita. Mirja ehti olla vain pari tuntia kotona, kun hän huomasi viihtyvänsä parvekkeella katselemassa paikallista juopporemmiä taloyhtiön grillikatoksessa. Muutaman tunnin katselun jälkeen juopporemmi kuihtui yhteen mieheen. Tämä mies näytti puhuvan itsekseen ja viheltelevän linnuille. Mirja nimesi miehen Hönöksi. Mustarastaalle Hönö vihelteli erityisen ahkerasti. Lintu kyllästyi epävireiseen viheltelyyn ja poistui paikalta. Hönö nousi ylös puupenkiltä ja laski housunsa. Mirja astui parvekkeelta esiin, jotta näki paremmin mitä grillikatoksessa tapahtuu. Mies virtasi suoraan pihagrillin ritilöille. Virtsa roiskui korkealle osuessaan ritilöihin.

                      Siinä vaiheessa Mirja oli jo rappukäytävässä juoksemassa alas. Hän aikoi lopettaa miehen toiminnan siihen paikkaan. Mirja halusi nujertaa miehen, aivottoman apinan. Mirjan päästyä paikalle mies makasi  sammuneena ruohikolla. Hönö haisi pahemmalle kuin Mirja. Kuorsaus kaikui toukokuisessa illassa. Mirja poistui paikalta tyytymättömänä, hän ei saanutkaan nujertaa miestä. Kotoaan Mirja otti tyynyn ja huovan, niissä oli ex-miehen tuoksu. Niistä on päästävä eroon. Mirja palasi niinä hyvineen nukkuvan humalaisen luo. Mirja pani tyynyn miehen pään alle ja peitteli hänet.

                      Sairaalassa Mirja oli saanut nukuttua, ainakin joitakin minuutteja yössä. Tyhjässä kodissa hänellä on suuria vaikeuksia nukkua. Hän ei uhraa ajatuksia entiselle miehelleen, eikä itselleen, paljon kyllä sairaalle isälleen ja sille mitä lääkärit sanoivat isän sairaudesta. Mirja muisti sanatarkasti muistisairaan oireet, ”useimmilla muistisairailla ilmenee jokaisessa sairauden vaiheessa muutoksia käyttäytymisessä ja tunteiden ilmaisussa. Lisäksi tyypillistä ovat toistuvat kysymykset samasta aiheesta, vaikeiden tilanteiden välttely ja aloitekyvyttömyys sekä aikaan ja paikkaan orientoitumisen hankaluus.” Nyt Mirjalla oli kaikki nuo edellä mainitut oireet. Hän pohti yöisen pohdinnan aikana itselleen tukuittain sairauksia ja oireita, kaikki olivat parantumattomia. Hän joutuisi varmaan isänsä kanssa samalla osastolle. Varmaan samaan huoneeseen.

                      Mirja oli varma ollut päätöksestään. Hän oli varma ja uskoi toimivansa oikein isänsä sijoittamisessa tehostetun asumisen vanhusyksikköön. Nyt kaiken tämän kaaoksen keskellä hän ei ollut enää lähimainkaan  varma. Tehostetun asumien vanhusyksikkö on loppusijoituspaikka, sellainen talo on sairaiden keskitysleiri. Se on viimeinen etappi hautaan. Lähtöruutu, jonka maalina on kuolema.  Aino vakio sellaisessa paikassa on kuolema

                      Mirja on kuusitoista vuotiaaksi asti elänyt pappilassa. Se pappila on puurakennus, nykyään kaikki pappilat ja kirkot rakennetaan betonista. Puut ja metsät ovat suojeltuja kohteita. Puurakennukset jätetään rapistumaan. Mirja viihtyy menneen maailman rakennuksia, sellaisissa taloissa joita ei pysty määrittämään yhteen lauseeseen tai yhteen sukupolveen.

                       Siltikin hän on mielestään nykyaikainen feministi. Naiset voivat tehdä mitä vaan, kuhan ei vain pudottaudu väkisin johonkin muottiin. Mirjasta ei olisi vanhan maailman kotiäidiksi, eikä ainakaan konttoristiksi. Hän ei usko asioiden olleen paremmin ennen, onneksi enää ei tarvitse olla rohkea, jotta voi valita työ- tai asuinpaikkansa. Kun saa valita paikan, silloin onnellisuus saattaa lisääntyä. Tai ainakin suru ja masennus pysyvät vakioina, eivätkä suurene. Vaikka hän on vapaa ja miltei itsellinen nainen. Mirja ei  koskaan viihtynyt nykyajassa. Vempeleitä, vehkeitä ja mega-marketteja on joka puolella. Mirjan käydessä kansakoulua kaupat olivat kävelymatkan päässä, nyt mega-markettia ei jaksa kävellä päästä päähän. Mirjan isälle tehostetun asumisen vanhusyksikkö on keskitysleirin kaltainen paikka, Mirjalle suurkaupat ovat markkinavoimien luomia keskitysleirejä kuluttajille. Sellaisissa paikoissa soi joululaulut lokakuusta helmikuuhun. Lopun aikaa soi legendaariset ja klassikko kesähitit.

 

Toinen yö

                      Mirja valvoi toisenkin yön keittiössä katsellen nukkuvaa Hönöä. Hönö teki kuten eilenkin, kaljoitteli päivän ja nukkui grillikatoksessa. Kaiketi mies luuli tyynyä ja peittoa omakseen, koska ennen sammumistaan veti peiton päälleen ja tyynyn päänsä alle.

                      Keittiön tuuletusikkuna oli suljettava, siitä tuli sisään vain hyttysiä. Yksi hyttynen kierteli kattolamppua. Parin kierroksen jälkeen se innostui ilmastointituulettimin pikkuruisesta valosta. Hyttysen ja valon kohtaaminen viehätti Mirjaa. Harmaa hyttynen muuttui valonsäteen alla vaaleanpunaiseksi keijuksi. Lyhyen tanssin jälkeen hyttynen katosi tuulettimen hormiin. Mirja kuvitteli olevansa yöperhonen. Hän uskotteli olevansa, Villakarvayökkönen. Sellainen perhonen joka elää pelkillä karhunvatukoilla. Samassa postiluukusta kolahti aamunlehti. Mirja tassutteli hakemaan lehden. Selaisi sitä pikaisesti. Kulttuurisivuilla on juttu keski-eurooppalaisesta vanhainkodista. Siellä on hoitomuotona ”laajennettu todellisuus”. Talon sisällä on kaksi erityistä hoitohuonetta. Toinen huone muistuttaa lentokoneen matkustajatilaa, toinen huone on täydellinen kopio junanvaunusta. Kolmas erityinen tila on talon ulkopuolella. Ulko-oven välittömässä läheisyydessä seisoo linja-auto. Sekin toimii edellä mainittujen huoneen tavoin. Linja-auto ei ole liikkunut kuuteen vuoteen. Pysähtynyt linja-auto talon ulkopuolella vähentää vanhusten karkailua. Potilaat pukeutuvat ja pakkaavat joka aamu ja menevät siihen tilaan joka on heille sopivin. Heille tarjoillaan huoneeseen ruoka, juomaa ja lääkkeitä. Illalla potilaat palaavat huoneisiinsa. Potilaat toistavat tämän rituaalin joka päivä. Lääkkeiden käyttö on vähentynyt radikaalista. Näissä erikoishuoneissa muistisairaat saavat kokea laajennetun sairaala todellisuuden.

 

Kolmas yö

                      Kolmannen illan aikana Mirjaa huimasi. Hän ei ole varma milloin olisi viimeksi syönyt, sen täytyy olla sairaalassa. Mirja seisoo avoimen jääkaapin edessä. Hän ottaa turkulaista sinappia ja pursotti sittä kämmenelle. Mirja nuoli innolla sitä. Huimaus jatkui. Kuivakaapista löytyi Marie-keksejä. Revittyään paketin auki, hän pursotti kolmelle keksille sinappia. Huimaus lakkasi vaimenee kun Mirja sai keksit nieltyä.

                      Hän pelkäsi kolmatta valvottua yötä. Hän ei päässyt suruaan pakoon unen maailmaa. Hän halusi irrottautua surusta, ja kivusta. Hän ei kyennyt päästää irti kipua. Ajatuksissaan hän pelkäsi rakastavansa tätä kipua ja tätä harmautta. Mirja pelkää, ettei hän voi enää koskaan itkeä onnesta. Vaan kaikki itku on pelkkää surua ja katkeruutta. Mirjan isä on ollut toista kuukautta tehostetun asumisen vanhusyksikössä, hän pelkää isän kuoleman saapuvan surun syvimmällä hetkellä. Silloin Mirja voisi vain itkeä isänsä arkun vierellä.

                     

 

Mirjan Uni

                      Mirja pakenee, häntä ajaa takaa mustapilvi. Se läähättää ja puuskuttaa aivan lähellä. Mirja ei muista enää kauanko on paennut. Hän aavistaa mikä pilvetä on tulossa. Se on vanha ja tuttu myrsky, se on masennuksen kivut ja tuska. Musta masennus. Mirja yrittää aukaista lääkepurkkia. Se ei aukene. Masennus repii lääkepurkin Mirjan kädestä. Masennus heittää purkin taivaan tuuliin. Nyt pinkkejä pillereitä sataa Mirjan niskaan. Hän yrittää kerätä niitä maasta. Yksikään pilleri ei Mirjan käteen. Ne vierivät kaivoon. Mirja päättää katsoa pelkoa silmiin. Mutta pelolla ei ole silmiä. Pelko tarttuu Mirjaa käsistä. Pelko repii Mirjan paidan ja sitoo häpeäpaluun. Pelko aloittaa ruoskinnan, ruoska on kultainen.

                      Mirja hätkähtää hereille.

Jojo-ystävät Mirja ja Jarkko

 

                      Mirja kävi seuraavan puolen vuoden aikana viikottain lääkärissä, työkkärissä, sossussa ja kahdessa eri leipäjonossa, kirkon ja punaisen ristin. Näissä jonoissa ja odotusauloissa hän unohti ikänsä ja sukupuolensa. Näillä asiointimatkoilla Mirja ei viihtynyt. Joka viikko hän kohtasi samat virkailijat, ja miltei samat asiakkaat. Muutaman kuukauden päästä hän huomasi istuvansa Pelastusarmeijan pikkuruisessa kahvilassa kahvilla miehen kanssa. Mirja hymyili miehen selviämistarinalle. Uuden ystävän kanssa pimeä kevät muuttui valoisaksi kesäksi. Syksyn ruska toisi lisä väriä Mirjan elämään. Vasta kolmannella kahvittelukerralla Mirja sai tietää miehen nimen, Jarkko. Talven aikana he istuivat miltei viikottain pikkuruisessa kahvilassa. Aina sama rutiinit, kaksi kahvia ja yksi eilinen viineri, joka jaettiin joka viikko samalla tapaa kahtia. Heillä on muutakin yhteistä työttömyys, masentuneisuus, heidät oli hylätty toisen naisen vuoksi ja heidän sossunrahat tulivat samana viikonpäivänä tilille.  Eräänä maksupäivänä Mirja ja Jarkko päättivät repäistä ja nauttia elämän iloista. Maksupäivänä he menivät kauppalan ravintolaan, siihen parempaan. Tämä arkista elämää elävä osapäivä ystävykset söivät lounaan ravintolassa, pyttipannua, ja jälkiruuaksi mansikkakiisseliä kermavaahdolla. Mirja ja Jarkko istuivat lounaalla lounasaikaan kuten työssäkäyvät. He eivät poikenneet mitenkään lounasajan työläisistä. Heidän elämänsä näytti ulkopuolisten silmissä aivan normaalilta. Mirjan ja Jarkon tapaillessa keskustelun aiheet vaihtelivat kevytmielisten ja vakavamielisten aiheiden välillä.

                      Jarkon tapaaminen oli hyvä asia. Mirjan elämän malja oli täyttynyt etikalla, mutta nyt elämä maistui makeammalta. Mirja pystyi keskustelemaan normaalien ihmisten kanssa normaaleista asioista ja nukkumaan kotonaan, useimmiten. Hän ei alituisesti ajatellut entistä miestään ja menetettyä työtään. Mirja otti askeleen kohti some-maailmaa. Mirja loi itselleen facebook-tilin. Muutaman viikon päästä hänellä on yksitoista nettiystävää. Hän kuuluu kolmeen eri facebook-ryhmään, ”Lähi- ja luomuruuan ystävät”, ”Kauppalan vanhat kuvat” ja ”Älä äänestä Jori Janatuista eduskuntaan”

                      Mirjalla oli Jarkon kanssa hauskaa, vaikkakin täysin platonista.  Kaipa hauskuus voi olla platonista. Mirja pohti minkälaista, olisi viettää Jarkon kanssa yksi rakkauden täyteinen yö, tai vaikkapa vain härski ja rietas iltapäivä hetki. Sellainen tapahtumasarja joka pilaisi heidän ystävyytensä. Mirja lopetti nopeasti ajatukset Jarkosta. Mirja ei haluaisi enää koskaan tulla petetyksi miesten taholta. Mirja pohti isäänsä, emiritus-rovasti Hallasuota. Isän tila oli muutamassa kuukaudessa heikentynyt. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä asuva muistisairas mies oli yrittänyt karata kolmasti laitoksesta. Nyt kun Mirja viikottain tapasi Jarkon, hän kävi katsomassa isäänsä myös samana päivänä.

                      Mirjan irtisanomisesta on täsmälleen vuosi. Jarkko ja Mirja uskaltautuivat jo toisen kerran yhdessä ravintolaan, uudenvuoden aattona. He olivat päättäneet, ettei kumpikaan tarjoa yhtäkään alkoholi juomaa toisilleen. Ilta oli kostea ja samea. Mirja ei ollut ihan varma miten hän oli päässyt tyhjään kotiinsa. Sossun rahoista oli mennyt puolet. Mirja ei ollut juonut alkoholia miltei kahteen vuoteen, ja uudenvuodenaatto oli virhe. Ja muuttui tammikuun puolivälissä synkemmäksi. Jarkko ilmoitti facebookin välityksellä seurustelevansa. Hän ei halunnut tavata enää Mirjaa.

                      Mirja makasi taas yksin keittiön lattialla sikiöasennossa. Viikon päästä oli pakko lähteä kauppaan. Kauppalan marketin edessä jonotti muutama kaljasieppo ja Mirja. Marketin ovet aukaistiin. Mirja pysähtyi katselemaan kun myyjä asetteli iltapäivälehtien lööppejä. Ne kirkuivat edelleen tsunamin uhrimäärää.

                                            -Kauheeta. Mirja mutisi ja veti hupparin huppua silmille. Sillä hän sai lööppien kauheudet katoamaan.

                                            -Niitä aivan liikaa siellä. Kyllä niitä joutaa kuolla siellä. Mirja katseli marketin myyjää. Myyjän vihainen katse osui Mirjan harmaisiin kasvoihin. Mirja ei tiennyt ketkä olivat myyjän mainitsevat liiat ihmiset ja missä siellä niitä oli liikaa. Mirja pohti kaupassa olisiko hänkin ”niitä muita” ja ne jotka joutaisivat kuolla pois. Olisiko Mirja myyjän tarkoittamaa pohjasakkaa, joka joutaisi tsunamin vietäväksi.

                      Kauaa Mirja ei jaksanut ajatella vihaista myyjää ja tsunamisssa hukkuneita. Jarkon kanssa juodut sossun rahat painoivat Mirjan mieltä. Uudenvuoden yö ja laskut olivat kuluttaneet tilin saldon lähelle nollaa. Mirja ei ollut syönyt viikkoon. Nyt hän osti kaupasta kaksi tomaattia, tarjoushampurilaisen ja maitotölkin. Mirja maksoi ostokset pankkikortilla. Tilille jäi 85 senttiä rahaa. Hänellä oli käteistä 3 euroa. Leipäjonoon pääsisi viiden päivän päästä. Sossunrahat tulisivat 12 päivän päästä. Mirja palasi kotinsa makaamaan. Hän makasi kaksi päivää kotona.

                      Kummallinen idea nousi Mirjan synkkään mieleen. Olisikohan mahdollista käydä syömässä tehostetun asumisen vanhusyksikössä, samalla kun kävi isää katsomassa. Mirja käveli viisitoistakilometriä vanhainkotiin. Ruokailu oli juuri käynnistymässä. Kaksi hoitajan asuissa häärivää tyyppiä pyöri salissa jakaen ruoka-annoksia muistisairaalle. Mirja kysyi lupaa saisiko hän syöttää isäänsä, se kävi päinsä. Sellainen keventäisi hoitajien työmäärää. Mirja istui isänsä vieressä syöttäen hajamielisen oloista isäänsä. Joka kolmannen lusikallisen Mirja söi itse. Kaikkien istuessa pöydässä hoitajat poistuivat hetkeksi ruokasalista. Muutama potilas pyrki karkuun. Mirja keräsi hupparin taskuihin ruokapöydästä poistuneiden ruisleivät, pari voinappia samalla hän talutti yhden potilaan takaisin pöytään. Hoitajat palasivat jälkiruokakärryn kanssa. He antoivat myös Mirjalle mansikkakiisseli astian.

                      Ruokailun jälkeen Mirja saattoi isänsä huoneeseen. Muistamaton rovasti asusteli Tuomaan kanssa. Heillä oli omat erilliset omat huoneet, mutta kyllä tämä kaksi vietti aikaansa kahdestaan. Tuomas seisoo ikkunan ja verhon välissä.

                     

                      Tällä ryhmällä oli sana kysymys joka toistui käynnistä toiseen.                                                      

                                                                 -Miten kauan olet ollut sairas?-Miten kauan olet ollut eronneena?-Miten kauan olet ollut työttömänä?-Miten kauan olet ollut syömättä?-Miten kauan olet ollut  juomatta?-Miten kauan olet ollut käyttämättä lääkkeitä?

                      Kukaan ei kysynyt Mirjalta -Oletko onnellinen?-Oletko yksinäinen?-Kaipaatko työtä?

                      Mirja pohti sairaita ja sairauksia. Kaikkea sitä miten hänen kaltaisiaan kohdeltiin. Erityisesti Mirjaa vaivasi miten häntä säälivästi katseltiin. Kukaan mies ei katsonut häntä enää silmiin kuten naista katsottiin. Miehet katsoivat Mirjaa silmiin kuten isät. Mirja pohti pohtimistaan ja päätyi yksinkertaiseen ajatukseen ”sairaus tarvitsee ajattelevan ihmisen, jotta voi hallita ja murtaa tämän täysin”. Useasti Mirjalle sanottiin ”olet oman onnesi seppä ja sinä toivut”. Mitä enenmmän tätä asiaa Mirjalla hoettiin, sitä varmempi hän oli uskossaan. ”Olen sairas, olen sairas, enkä voi toipua”

 

Kriteerit

                      Hallasuo istuu tyrmistyneenä kotonaan. Hänet on sysätty rovastin virasta eläkkeelle ja nyt tytär sysää hänet tehostetun asumiseen vanhusyksiköön. Kirkko ja tytär ovat liittoutuneet häntä vastaan, ne väittävät hänen olevan muistisairas vanhus. Nyt tytär istuu Hallasuota vastapäätä ojentaen fiinin kirjeen Hallasuolle.

                       Hallasuo lukee kirjettä jossa kerrotaan ne kriteerit, jolla hänet sysätään pois pappilasta. Hallasuon kotiin, pappilaan, tulee seuraavan kuun vaihteessa uusi rovasti. Fiinissä kirjeessä lukee sanatarkasti näin ”Tehostetun asumisen vanhuspalvelutalot ja -ryhmäkodit tarjoavat sopivan asunnon ja tarpeelliset palvelut niille, jotka eivät enää selviä omassa kodissaan, mutta jotka eivät ole sairaalahoidon tarpeessa. Tehostetun asumisen palvelutalossa tai ryhmäkodissa on esteetön asuinympäristö. Tarjolla on yksiöitä ja kaksioita sekä ryhmäkotiasuntoja tehostettuun asumiseen. Palvelujen tarve yksilöidään ja palvelut suunnitellaan asukkaan henkilökohtaisessa palvelu- ja hoitosuunnitelmassa. Tehostetun asumisen palvelutaloissa asutaan vuokrasopimussuhteisissa asunnoissa, joihin järjestetään palveluja yksilöllisten tarpeiden mukaan. Asukas maksaa itse vuokran ja muut asumiseen liittyvät maksut, kuten veden ja sähkön. Ne maksetaan suoraan vuokranantajalle. Kunta perii palvelumaksun, joka on korvausta asukkaan käyttämistä palveluista. Sen suuruus määräytyy palvelu- ja hoitosuunnitelmaan kirjatun palvelun määrän ja asiakkaan maksukyvyn mukaan. Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ydinprosessi mahdollistaa tehostetun asumisen ja tehostetun kuntoutuksen. Samanaikaisesti varmistetaan riittävän tehostettu kuntoutus, hoito ja hoiva siinä vaiheessa, kun kotona asuminen ei enää ole mahdollista.”

                      Hallasuo rypistää fiinin kirjeen, samalla hänen kulmakarvat rypistyvät samankaltaiseen kassaan. Tytär ja kirkko sysäävät hänet paikkaan jossa sairaus on pysyvä määre. Sairailla on huonommat olot kuin karjalla.

                      Tytär yrittää sanoa jotakin, mutta ymmärtää isänsä katseesta ettei nyt ole oikea hetki puhua mitään. Hallasuo muistuttaa aamuisin eritysherkkää ihmistyyppiä. Hallasuo pitää aamuista, muttei tämä päivä ole oikea hymyilylle saati onnellisuudelle. Elämä on muuttunut täysin kaottise. Hallasuo on joutunut tyttären valvonnan alle, eikä voi enää päättää oman elämänsä kohtalosta. Jumalan huomaan Hallasuo on tottunut luottamaan, muttei tyttärensä.

                      Hallasuo katselee rypistynyttä paperia. Häntä ihmetyttää kirjeen kaunistelemattomat sanat ja pitkät lauseet, joiden merkitys katoaa ensimmäisen pilkun kohdalla. Hallasuo ei ole enää itsellinen ihminen, vaan hän näyttää kuuluvan niihin ja sellaisiin joilla on alentunut kyky toimia järkevästi.         Eikä hän ole enää täysivaltainen ihminen, vaan asiakas, jolta maksu- ja hoitokulut peritään täysimääräisesti.  Suunnitelmia on joka lähtöön, hoitokodissa ei edes saa pieraista ilman suunnitelmaa. Suunnitelmaan tarvitaan varmasti eriskummallinen joukkio ihmisiä. Sellaiseen joukkoon varmasti kuuluvat lääkäri, hoitaja, sosiaalityöntekijä ja pari muuta viranomaista, potilasta tai omaisia tuskin huolitaan mukaan.

                      Kaiken lisäksi tytär saa valtakirjan Hallasuon asioiden hoitamista varten. Tyttärestä tulee uskottu mies. Hallasuota on aina epäillyt aina kalastusluvan tarkastajia ja uskottuja miehiä. Maailmassa on paljon hyviä ihmisiä jotka menevät näissä toimissa pilalle. Hallasuo kannattaa naispappeutta ja kaikenlaista tasa-arvo maailmassa, niin sukupuolten kuin uskontojen välillä. Kuitenkin nuoriso työntää sormensa Hallasuon mielestä pyhiin asioihin, kuten perinteisiin työnimiin. Uskotusta miehestä tulee asioidenhoitaja. Palomiehestä, palontorjuntahenkilö. Ja keittiössä, pappilan toiseksi pyhimmässä paikassa keittäjästä tuli ruokapalvelutyöntekijä. Tiskaajasta astiahuoltaja. Kaipa joskus kirkko pakotetaan muuttamaan papin nimitystä, silloin pappia kutsuttaisiin kai sielunhuoltajaksi. Hallasuon katse muuttuu harhailevaksi. Kaipa hän voisi, joskus olla sielunhuoltaja, kumpa eivät vain kutsuisi kypäräpapiksi. Hallasuo ei uskonut olevansa isänmaallinen, hän ei edes uskonut edes läänin kokoisiin aluehallintomalleihin. Hallasuo on elänyt koko ikänsä kolmen eri kauppalan alueella. Hän on syntynyt kauppalassa, ja haluaa kuolla kauppalassa. Nuorena, oppikoulun jälkeen Hallasuo oli kesän meijerissä töissä, siellä työläiset oli jaettu kahteen luokkaan. Naisilla ja miehillä oli omat ammattinimikkeet, nimittäin meijerikko ja meijeristi.

                      Muitakin asioita tässä kurjistuvassa maailmassa ollaan laimentamassa. Maailman pahoja ja rumia asioita kaunistellaan ja sievistellään. Sellutehdas on muuttunut biotuotelaitokseksi.  Sellua ei keitellä, vaan metsän biotuotteet muutetaan ekologisella tavalla hyödykkeiksi, joissa on käytetty 95 % kierrätettäviä materiaaleja.

                      Entisaikojen paras ja arvokkain poliisiosasto, murharyhmä, sen nimi on muutettu väkivaltaosastoksi. Televisiossa sarjamurhaajatkin ovat väkivallan tekijöitä.  Eikä murhaajan uhria ole murhattu, vaan uhri on joutunut väkivallan teon kohteeksi.

                      Kaiken karmein asia, porno, on muuttunut aikuisviihteeksi. Pornossa ei ole Hallasuon mielestä lainkaan viihdyttäviä elementtejä. Kerran Hallasuo erehtyi puhumaan pornon ja aikuisviihteen eroista vaimolleen. Vaimo suuttui ja sanoi.

                                            -Sinä et ole koskaan viihdyttänyt minua missään, et pappilassa etkä ainakaan                                                     makuuhuoneessa.

                      Hallasuon pohtiessa asioiden oikeaa laitaa, ja oikean laidan vuotamista kohti perussuomalaisia, häneltä oli jäänyt huomaamatta tyttären poistuminen. Hallasuo ei muista kauanko oli laittanut asioita oikeaan järjestyksen, mutta siinä ajassa tytär oli hakenut paikalle matkalaukun ja taksimiehen. He pukivat Hallasuolle harmaan takin ja punertavan vaustin. Tytär ja taksimies saattoivat Hallasuon taksiin. Repsikan paikalla Hallasuo istui katsellen pappilan pihaa. Taksissa tuoksui tupakan ja sisupastillin sekamelska. Auto radiosta pauhasi lättähattujen suosima jumputus musiikki. Naisääni huusi jumputuksen päälle ” I wanna, I wanna, I wanna, I wanna, I wanna really really really wanna zigazig ha.

 

Hallasuon isoisä, maallikkosaarnaaja Saviahde

                      Viinaan menevä ja toimelias maallikkosaarnaaja Saviahde ei koskaan saanut virallisesti asemaa valtionkirkossa. Mutta karismaattisena puhujana, hän kierteli kauan peräkylien ihmisille saarnaamassa. Vuosien 1899 ja 1925 välillä karismaattinen saarnamies kävi puhumassa Jumalan sanaa syrjäseutujen laitamailla, raukoille rajoille. Hallasuon isoisästä kulkee Inkeriläisten joukossa monenlaista tarinaa, useimmat ihan liioiteltuja tai vahvasti värittyneitä valheita.

                      Syksyllä 1917 maallikkosaarnaaja Saviahde sai luvan saarnamatkaan Pietarin lähistölle ja Inkeriläisiin pikkukyliin. Matkan edetessä tuli hyvin kummallinen mutka matkaan, sillä Venäjän tsaari oli kukistettu. Saviahde kuuli vallankumouksesta vasta jouluaattona samaisena vuonna.                     Samalla kertaa hän kuuli että saarnamiehiä ja suomalaisia häädettiin venäjän rajojen ulkopuolelle. Saviahde tätä ei uskonut. Hän lainasi hevosta ja matkusti kevyissä vaatteissa rajalla. Ilmeni etteivät venäläiset rajavartijat vastustelleet saarnamiehen poistumista, he kyllä käskivät oikein poistumaan. Venäjän kansan omaisuutta, hevosta, Saviahde ei saanut mukaansa. Saviahteen onneksi rajamiehet eivät tarkastaneet hänen aseita, sillä hänellä oli mukanaan raamatun lisäksi pieni pistooli.

                      Puolen tunnin patikoinnin kuluttua Saviahde kohtasi suomalaisia rajavartioita, kolme miestä kulki jalan. Nämä luulivat Saviahdetta ryssäksi. Suomalaiset rajavartijat yrittävät ampua, mutta Saviahteen tarkka laukaus yhtä rajavartijaa olkapäähän rauhoitti miehet hetkiseksi. Kohtaaminen oli uhkaava ja muuttui vaaralliseksi. Saviahde ampui vielä kerran yhtä rajavartijaa jalkojen juureen. Tämän pienen nujakan jälkeen rajavartijat antoivat Saviahteen palata kotiin. Saviahde ei koskaan enää palannut Inkerinmaahan tai Pietariin.

                     

 

Käytäväpotilas Hallasuo

                      Hallasuo on saanut nukuttua neljä perättäistä yötä kunnolla. Hän on onnellinen ja vapaa. Silti hän on tehostetun asumisen vanhusyksikössä. Pappina toimiessaan hän tottui kahdenlaisiin ihmisiin. Hurskaisiin ja pakanoihin, täällä on vain yhdenlaisia ihmisiä, sairaita. Toisaalta hurskastelijat ovat kadonneet. Hallasuo on aina uskonut Jumalaan, se on hänen selviämismatka. Uskossa hän on varma mistä on tullut ja minne on menossa. Nyt sairaana hän ei enää tiennyt mistään mitään, ei muistanut syntymäpaikkaansa, ei muista milloin on tullut tänne. Kuolin paikkansa hän tietää, se on tehostetun asumisen vanhusyksikkö. Täällä ei ollut enää voimassa yhtäkään luonnonvakiota, paitsi kuolema. Hallasuo on ollut pappi, sen vuoksi hän päätti olla yksin, paitsi jos vaimoa ja tytärtä laskettu mukaan. Hänen oli helppo vetäytyä uskonsa, virkansa taakse, yksinäisyyteen. Hallasuo uskoi, ettei kukaan ihminen ymmärtänyt häntä, tai hänen tekojaan, tai halujaan. Pappeja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Vain ne jotka uskovat selviävät, se oli ollut Hallasuon vakaa uskomus, mutta sairaus oli vienyt siltäkin pohjan. Sairaus oli pohjaton kaivo, se on vallitseva tila elämässä. Sairaus nielaisseen ihmisen itseensä. Sairaat ovat yksinäisiä taivaankappaleita jotka joutuvat suuremman kohteen voimakentän ansaan. Joutuen kiertoradalle, joka vähenee ja pienenee, kunnes sairaat palavat ilmakehässä, haituen pikku hiljaa pois. Hoitajille sairaus ja sairaat olivat pelkää rutiinia. Hoitajille sairaat olivat kaavakkeita, numeroita ja loppusijoitus kohteita. He olivat asiakkaista, eivät potilaita, erityisesti he eivät olleet ihmisiä. Arvokkuus ja tyylikkyys olivat kadonneet täältä.

 

 

Mirja Hallasuo

                      Mirja Hallasuo katselee oviaukosta haurasta isäänsä ja sitten kynnystä. Kynnys on matala, mutta Mirja ei voi ottaa askeltakaan. Kynnys on suorakaiteen muotoinen pala muovia, sellainen pala, joka muistuttaa pituushyppypaikan ponnistuslautaa. Se pieni muovikappale on ponnistuspaikka lähentymiselle. Mirja ponnistaisi jos uskaltaisi. Isästä näkyy vain vapisevat kädet. Mirjan ja isän välissä on valtava kyynelten meri, joka vapautuisi myrskyksi, jos Mirja vain uskaltaisi ottaa askeleen.

                      Neljäkymmentäkuusi vuotias kylmäkkö seisoo muovisen kynnyksen päällä kalpeana, hän katselee vapisevaa aavetta. Mirjan silmät räpsyvät, otsalla näkyy hikipisaroita. Hän ollut koulujen keittiöissä miltei 30 vuotta ja nähnyt kuinka opettajat tai oppilaat lyövät toisiaan. Lyöjät aiheuttavat sellaisia vammoja, joita uskoisi tapahtuvan radiokuunnelmissa. Hän on nähnyt myös ruhjottuja eläimiä maantiellä, niitäkin moni kavahtaisi. Mirja ei kammoksu kuollutta eläintä tai kouluampujaa, jonka automaattiase saa syöttöhäiriön hänen kohdalla. Hän kavahtaa isäänsä, joka ei enää tunne Mirjaa. Nainen kääntyy itkien pois. Hän ei voi näyttää haurauttaan miehelle, jonka tunnuslause on ollut ”Jokainen on oman onnensa seppä”

                      Mirja on koko elämänsä pyhittänyt työlle ja perheelleen. Järjestys on hänelle tärkeintä maailmassa, ei siisteys, vaan asioiden tekeminen oikeassa järjestyksessä. Keskeneräisiä asioita hänellä ei ole lainkaan. On vain järjestettyjä asioita ja aloittamattomia töitä. Hänen hengellisyytensä on kevyttä kaasua, ja hän kokee olevansa jumaluus shoppailija. Arjessa hän ajatteli ensin lapsiaan, sitten miestään, kolmanneksi työtään ja sitten kotiaan. Hyvin harvoin Mirja ajatteli itseään ja mitä ulkopuoliset ihmiset tahtoivat tai tarvitsivat. Uskonto ja politiikka olivat Mirjalle pakollista suorittamista. Maalisvaalit, joulukirkko ja -kortit. Lapsena hän piti erityisesti joulurauhan julistamisesta, kauniista sanoista ja kirpeästä ilman alasta. Äidin kuolema joulurauhan julistuksen aikana, siksi Mirja ei voinut kuunnella julistusta enää lainkaan

 

Hallasuo ja luonto

                      Pienin mahdollinen energiahukka. Se on luonnon mekanismi jokaiselle toiminalle. Kaikki luonnon tuottamat kasvit, eläimet ja vuodenajat toimimat tuon periaatteen alla. Tuo periaate tekee lumikiteestä kahdeksan sakaraisen ja mustikasta mustikan. Edellä mainittu periaate ei ole mahdollista yhdenkään ihmisen toimissa. Sellainen ihminen joka tavoittelee pienintä energiahukkaa joutuu tänne. Täällä tehostun asumisen vanhusyksikössä pienimmän energiahukan tavoittelija muistuttaa kasvia, kuolevaa kasvia.

                      Urheilija ei voi voittaa yhtäkään kilpailu jos hän tavoittelee pienintä energiahukka. Rakastavainen pariskunta kuihtuu olemattomiin jos tavoitteena on pienen mahdollinen energiahukka. Kuitenkin Hallasuo on joutunut paikkaan jossa tavoitellaan pienintä energiahukkaa, tehostetun asumisen vanhusyksikössä jokainen teko on alistettu edellä mainitulle periaatteelle. Täällä kaikki päivittäinen toiminta on vakioitu. Näyttää siltä kuin ”Kello-Kalle” olisi tämän talon yleisin virka. Kaikki asiat tehdään samassa järjestyksessä samaan aikaan. Poikkeama, on se miten pieni vain, sotkee kaikkien työt, peseytymisen ja nukkumisen, silloin tavoiteltu pienen mahdollinen energiahukka on saavuttamattomissa. Viime viikon torstaina täältä yritti paeta kolme potilasta, Lahtinen, Järvinen ja Salminen. Heitä kiinni ottamassa oli Jokinen, Vuorinen ja Lampinen. Kaikki palautettiin osastolleen, hoitajat ja potilaat. Pakoyritykset tapahtuivat hoitajien näkökulmasta mahdollisimman huonoon aikaan, hoitajien ruoka- tai kahvitauon aikana. Muistisairaat ja hoitajat muistuttavat vesimassaa, toiset kuumaa ja toiset kylmää vettä. Niiden virtaus on aina erisuuntiin ja ne sekoittuvat huonosti keskenään. Sekoittuminen tapahtuu lauhtumalla, silloin vesi muuttuu haaleaksi ja harmaaksi massaksi, jossa kukaan ei halua juoda, uida saati peseytyä. Täällä lauhtuminen ei ole hyväksi kenellekään. Lauhtuminen tarkoittaa täällä kuolemaa, ensin henkistä kuolemaa, jonka jälkeen tapahtuu fyysinen kuolema.

 

Kuolemansynnit

                      Hallasuo on varma asioiden oikeasta laadusta. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä olevat ihmiset ovat uhreja. Ja ovat syyttömiä tänne tuloon. Se ihminen, joka on sairaat tähän taloon majoittanut, on tehnyt kuolemansynnin. Ne kolme syytä, jotka täyttävät kuolemansynnin vakavat määreet ovat olleet majoittajan tiedossa. Ensimmäinen majoituspäätös on ehdottoman vakava asia. Toinen päättäjä tietää ja tiedostaa asian vakavuuden. Kolmanneksi päättäjä tekee sijoituspäätöksiä vapaasti ja on suostuvainen omaan rooliinsa.

                      Hallasuo on olla aina vahvoista vahvin. Maailma on täynnä kaaosta, mutta Hallasuo ei koskaan tuntenut epävarmuutta, tai kaaosta. Nyt sairaus syö miestä sisältä päin ja heikentää vahvan miehen. Hitaasta sairaus suistaa mielen kaaokseen ja rusentaa ihmismielen rusinan tavoin. Hallasuo on aikuisikänsä auttanut heikkoja ja avuttomia. Hän uskoi vakaasti ja lähtökohtaisesti, että  minkä Jumala on antanut, sitä ei voi ihminen ottaa pois. Tällä syyllä hän perustellut aina ettei ihminen voi tai saa tehdä itsemurhaa, mutta nyt hän kaipaa johdatusta. Hän haluaa tehdä jotakin mitä koskaan ennen ei ole voinut tehdä. Hän on edelleen järkkymätön ja jyrkkä omaa kuolemaansa kohtaan. Muut voivat kuolla itsemurhan kautta, muttei Hallasuo. Hän odottaa Jumalan antavan vauhtia jyrkkään mäkeen.

                      Hallasuon armahtava Jumala on muuttunut täällä tehostetun asumisen vanhusyksiköissä kostavaksi Jumalaksi. Kaikki vuosikymmenet Jumala oli Hallasuolle samankaltainen, muutama kuukausi täällä, se aika saa ihmisen kääntämään takkinsa ja usko menettää merkityksenä. Saattaa olla toisinkin päin, ateistista tulee täällä uskovainen ja uskovaisesta ateisti.

                      Potilaalle tämä laitos on vain ja ainoastaan päätepysäkki, kun hoitajille tämä laitos läpikulku paikka. Enemmistö hoitajista ei ehdi tai jaksa olla huolissaan potilastaan. Miksi hoitajat olisivat huolissaan potilasta, kun sukulaisetkin ovat hylänneet rakkaimmat ihmiset tähän loukkoon. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä jokaisella on sairaus ja sairaus on kaikkeus, täällä terve on poikkeus. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä Jumaluus ja eläimellisyys ovat ikuisessa taistelussa, oikeastaan ne ovat osapuolia kylmässä sodassa, kilpavarustelun kaltaisessa olotilassa.  Toinen nokittaa ja toinen lyö lisää panoksia pöytään. Loputtomassa kierteessä.

 

Turisti Hallasuo.

                      Hallasuo ei muista koska viimeksi on syönyt. Nyt hän syö innolla kaurapuuroa. Lautasen vieressä on rukiinen hapanleipä ja keitetty kananmuna. Hän tuntee olevansa elämänsä kunnossa, ei tämä tehostetun asumisen vanhusyksikkö hullumpi paikka olekaan. Täällä voi syödä ja nukkua omiksi tarpeiksi. Eikä välttämättä tässä järjestyksessä. Kun on herännyt käsketään syömään ja kun on syönyt käsketään nukkumaan. Äkisti Hallasuon hyvä olo katoaa, tämä talo muistuttaa täydellistä helvettiä. Sairaus tekee ihmistä pedon kaltaisia villieläimiä. Ihmiset ovat haavoittuvuus mittarin ääritasolla. Ylimitoitetusta haavoittuvuudesta pääsee eroon vasta kuoleman myötä.

                      Pitkän pöydän äärellä istuu toistakymmentä vanhusta. Hallasuosta katselee ryhmää, katse tarkentuu ruskettuneeseen naiseen. Hallasuosta uskoo naisen sairastavan jotakin ihotautia, mutta kyllä tuollaiseen rusketukseen syynä on espanjalainen liian kuuma aurinko. Onhan toki Hallasuo käynyt Espanjassa, kolme kertaa. Aina samassa paikassa, vaimon vaatimuksesta. Neljännen kerran Hallasuo keksi tekosyyn. Sinä vuonna vaimo lähti espanjaan yksin, oikeastaan hän vielä kahdeksan kertaa espanjassa. Hallasuon vaimo viihtyi espanjassa syksyä paossa. Vaimo kutsui itseään pakolaiseksi, Hallasuo piti vaimoaan maanpetturina. Toisekseen Hallasuo uskoi hyviin tapoihin, ja siihen että maassa maan tavalla. Eikä vaimo noudattanut lainkaan hyviä tapoja tai maassa maan tavalla. Vaimo otti mukaansa espanjaan ruisleipää, salmiakkia ja c-kasetteja. Näihin c-kasetteihin oli äänitetty kansallismielisiä iskelmiä. Vaimo oli oikeassa väittäessään olevansa pakolainen. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä kaikki ovat todellisuutta paossa, niin potilaat kuin hoitajatkin. Ehkäpä sittenkään sairaat eivät ole pakolaisia, vaan siirtolaisia. Heidät on toistaiseksi siirretty pois todellisuudesta. Alkoholistit ja huumeiden käyttäjät ovat todellisuus pakolaisia. Hallasuo joka rakastaa kotimaista luontokirjallisuutta, hän pitää eeppisiä tarinoita todellisuuspakona. Erityisesti taikuus ja itse keksityt mielikuvitusmaailmat ovat Hallasuo mielestä pelkkää humpuukia. Tarina sormusten herrasta on Hallasuo pelkkää kidutusta ja paperin tuhlausta. Monta sataa turhaa sivua, ja tarina jonka saa tiivistettyä yhteen riviin, ja se kuuluu näin ”Kolme tonttua palauttaa varastetun esineen oikealle omistajalle”.

                      Hallasuo nautti yksinäisyydestään ja vapaudestaan kun vaimo kävi espanjassa. Sai kerrankin tehdä mitä itse tahtoi, kunhan vain ilmestyi sunnuntaisin kirkkoon. Ei hän pappilassa aivan yksin ollut. Pappilan tunnollinen keittäjä teki kaikki ruuat, niin kuin aina.     

                      Joka vuosi Hallasuo teki salaisen sopimuksen pappilan keittäjän kanssa. Kahden viikon aikana jolloin Hallasuo oli aviomies ja sinkkupappi keittäjä normaalien toimiensa ohelle siivosi myös pappilan yksityispuolen huoneet, petasi jopa sängyn. Kaiken tämän lisäksi keittäjä pesi ja silitti Hallasuon vaatteet kahden viikon aikana. Keittäjä näytti olevan onnellisempi kuin koskaan. Kesäkuu 1969 oli ainoa aika, jolloin Hallasuo ja keittäjä hymyilivät yhtä aikaa. Molempien elämät palautuivat raiteilleen kun Hallasuon vaimo palasi lomaltaan.

                      Hallasuon katse palasi ruskettuneeseen vanhukseen. Emeritusrovasti pohti turismia ja maailman muita turhuuksia. Ennen oli vain turismia, nyt sellaista ei ole lainkaan. Turistit kävivät Espanjassa, sitten alkoi uusi muotivillitys, paheellinen seksiturismi, oikein Thaimaassa asti suomalaiset käyvät harjoittamassa haureutta. 2000-luvun alkupäässä tuli muotiin käydä vapaassa ja vapaamielisessä Virossa. Virossa käyvää turistia kutsutaan terveysturistiksi tai viinaralliin osallistujaksi. Viimeisin villitys on terrorismiturismi. Uskonmiehenä rovasti tietää millaista sellainen on. Hallasuon ammattikunta on harjoittanut terrorismiturismi menneinä vuosisatoina. Silloin sellaista turismia kutsuttiin ristiretkiksi. Tuon tapaisia turistiretkiä kuninkaat ja joskus jopa kuningattaret tukivat, oikein käskivät mennä ristiretkille. Englannissa monarkistit antoivat temppeliritareita pappien tueksi. Osaa näistä ristiretki ritareista voisi hyvällä omalla tunnolla kutsua tomppeliritareiksi

                      Hallasuo unohti puuron syönnin pohtiessaan turismia. Vuosia sitten hän katseli yleisradion aamutelevisiota. Ohjelmassa nuori nainen kertoili iloisesti matkailu harrastuksestaan. Nainen oli erittäin ylpeä matkustamisestaan. Tämä nainen oli käynyt ympäri maailman katsomassa esitteillä olevia balsamoituja vainajia. Neuvostoliiton ensimäistä ja parasta johtajaa, Leniniä ja kolmea muutakin diktatuurin johtajaa. Nuori nainen ylpeili erityisesti sillä että oli seissyt kolmella eri vuosikymmenellä Lenin vierellä. Hallasuota kuvotti hän työnsi puurolautasen sivuun. Hän päätti ettei matkustaisi enää milloinkaan mihinkään.

 

Hallasuo, vuodenajat ja päivärytmi

                      Hallasuo ei muista koska viimeksi on syönyt.  Nyt hän syö innolla kaurapuuroa. Lautasen vieressä on rukiinen hapanleipä ja keitetty kananmuna. Hän tuntee olevansa elämänsä kunnossa, ei tämä tehostetun asumisen vanhusyksikkö hullumpi paikka olekaan. Täällä voi syödä ja nukkua omiksi tarpeiksi. Eikä välttämättä tässä järjestyksessä. Juuri kun on herännyt käsketään syömään ja kun on syönyt käsketään nukkumaan. Tehostetun asumisen vanhusyksikössä luonnonvakiot häviävät olemattomiin. Tai ainakin niiden tarkoitus muuttuu. Joka päiväinen leipä on muuttunut joka päiväseksi pilleriksi. Yhtä varmasti kun aurinko nousee, myös pillerit jaetaan jokaiselle. Onni yksillä, pillerit kaikilla.

                      Äkisti mies havahtuu, lusikka kolahtaa lautasen pohjaan. Hän ei ole varma mikä päivä on. Pohtiessaan tarkemmin hän ei tiedä paljonko kello on tai mikä vuodenaika on. Ennen hän tiesi jo aamulla mikä päivä on, sillä maanantait tuntuivat maanantaipäiville. Hallasuolla oli jokaiselle päivälle erilainen tuntemus. Pöydän ympärillä istuu toistakymmentä vanhusta. Kaikilla on villatakit ja villasukat. Yhdellä papalla on villapipo päässä. Täytyy olla siis talvi. Päivän täytyy olla lähellä Heikin päivää, se päivän on talven napa. Ei, sittenkään ole talvi, sillä tehostetun asumisen vanhusyksikössä pukukoodina on villa, täällä pukeutudaan villaan kesät talvet. Housut, pipat, paidat, sukat ja tumput ovat villaa. Erityisesti kaikki housut ovat villaa. Pääly-, alus- sekä varahousut ovat villaa. Hallasuo kiroaa mutisten. Hän ei muista missä nukkuu, tai missä hänen sänkynsä on. Toivottavasti sängyssä lakanat ei ole villaa.

 

Hallasuo saapuu hoitokotiin (vuorisaarna muunnelma)

                      Hallasuo joutui tahtomattaan tehostetun asumisen vanhusyksikköön. Siellä hän näki vanhusjoukot. Hän nousi juhlasalin lavalle ja istahti keltaiselle muovipenkille. Kaikki sairaat ja vanhat tulivat Hallasuon luo. Silloin hän avasi suunsa ja sanoi näille.

                      -Autuaita ovat täällä olevat, sillä tämä on tehostetun asumisen vanhusyksikkö.

                      -Autuaita ovat muistisairaat, sillä täällä teidät unohdetaan kolmessa vuorossa.

                      -Autuaita ovat hiljaisesti riutuvat, sillä täällä hoitajatkin hiljaisesti riutuvat työtaakan alla.

                      -Autuaita ovat ihmiset jotka haluavat paeta täältä, sillä täältä voi paeta.

                      -Autuaita ovat kylpyyn päässeet ja puhtaat vaatteet saaneet, sillä tänään on kylpy- ja                                           pyykkipäivä.

                      -Autuaita ovat rauhattomat ja kärsimättömät, sillä täällä suositaan kokeellista lääketiedettä.

                      Totisesti sanon teille, te kaikki olette tämän paikan valkeus. Te olette täällä kätkössä ja unohduksessa. Loistakoon teidän valo, sillä kukaan teitä enää ei muista. Älkää luulko että olen teitä terveempi tai muistaisin missä olen eilen nukkunut. En minä tullut kumoamaan hoitoa, vaan tukemaan heitä sairautenne alhossa. Totisesti sanon teille, vaikka taivas ja maa katoaa, ei katoa tehostetun asumisen vanhusyksikkö. Vielä te kuulette kun lääkäri sanoo teille ”te tarvitsette lisää lääkkeitä” tai hoitaja sanoo teille ”syökää lääkkeenne” ja niin te teette ja tiedätte olevanne autuaita.

 

 

Hallasuo

                      Rovasti Hallasuo yrittää nousta. Mitään ei tunnu tapahtuvan. Häntä puristaa rinnasta.  Jättimäisellä kädellä hän tarraa kiinni puristuskohdasta. Hänet on sidottu kiinni. Hän nostaa päätään. Hätäillen hän katselee ympärilleen. Valo on kirkasta, luonnotonta. Huoneessa on viileää. Jokin hahmo seisoo selin häneen. Hahmo katselee ulos ikkunasta. Äkisti ihminen huudahtaa, pelokkaalla äänellä.

                                            -Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat! Huuto saa Hallasuon pelkäämään. Ne, jotka juoksevat ulkona ovat vieneet hänen villatakkinsa ja toisen sukan. Sairaanhoitajan näköinen mies kolauttaa oven auki, nopein askelin hän kulkee huoneen poikki. Askeleista kuuluu omalaatuisia läsähdyksiä. Nopeasti hän on huutavan hahmon luona. Ennen kosketusta, hoitaja sanoo huutajalle.

                                            -Tuomas, tule istumaan. Sinä et juo etkä polta enää. Käsivarressasi on                       nikotiinilaastari. Se auttaa sinua. Hoitajan sanat rauhoittavat molemmat miehet. Tuomas istuu ja katselee hätäillen hoitajaa ja Hallasuota. Hallasuon silmät yrittää löytää Tuomaasta jotakin tuttua. Hän näkee Tuomaassa raamatullisen miehen. Hallasuo muistaa kuinka Jumala loi ihmisen ja laittoi tämän viljelemään ja varjelemaan Eedeniä. Nyt kaikki vanhat ja sairaat ihmiset ovat tehostetun asumisen vanhusyksiköissä, vaikka heidän paikka olisi Eedenissä. Ajatus ja nykyinen näky on monella tapaa härski. Vainoharhat ovat lisääntyneet Hallasuon päässä, sillä hän ollut mestarin opissa tänne jouduttuaan. Hän tietää ettei voi parantua, ei muistisairaudesta, eikä vainoharhoista. Kunpa Jumala saisi lyötyä hajalla nämä laitokset, jolloin hän voisi palauttaa vanhan ajan yhteisöllisyyden. Hallasuo ei koskaan ollut väistänyt velvollisuuttaan, mutta sairaus saa hänet saamattomaksi ajattelijaksi. Satunnainen ajattelu pitää hänet kiinni elämässä. Kun pimeinä öinä lajittelee ajatuksiaan oikeisiin lokeroihin, silloin sairauden tuottamat pelot ja harhakuvat loittonevat ainakin hetkeksi.

                      Äkisti hän muistaa olevansa sidottu, se ajatus palauttaa Hallasuon pelon. Hänen päässään kulkee ajatuksia omalaatuisissa sykleissä. Hallasuo uskoo, että ulkona juosseet ovat myös sitoneet tähän sänkyyn. Hän muistaa Välimeressä elävät kalat, sellainen kalalaji, joka kutuaikana etenevät pyrstöä laahaten soraisessa pohjassa, eteneminen muistuttaa vanhusten vesijuoksua. Onkohan tupakka ja viina varkaat sukua tällä ihmeelliselle kalalajille.

                      Hallasuo heiluttelee kaikkia raajojaan. Kookas hoitaja kävelee Hallasuon luo, ottaen tätä kädestä. Tuomas kulkee hoitajan vanavedessä. Se saa Hallasuon pelon lentämään nopeammin ja raivokkaammin.

                      - Hallasuo rauhoittukaa. Nyt on ilta, voitte nukkua rauhassa. Jospa minä istun teidän                       kanssa tässä näin. Saatte unen päästä kiinni.

                      - Istu vaan. Seksiä on turha toivoa! Hallasuo kummastui sanallista kiivauttaan. Tuomas ottaa tuolin ja tulee kolmanneksi istumaan Hallasuon sängyn vierelle. Hallasuo rauhoittuu ja on taas turvallista taas maata. Rauhaisa tila särkyy kun Tuomas kuiskaa.

                      -Niin! Ja hae meidän viinat ja tupakit tuolta noilta ulkopuolisilta! Hallasuosta tämä kaikki tuntuu unelta ja hänellä on vaikeuksia ymmärtää tämän kaiken tarkoitusta. Omalaatuiset unikuvat ovat liian todellista. Hallasuon ajatukset laukkaavat unen ja valveen rajalla. Ajatukset tarkentuvat nikotiinilaastariin. Se saa hänet pohtimaan onko hän koskaan polttanut tupakkaa tai juonut viinaa.     Ehtoollisviinin juontia sunnuntaisin hän ei laskenut juopotteluksi. Kohtuus kaikessa. Hallasuo tunsi syvää ystävyyttä Tuomasta kohtaan. Kummalliseksi asian tekee lyhyt sairaalajakso. Hallasuolla ei ole sukua kuin nelikymppinen tytär, vaimo ja veljet makaavat jo haudassa. Naimisissa hän ehti olla 38 vuotta, siltikin Hallasuo tunsi Tuomasta kohtaan sellaista ystävyyttä, jota hän ei tuntenut vaimoaan tai lastaan kohtaan. Molempia elämänsä naisia hän rakastaa ja arvostaa, heidän mielipiteitään ja työtään. Kaikesta huolimatta tällä hetkellä Tuomas on ystävistä rakastettavin. He ovat kolme muskettisoturia, kaikki yhden puolesta ja yksi molempien puolesta. Nopeasti Hallasuo on unessa.

                      Hallasuo hätkähtää hereille. Hän tunsi nähneensä pelottavaa unta. Hän oli varmasti ollut ratsastamassa Mannerheimin kivihevosella. Hevosen nimi katosi heräämisen myötä. Ikkunassa taas seisoo ihminen.

                      -Tuolla ne juoksee! Niillä on meidän tupakit ja viinat. Huuto ei ole enää niin pelottava kuin edellisellä kerralla. Hallasuo pelkäsi, että hänenkin tupakit ja viinat on viety. Tuttu hoitaja astui huoneeseen. Hallasuon vainoharha öisiä kulkijoita kohtaan vähenee. Hän tiesi olevansa turvassa. Sillä hän muisti Tuomaan tarinan isästään. Tuomaan isä oli ollut viljelijä. Hallasuon isä on ollut lammas- ja sikafarmari. Tässä suhteessa he muistuttivat raamatun tarinaa, sillä olihan Kain ollut peltomies ja Aabel lampuri. Nukahtaminen suojaa häntä pelolta. Hallasuo tietää Viikatemiehen kulkevan Nukkamatin tamineissa. Valepukuinen Nukkumatti ei pelota häntä.

                      Kolmannen kerran Hallasuo hätkähtää hereille. Hän ei enää makaa.  Hallasuo ei käsitä miten  on joutunut rullatuoliin istumaan ison salin reunalle. Hän on jonkinlaisella turvavyöllä kiinni. Tuolissa on rauhallista ja hyvä istua. Salissa on ihmisiä, joiden käytös on valaistukseen nähden toiveikkaan innostunutta. Ihmiset aukovat suutaan epätahdissa. Hallasuon katse tarkentuu salissa seisovaan pappiin. Se veisaa tuttua virttä. Toisekseen veisaaja on nainen. Hartaustilaisuus tämä on. Hallasuon mielestä, hänen pitäisi olla tuon papin paikalla. Hallasuon suusta pääse hätäilevä mutina.

                                            -Tuo on vienyt minun työni ja vaatteeni. Hallasuon vieressä istuu Tuomas, joka kuiskaa matalla äänellä hänen korvaan.

                                            -Niin, se on vienyt myös meidän tupakit ja viinat. Yllättävää kyllä, lause rauhoittaa Hallasuota. Kaksikko lopettaa rupattelun. Lyhyen sairaalajakson aikana miehet ovat ystävystyneet. Hallasuo on varma että miehet seisovat tai kaatuvat yhdessä. Täällä tehostetun asumisen vanhusyksiköissä he etupäässä makaavat ja nukkuvat.

                       Hallasuon katse tarkentuu takaisin hartaustilaisuuden vetäjään. Emeritus rovasti huomaa virheitä valerovastin toimissa. Valerovasti veisaa virrestä viisi. Eikä nyt ole edes adventti, ei nyt voi veisata virrestä viis. Hallasuo katselee ympärilleen. Joulukuusi on paikallaan nurkassa, se näyttää ihan Jukkapalmulta. Kynttilöitä on kuusi, pari tonttua sekä joulupukki. Uskonnolliseen tapahtumaan on sotkettu joukko maallisia maahisia, puuttuu enää kaupan muovikassin käärityt lahjat. Pöydällä pönöttävä Joulupukki on aliravittu ja tontut yliravittuja. Hallasuo viihtyy näissä adeventti juhlissa, vaikka liian moni asia on pielessä.

 

II

                      Hallasuo herää. Häntä risoo jatkuva heräily. Voisipa nukkua ja nähdä unta Marskista. On pimeä, se miellyttää Hallasuota. Nopeasti silmät tottuvat pimeään. Viereisessä sängyssä makaa Tuomas. Hän kuorsaa ison ihmisen tavoin. Hallasuota ei ole sidottu, se nostaa miehen onnellisuutta. Nopeasti mies istuu sängynlaidalla. Tämä talo ei tunnu kodilta, täältä täytyy paeta. Hallasuo varmoin askelin mies kävelee ikkunaan. Hän on korkealla, liian korkealla hypätäkseen ikkunasta. Nopeasti mies on ovella. Pelokkain ottein hän aukaisee oven. Askeleet pitenevät ja nopeutuvat, Hallasuo tuntee juoksevansa. Käytävällä ei ole ketään. Kolmessa sekunnissa hän on hissin luona. Hissiin päästyään Hallasuo katselee näppäimiä. Ihan omalaatuisia merkkejä. Hän painaa alinta näppäintä. Hissi kulkee alaspäin. Hissin ovi aukeaa ja suuressa aulassa ei ole ketään. Ulko-ovelle on kuusi askelta. Ulko-ovikin aukeaa itsestään. Ulkona Hallasuo tuntee taas juoksevansa. Ulkona on miellyttävän pimeää, kevyt lumi pöllyää Hallasuon ympärillä, hän sadussa, muttei saa päähänsä missä sadussa. Nopeasti hänet tavoittaa kaksi ihmistä. Mies on tuttu, pelastavan enkelin oloinen.

                                            -Hallasuo! Mennään takaisin! Enkelin ääni on lempeä ja suojeleva. Hallasuo havahtuu sadusta todellisuuteen. Jumalan lähettämä enkeli tuo Hallasuon takaisin todellisuuteen. Enkeli on suojelija, joka pelastaa hänet sadun maailmasta. Hallasuo haluasi itkeä, mutta kyyneleet ei valu. Taas hän on takaisin hissiä ja muutaman sekunnin kulutta takaisin huoneessa. Hallasuo on taas sidottuna sängyssään. Kun kiinnioton suorittaneet ihmisen kokoiset enkelit kääntävät selän Hallasuolle toinen sanoo.

                                            -Onneksi vaatteissa on liiketunnistin ! Hoitajapari poistuu käytävälle. Hallasuo on väsynyt. Hän hätkähtää, sillä Tuomas istuu sängyn vieressä. Tuomas hymyilee.

                                            -Tuolla ulkona hoitajat saivat kiinni ne varkaat! Kohta hoitajat tuo meidän viinat ja                                            tupakit takaisin!

 

III

                      Hallasuo hätkähtää valveille. Viileässä sairaalahuoneessa neonvalo sykähtelee särähteleviä säteitä ympäriinsä, saaden huoneen muistuttamaan helvetin esikartanoa. Emiritus rovasti tuntee olevansa yhtä aikaa tulessa ja jääkylmä. Hän oli ollut, on ja tulee olemaan nuhteeton mies, elämäntavoiltaan ja ajatuksiltaan. Rätisevät valosäteet pyyhkivät rovastin kasvoja. Kasvot joilta ei enää voi lukea surua tai iloa, kasvot kertovat vanhuudesta ja jonkinlaisesta ikilevon kaipuusta. Huoneessa makaava mies, jolta sairaus on vienyt puhekyvyn ja voimista on jäljellä rippeitä. Hänellä ollut valtaa ja voimaa, sellaista jota kauppalan muut ihmiset kumarsivat. Ei rovasti kumartamista kaivannut, eikä porsaiden porun perään kysellyt. Rovasti on aikoinaan kirkon piirileikeissä suututtanut moniakin ihmisiä, jopa voimakkaampia ja vallakkaampia. Kun rovastin oikeamielisyys kantautui kauppalan ulkopuolelle, silloin hän sai aina anteeksi omapäisyytensä. Toistaiseksi kuitenkin. Jumala antoi anteeksi ikuiseksi ajaksi, ihmiset lyhyeksi aikaa. Kaunaa hänelle kannettiin vieläkin, kuin vettä pohjattomasta kaivosta. Ei hallasuo koskaan kerskaillut omapäisyydestä, eikä kaunasta, hän ei vain välittänyt ihmisten ahdasmielisyydestä. Hämäläiset käyttivät Hallasuosta vanhaa sanontaa ”Musta härkä kirjavalle kansalle mylvii”. Hallasuota on ylpeä vertauksesta, onneksi eivät verranneet häntä porsaaseen tai pässiin. Hän poikkesi härästä sen verran ettei hän vihannut punaista väriä, ei hän vihannut valkoistakaan, karsasti vain kaiken värisiä leimoja. Jos Hallasuo olisi tämän ajan nuori, hänet voisi pikaisesti leimata punavihreäksi papiksi. Hänestä kyllä löyttyisi kaikki sateenkaaret värit, kun tarkemmin katselee. Hallasuon värimaailma ajattelu katkesi, kun keltainen neonvalo säde osui kasvoihin, se sai miehen silmät siristelemään. Hän unohti punaiset, valkoiset ja vihreät, nyt hän vain keltaista.

                      Rovasti tuntuu enää voimaantuvan yhdestä tiedosta. Viimeinen ja varma tieto kuoleman läheisyydestä. Se on Hallasuon välittömässä läheisyydessä. Kosketus etäisyydellä. Kuolema ei tulisi liian varhain, ei Hallasuon sielu kuolemaa janoaisi, mutta olisi joiltakin helpottunut. Hän ei ollut varma soittaisiko kuolema harppua vai kannelta. Harppu on mytologiassa rakkauden jumalalan soitin, voisiko Amor ja viikatemies kulkea yhtä matkaa. Hallasuo itse muistutti kannelta, korvessa molemmat syntyneet.

                      Joskus Hallasuo ollut mies jota on pidetty korkeassa arvossa, jo pelkästään olemuksensa perusteella. Levittäessään kädet, sormien väli on kaksi metriä ja yhdeksän senttiä.  Hän muistuttaa elämän puuta. Kanttori Kuljunmaa kutsui Hallasuota Ymriksi. Kuljunmaa on Norjalaista viikinki sukua. Kanttori Kuljunmaa on tehnyt maisterin päättötyönsä uskontojen elämän puutarinoista. Ymri on viikinkitarustojen elämänpuu. Viikinki tarujen mukaa Ymri kaatuu viimeisenä päivänä, maailmanlopun enteenä. Rovastia kukaan ei uskaltanut pilkata, edestä päin, eikä takaapäin. Ei häntä pelätty, jos pelättiin se tehtiin kunnioittavasti. Hallasuo otti leikinlaskun kannalta Kuljunmaan puheet Ymristä ja maailmalopusta.

                      Hän on viettänyt koko elämänsä ilman rietastelua ja haureutta. Kun koko kauppalan väki teki kaiken sen mitä Hallasuo väheksyi ja sääli. Yli äyräidenkin. Nuorena rovastina hän luuli hukkuvansa kauppalan syntitaakan painamana meren pohjaan. Mies joka koskaan ei ollut nähnyt tai edes seilannut meren aalloilla, pelkäsi hukkuvansa meren syvyyteen.

                      Jollakin tasolla hän ymmärsi riettauden tarpeen, haureuden tarve häntä kummastuttaa vieläkin. Osat ovat osittain vaihtuneet. Tänä yönä häneen kohdistuu koko kauppalan sääli ja väheksyntä Kauppalan väen harjoittama haureus ja riettaus ovat hävinneet, tilalle tullut väheksyvä kuiskinta rovastin alennustilasta. Kauppalan väki on varma, että se on Jumalan rangaistus  kunnollisesta elämästä.

                       Kunpa Hallasuo olisi tiennyt mitä tarvitaan haureuden lopettamiseen kauppalassa. Tämä  puhekyvyn menetys varmisti haureuden loppumisen kokonaan ja riettautta harjoitettiin vain vieraiden ihmisten kanssa, kauppalan ulkopuolella. Hallasuo tietää mitä kieltäminen ja kieltolaki tekee ihmismielelle. Hallasuon isä, Joonas, oli laillisuusmiehiä. Joonas oli tehnyt kaikkensa viinan paheiden lopettamiseksi. Alkoholi koitui Joonaan kohtaloksi. Vaikka Joonas oli voideltu Jumalan pyhällä hengellä. Joonas voiteli itseään kirkkailla juomilla. Alkoholia janosi, hän vaelsi loppuun elämänsä virvoittavien alkoholijuomien aavikolla. Sillä aavikolla ei ollut sijaa muulle elämälle.

                      Hallasuo tietää lopun olevan lähellä ja pääsevänsä kalkittuun maahan, sinne mistä Jumala tulee noutamaan hänet viimeisenä päivänä. Hän tiesi jo nuorena ettei ole mitään ylipääsemätöntä, saati mitään mahdotonta, paitsi ikuinen elämä. Tottumus ja harjaannus kuljettivat miestä kokonaisen elämän läpi. Tänä yönä suurin kaikista, kuolema, hoitaisi Hallasuon hautaan, sillä kuolema oli tottunut ja harjaantunut tässä asiassa. Tuntuu kuin särähtelevä neonvalo olisi ainoa asia joka pitää Hallasuon järjissään tässä talviyössä. Hän ei ollut koskaan odottanut tai pelännyt kuolemaa. Kuitenkin tänään tuntui kuolema olevan pelottavan lähellä, joka puhuttelevan häntä erityisen mustan karhealla äänellä.  Ääni oli sellainen musta joka muistutti kaikkien värien äiti. Jumalallinen musta, joka on kaikkien värien neitsyt Maria.

                       Hallasuo on sitonut itsensä monin kahlein elämään kiinni. Jopa lääkärit ovat auttaneet Hallasuota pysymään elämässä kiinni, mutta nyt kuolema korjaa satoaan. Emeritus rovasti katsoo käsiään. Pyörittelee niitä. On hänelle ennustettu käsistä. Silti hän on tiennyt miksi on maan päällä ja miksi kuolee. Tämä yö on niitä jolloin tyytyväinen ihminen herätetään onnen unestaan. Sitten kuolema kertoo hetken tulleen. Kuolema on tänä yönä se valkeuden tuoja, totinen valkeus.

                      Hallasuo nousee istumaan. Tuomas kuorsaa vieressä.  Rovasti silmäilee nukkuvaa miestä. Kääntäen päänsä pois. Hän ottaa askeleen huoneen sivustalle, peilin eteen. Siinä hän katselee kalpeita kasvojaan. Kääntyy katsomaa Tuomaan samanväristä naamaa. He ovat kuin kaksi marjaa. Molemmilla toinen jalka haudassa, ellei enemmänkin. Hallasuo on vähätellyt sairauksia ja sairaita. Tänä yönä hän kohtaa pelkonsa, ihmettelen miten kauan sairaus runtelee hänen sieluaan. Hän on eritellyt oireita. Hallasuo on löytänyt enemmän oireita kuin lääkäri. Sairaus täytyi tulla perkeleestä. Kuolema olisi Jumalan henkäys, ei Jerikon pasuunan kaltainen muurin murtaja.

                      Hallasuo kulki vaivalloisesti ikkunan eteen. Nojautui kapeaan ikkunalautaan. Ulkona on pimeää, hento räntäsade vihmoo lounaasta. Jos olisi kesä, silloin tuollainen hentoinen lounatuuli kevyesti hönkäilisi kesäisiä tuoksuja. Sellainen vieno lounatuuli tietää hyvää kalan saalista. Tämä pimeä näyttää kuluttavan Hallasuon henkisestä öljylampusta viimeisetkin öljypisarat. Ei Hallasuota puhutellut kuoleman lopullisuus, vaan sen kokonaisvaltaisuus. Miten jokin yksittäinen asia voi olla näin suuri. Niin suuri että kuolema savuttaa jokaisen elämän olennon. Tänään kuolema tuntuu olevan Jumalaakin suurempi.

Hallasuo uneksii kuolemasta

                      Hallasuo rimpuilee kohti valoa. Kirkas, mitään sanomaton valo. Hän lentää tunnelissa ylöspäin. Siellä varmasti on taivaan kultainen portti ja Pyhä Pietari kultainen avain nippu kourassa. Hallasuo pääsee valoisasta tunnelista läpi. Suurelle aukiolle. Mukula kiviä ja punainen matto. Loistavaa, Hallasuo on päässyt taivaaseen. Kaukana, taivaanrannan rajapinnassa todella näkyy kultainen portti ja jokin hahmo. Sieltä kuuluu myös kuorolaulua ja avainten kilinää.

                      Sinne olisi vielä matkaa. Se olisi sellainen matka jolla ei varmasti kyllästyisi. Taivaltaminen portille kestäisi, mutta se kannattaisi. Matkan kohde olisi todellinen riemuvoitto ja matkantekijä saisi todellisen palkinnon.

                      Hallasuo katsoo digitaalikelloaan. Siinä lukee ”Matkaa on jäljellä 89 vuotta 144 päivää 8 tuntia ja 55 minuuttia.” Hallasuo ottaa askeleen ja on perillä kultaisen portin vierellä. Mutta hahmo portilta on hävinnyt. Portti on kiinni. Portissa on pikkuruinen lappu, siinä kultaisin kirjaimin lukee ”aukaistaan aamulla, suljetaan myöhemmin”. Hallasuo istahtaa maahan, ja katsahtaa digitaalikelloaan, nyt siinä lukee. ”aamuun on aikaa 89 vuotta 144 päivää 8 tuntia ja 34 minuuttia”